Uudessa Ghostbustersissa ei ole tarpeeksi emätinpieruja, eivätkä amatöörimäiset improvisointikohtaukset laahaa riittävän kivuliaasti. Tahdoin tuntea jotakin ja räyhätä populistisesti. Uutuus on pyhäinhäväistys, mutta järkyttävin oli päivä, jona ohjaajaksi kiinnitettiin Paul Feig. Feministien kostoa pelkäävät fanit toistelevat, että he pitävät Feigin, Kristen Wiigin ja Melissa McCarthyn Morsiusneidoista. Morsiusneidot on naisen kakkaa lavuaarissa - kuten Feigin ura. Antikristus Feig ei ole, vaan uusi Ghostbusters on laiska tusinatuote samassa hengessä kuin saman studion Pixels. Traileri nousi YouTuben historian vihatuimmaksi, mutta kokonaisuus puurouttaa kirpeänkin teennäiset vitsit.

Alkuperäisteos oli "vahinko", tai: legendaarinen luovuuden purskahdus. Hölmö idea toi menestyville koomikoille ison budjetin, muttei paljoa aikaa. Kaverusten karisma ja kemia kukoistivat improvisoidessa, materiaali osattiin leikata, tehosteista tuli ainutlaatuisia ja erinomainen äänisuunnittelu loi kauhumystiikkaa. Se on ironisen vertauskuvallinen - ja fantasian ja veljeshengen myyvä - vaihe, jossa jengi myöntää, etteivät he ole testanneet laitteitaan, vaikka he pian taktikoivat Slimerin ansaan.

Feig on improvisoivien näyttelijöiden tuijottaja, kuten rusettisetä itse kerskailee. Raakaversio kesti yli neljä tuntia. Sen verran visiota Feigillä on, että tarjotut kaksi koostuvat näennäisen tarpeellisesta selittelystä, mutta ei hän tarinankerronnasta nauti. Kahden sankarin riitaisa suhde esitellään, vaikkei sitä käsitellä. Aaveita vapauttava kellarinörtti ehtii mainita olevansa vihainen yhteiskunnalle. Laitteita testataan ja kehitetään, mutta nykyään haamut tuhotaan, joten uniikki fantasia taantuu; leffalla on pala Slinkyä, mutta se suoristaa sen.

Kiva puistotäti McCarthy ei osaa näytellä. Wiig on kuin perulainen ruttomurhajuuri, jonka makea mädän tuoksu vihjaa, että mestarikokin tulisi raastaa sitä pallokalan päälle (katso Welcome to Me). Feig tekee heistä tiedenaisia. Älykköjä?! Varmuuden vuoksi he eivät näyttele yrittäessään ilmaista asian. Wiig ei malta pysyä roolissa, vaan hän muuttuu taas autistiseksi kyborgiksi, kun hän esimerkiksi näkee komean sällin. Aivan sama. Bukkakekohtauksissa tuttu takakireä tärähtäneisyys on perusteltua ja hilpeää, eikä leffassa ole draamaa, jonka hän voisi pilata.

Kiljuva musta nainen ei ole tieteilijä? Noustaan barrikadeille, veljet - rasismin vuoksi leffa on roskaa! Pötyä. Leslie Jones näyttelee duunaria, joka tuntee New Yorkin. Hahmo kiljuu harvoin, vaikka "kiljuva stereotypia" on Jonesin uravalinta. Hahmo on leffan luontevin, kunhan hän ei suolla tietoa tai muistuta olevansa mukana tietoa suoltamassa. En muista, tiesikö hän koskaan mitään tarpeellista. Neljäs jengiläinen Kate McKinnon rakentaa laitteet ja muikistelee muista välittämättä. Kasvolihasteni mukaan leffassa on kolme (3) hauskaa, osuvasti ajoitettua hetkeä, ja lisäksi valvetilaa ylläpitävää toimintaa ja sähellystä, johon Jonesin pillastumiset ja McKinnonin privaattishow lukeutuvat.

Tehosteet yllättivät. Trailereissa neonaaveet ovat 90-luvun floppilaatua, mutta ne ja tuikkusäteet on suunniteltu 3D-versiota varten: värit säväyttävät aurinkolaseista huolimatta. Syvyysvaikutelma on enimmän aikaa joutava kuten yleensäkin, mutta aina kun toiminta alkaa, aaveet ja säteet sinkoutuvat jopa mustien reunojen yli. Tämä on "mautonta" temppuilua, mutta olen aina suositellut yritteliästä mauttomuutta eritoten 3D-viihteelle: eletään vähän. Piristävien tehosteiden johdosta Ghostbusters ja Pixels ovat kuin kaksi marjaa.

Vihaanko siis naisia vai miehiä? Jaa-a. Se sopii, että vain naiset pätevät Hölmölässä, mutta Chris Hemsworthin full retard -suoritus jengin bimbosihteerinä lipsuu provosoinnin puolelle. Sihteeri on kehitysvammainen, joka palkataan koristeeksi. Leuhka jätkä väittää itseään sankariksi. Pitkäpiimäisin improvisointitauhka käsittelee häntä ja hänelle pudistetaan päätä lopussakin, vaikka vanhoissa filmeissä halailtiin jopa Janoszia. Feig ei vakuuta, että hänellä on lempeä, hyväntahtoinen sielu.

Alkuperäisen Haamujengin osaavin näyttelijä on Sigourney Weaver, joka siksi sai monipuolisimman hahmon: hän ehdotti, että aave voisi ottaa hänet valtaan. Toimintasankari, johon samaistun vahvimmin, on Weaver kiitos elokuvan Aliens. Weaver oli kulta-aikanaan mitä tahansa. Lahjakkuus on parasta propagandaa. Jos emättimesi pärisee kuin perämoottori, ja muut, eritoten miehet mulkoilevat kuin olisit toiselta planeetalta, sekin voi tuntua edistykselliseltä, kun Hollywood ottaa aiheen, joka kiinnosti poikia eniten He-Manin ja Turtlesin välissä, ja aloittaa uuden tarinan tussun törähdyksellä. Ehkä kolmas Bridget Jones voisi korvaukseksi alkaa kohtauksella, jossa Colin Firth heiluttaa pientä ja vetelää penistä iloiten, ettei tartte enää naisten kolmiodraamafantasioihin osallistua, kun ei muna seiso. Pyrrhoksen voittoja.


Sitä äänisuunnittelua:


Miessika on nujerrettu elokuvassa, joka on kriitikoiden mukaan roskaa verrattuna teh naisten Haamujengiin: