Futisjuntti löytää kadonneen veljensä, joka on salainen agentti ja keskellä tehtävää. Pari sekuntia myöhemmin viattomille on käynyt köpelösti ja agentti on viranomaisten tappolistalla. Agentin on turvauduttava idioottiveljeensä, joten he pötkivät pakoon ja puolivahingossa harrastavat seksuaalisia akteja toistensa ja eläinten kanssa. Pahin ylilyönti haastaa South Parkin törkeimmät hetket ja tämä muuten on näyttelijöillä toteutettu teos. Nauroin ääneen, kunnes leffa astui väärän rajan yli mieltymyksiäni ajatellen. Jos suostut katsomaan tätä puoliväliin, on absurdia loukkaantua myöhemmin, enkä niin tehnyt, mutta huumorintajuni naksahtaa aina pois päältä, jos "mummojen räjäyttely vahingossa" muuttuu "mummojen potkinnaksi".

Sacha Baron Cohenin hahmo Nobby saattaa olla kännissä raketteja pyllyyn tunkeva rappioluuseri, mutta hän välittää Idioluutio-henkisestä suurperheestään ja on kaivannut veljeään. Kun hänen typerään ilmeeseensä pysähdyttiin, luokittelin hänet Boratin tyyliseksi herttaiseksi mielipuoleksi, joka saattaa olla kammottava kuin Baron Cohenin narsistiset psykopaattihahmot, mutta joka ei ymmärrä sitä. Koin tämän Grimsbyn koossa pitävänä voimana, jota provokaatiosta toiseen poukkoileva pätkä tarvitsee. Elokuva ei kunnioita yksipuolista diiliämme, joten loppumetreillä se menetti otteensa, mikä ei ole maailmanloppu. Hahmoihin uskoessani jaksan odottaa, että sadismi johtaa vitsiin, mutta jos elokuvan taika haihtuu, onko sillä niin väliä, miten isoja asioita peppuun leikisti tungetaan? Kenties kuvittelen, mutta koin Sachan laiskistuvan: hän reagoi meininkiin enimmän aikaa, mutta lopulta melkeinpä virnistelee kameralle.

Mark Strong näyttelee veljeä. Roolitus osui nappiin. Vakioroisto Strong ei ole sellainen näyttelijä, jonka karisman varaan kannattaa filmi rakentaa, mutta hän on täydellinen uhri Baron Cohenille. Elokuva ottaa kaiken irti siitä, ettei Strong ole yksinään hauska, vaan kiveä. Jopa Sean Conneryn tyyppinen tosimies olisi liian pehmeä selvitäkseen ennätyksiä tavoittelevasta huonosta mausta siten, että agentin päättäväisyys pysyy uskottavana.

Muilla ei ole merkitystä. Penélope Cruzia väitetään täysin erinäköisen julkkiksen näköiseksi kampauksesta johtuen. Saatoin huvittua, mutta se hänestä. Rebel Wilson ja Gabourey Sidibe ovat mukana, koska Nobby tykkää ihrasta. Muut saavat hädintuskin irtovitsejä. Kestoa on (käytännössä) 75 minuuttia, vaikka veljekset (kirjaimellisesti) perseilevät kolmella mantereella. Mutkat on vedetty suoriksi, mikä sinänsä on oikea tapa pelastaa leffa, joka ei tietyn pisteen jälkeen osaa kehittyä edes siten, että roiston kaataminen tuntuisi palkitsevalta.

Ohjaaja Louis Leterrierin suoritus on ristiriitainen. Baron Cohenin huumori ei vaadi nerokasta ajoitusta rekisteröityäkseen, ja Leterrier on nokkela pitäessään monet vitsit lyhyinä, palaten välillä nopeatempoiseen toimintajännitykseen, josta hänellä on kokemusta. "Piilolinssikameralla kuvatut" vauhtihetket myyvät agenttifantasian. Veljesten maailmojen törmääminen on luontevaa laatupaskaa, mutta myöhemmin Leterrier ei niin rytmistä välitä, vaan pinoaa sketsejä peräkkäin. Veljesten historiaa käsitellään joutavissa takaumissa, jotka vahvistavat, että tarinan olisi tarkoitus toimia.

Kahden mantereen ajan tahdoin suositella leffaa tyyliin booyah, katso tämä kaljotellen. Ehkä se on hyvä ohje, mutta perään oli tarkoitus heittää huutomerkkejäkin. Tämä on niin kamala tekele, ettei tämä unohdu ja sen on merkittävä jotakin. Tämä on anarkistinen. Tämä on taidetta verrattuna jenkkiroskaan, jossa pilven poltto on isoin vitsi.