Kotimainen metalliakti Re-Armed palaa levytyskantaan ja aseistaa kuulijansa välineistä vahvimmalla: informaatiolla ja ajatuksilla, joiden valossa voi pohtia vaikkapa nykymaailman mielettömyyttä. Yhtye lataakin paljon levyn kantaaottavuuteen, mutta mitään alleviivattua ja mustavalkoista paatosta on turha odottaa. Sen sijaan viesti tuntuu enemmänkin irtonaisilta houreilta pommisuojien syövereistä, joissa alakuloon vaipunut ihmiskunta miettii tekemiään virheitä maailmanlopun tulimyrskyn riehuessa maan kamaralla. Synkkää, mutta pirullisen mielenkiintoista.

Re-Armed luottaa ilmaisussaan rivakkatempoiseen kuolon- ja rässimetallin yhdistelmään, joka ei myöskään pelkää flirttailla melodisuuden kanssa. Kombinaatio ei sinällään ole harvinaisimmasta päästä, mutta sen verran omaehtoisesti poppoo näitä elementtejä yhdistelee, että selkeiden sielunkumppaneiden nimeäminen bänditovereiden joukosta on hankalaa. Ehkä ensimmäisten joukossa mieleen tulee ruotsalainen meloryhmä At the Gates. Irtonaiset kohdat sen sijaan sytyttävät enemmän lamppuja mielen perukoilta, sillä esimerkiksi nopeammat riffitulitukset ovat paljon velkaa vanhan koulukunnan kuolonmetallibändeille.

Perustukset ovat kunnossa ja yhtyeen tyyli toimiva, mutta kokonaisuus vie mennessään vain harvakseltaan. Parhaimmillaan yhtye on silloin, kun se onnistuu nappaamaan tiukkaan kuristusotteeseen runnovalla metallivyöryllä sekä muistettavilla melodioilla. Hyvänä esimerkkinä on albumin parhaimpiin raitoihin lukeutuva Evolve Cycle, joka ärhäkän alun jälkeen sekoittaa soppaan tarttuvaa kitaratiluttelua ja onnistuu kiinnostamaan koko kestonsa ajan. Vastaavanlaisia biisejä löytyy muitakin, mutta harmillisen usein kappalemateriaali jää tasapaksuutensa takia hämärän peittoon eikä muistijälkiä pääse syntymään.

The Era of Precarity sortuu turhan usein tylsään kaahailuun, johon ei saada kunnon vaihdetta silmään. Tämä on harmi, sillä parhaimmillaan yhtye latoo tiskiin niin tulikivenkatkuista musiikkia ja asennetta, että se kaappaa vastustamattomasti mukaansa. Näitä hetkiä vain saisi olla paljon enemmän, sillä tällaisenaan tarjolla on oivallinen visio ilman riittävää materiaalia todellisen huippualbumin rakentamiseen. Ristiriitaisia ajatuksia synnyttävä kiekko on kiva tuttavuus, mutta parempaankin olisi mahdollisuuksia.