Bridget Jones on säheltävä sinkku nelikymppisenäkin, mutta kapakoiden keskiolut-helunoiden ei kannata häntä ylenkatsoa. Hän on vihdoin saanut painonsa kuriin ja hän on esimiesasemassa. Jos hän huvitellessaan päätyy sänkyyn komean herran kanssa, hän ei takerru äijään, vaan jättää asian omaan arvoonsa. Mutta onko tämä oikea asenne? Kun Bridget joutuu kertomaan yllätysraskaudesta hylkäämälleen herralle, reaktio on positiivinen. Harmonisen hetken hurmaama Bridget ei henno paljastaa, että hylättyjä herrasmiehiä oli kaksi lyhyen ajan sisällä.

Vain ohjaaja ja kirjoittajat ovat kamalia; näyttelijät ja useimmat tavoitteet ovat hellyyttäviä. Renée Zellweger ja Colin Firth ovat palanneet Bridgetiksi ja jäykäksi herra Darcyksi. Hugh Grantin tilalla nähdään McDreamy eli Patrick Dempsey. Hänen hahmonsa on rento massimies, jonka deittifirma vaikuttaa huijaukselta, vaikka leffa inttääkin, että hän on vain looginen matemaatikko. Aivan sama. Dempsey on ekstrovertti ja Firth on introvertti. Niin Mortille kuin Vertillekin kelpaa Bridget vauvoineen päivineen. Tulokas on lempeä, toiminnallinen ritari nyyhkytädin päiväunesta, ja Firthin kaipaava, sielukas tuijotus johtaa siihen, että miestenkin on vihdoin katsottava elokuva A Single Man.

He ovat vanhoja. Fanit ovat vanhoja. Annan paljon anteeksi, koska 90-luvulla katsoin vastaavaa humpuukia minkä ehdin. Dempseyn deittipalvelu ei ole ainoa oudon irrallinen moderni viritys. Miesten pyörittelyn välissä Bridget joutuu sietämään nuoria hipstereitä uutistoimituksessa. Oli virhe vilkaista etukäteen, ketkä ovat kirjoittajia, sillä vastaus on Bridgetin luoja ja Sacha Baron Cohenin entinen luottomies. Kun katsoin hipstereitä ja mm. italialaisen ravintolan stereotyyppejä, alitajuntani intti, että Baron Cohen olisi tehnyt paremman eli vielä surkeamman suorituksen. Omalla tavallaan se on viehättävää, kun 40-50-vuotiaat tähdet tekevät vanhaa juttuaan häiriötekijöistä huolimatta.

Jopa kerronnan epätasaisuus on epätasaista. On ilmeisen vaikeaa viedä Bridget kahteen sänkyyn ja sitten nautiskella koomisista salailuista, kun kolmen kauppa on pääasia. Leffa hidastelee ja kiirehtii mielivaltaisesti - ja onneksi nauttii näyttelijöistä riittävän usein. Sivujuonet ovat puutaheinää. Homot mainitaan tasaisin väliajoin, vaikkei homohahmolle ole löytynyt tilaa (missä on Brüno?). Kun Bridget tapaa äitinsä ensimmäistä kertaa, äiti tahtoo viran seurakunnasta, joten tällä perustelulla mukava mummo on olevinaan sen verran ahdasmielinen, että hän voi muuttua - öh? Oletin unohtaneeni jotakin edellisistä osista. Hömppä rullaa omalla painollaan, koska (tarpeellisiin) sivurooleihin on saatu Jim Broadbentin ja Emma Thompsonin tasoisia aarteita.

Kuten aina, ihmettelen tarina-aihion suosiota. Se on vetoavaa, että kömpelö ja nykyään hieman väsynyt Bridget saa lempeä, ja päättämättömyys voi olla kiinnostava luonnevirhe, mutta kuka saa kiksit siitä, että toiselle mukavalle miehelle on annettava rukkaset? Joskus se perustellaan, miksi toinen valinta on virhe, mutta muun muassa tässä teoksessa tasapainotellaan rajalla ja fiilistellään kokoon joku päätös. En tahtoisi leffaa, jossa Winona Ryder ja Sandra Bullock yrittävät kilpaa lohduttaa ketutukseen kuolevaa miestoimittajaa, ellei se olisi pornoa, jolla eläimellisyytensä voi sammuttaa minuuteissa. Otin Firthin ja Dempseyn ominaisuuksien hienovaraisenkin luetteloinnin vastaan evoluution kommentoimisena. Konflikti on tavallista sisällökkäämpi, koska vanhapiika ei välttämättä valitse vanhuuden turvaksi häntä, joka viime tingassa siitti... Tietoa isästä joudutaan odottamaan.

Hämäävän usein vitsin huonous myönnetään hahmon suulla ja sitten kohtauksen rytmi ontuu. Vaihtoehtoisesti: hahmoilla ei ole keinoa saada autoa, joten pim – nyt heillä on vitsiauto ilman perusteluja. En suosittele tätä komediana, mutta tämä on liikuttava ja viihdyttävä hengailuelokuva valmiille fanille. Vaikken muistanut juuri mitään edellisistä osista, reagoin pienien takaumien tarjoamaan nostalgiaan. Se on hyvin tasapainossa, että tyyppien sisällä on suuria tunteita, vaikka he koettavatkin olla oikeita aikuisia, ja huvittaahan se, jos uskottava hahmo liukastuu banaaninkuoreen.