Maj Karma-Ylppö on oikeassa elementissään. Herra Ylppö ja Ihmiset kaivavat syvältä mutta toisaalta tutuista lähteistä. Sata Vuotta kuorruttaa vanhemman Kauko Röyhkän ja CMX:n tukevalla tummanpuhuvalla postpunk-verholla. The Fall ja Joy Division antavat kokoonpanolle rakennusaineet tehokkaalle alavireiselle rokitukselle. Äänimaailma kumartaa kuitenkin tämän päivän tehosoundeja. Ylpön vokaalit vangitsevat, varsinkin herkempi hehkutus pakottaa kuuntelemaan ja tarkkailemaan. Mies on lähellä Kauko Röyhkää, tulkinta on välillä vittumaisen toteavaa sarvipäitä sisältää virnistystä. Vaikka pengotaan postpunkin jäämistöä, pölyisyys on kaukana. Skebassa on hampaita ja syntikassa tumma hehku.

Rauhallisempi materiaali ei ehdi kauas Maj Karman Sondankylä-kiekosta. Väkivaltaiset purkaukset kuten Napoleon, Mellakka ja Porno antavat mallia murisevasta Ylpöstä. Vahva erektio hallitsee. Videovuokraamon Tyttö on niin naiivi että homma olisi pop, jos se ei olisi niin selvästi pimeän puolen kulkija. Ihmiset Tulevat innostuu Sielun Veljien ja Nick Caven kyytiin. Loppu jarruttaa ja hämyilee, teksteissä tehdään kunnon eroselvitys. Kleopatra on tehokas ja korvaan tarttuva musta timantti. Sodankylä välkkyy taustalla ja Ylpön äänessä on iskelmämiehen pehmeyttä ja pappismiehen väkevyyttä.

Herra Ylppö & Ihmiset löytää osoittelevan alakulon ja vittuilevan ärhentelyn keskeltä suoran oikopolun. Albumi on täynnä toimivaa tunnelmaa ja korvaan pyörimään jäävää melodiakulkua. Intensiivinen ja tumma koura puristaa ja ottaa komennon. Herra Ylppö on äänessä vahva. Sanoissa ei paranneta maailmaa mutta ihmissuhdekaruselli pyörii. Sata Vuotta ottaa löysät pois. Vittu mikä ryhmä.