Tuorein sisältö

Musta Joutsen: Musta Joutsen

J.A. Kaunisto

23.01.2008 klo 14.39 | Luettu: 12183 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Musta Joutsen syntyi keväällä 2006. Bändistä on aluksi sanottava pakollinen fakta, joka on mielenkiintoinen mutta toisaalta kokonaisuuden kannalta täysin merkityksetön. Yhtyeen laulaja Katriina Wiiala oli hetken aikaa Stratovariuksen vokalisti. Nimellä Miss K tunnettu laulaja nostettiin bändiin Timo Tolkin sisäisten demonien valtataistelun melskeissä. Mutta se on aivan toinen tarina. Stratovarius ja Musta Joutsen liikkuvat aivan eri maisemissa. Musta Joutsen pyörittää suomi-rockin riffipankista osumia, välillä bändi kuulostaa selvästi ysäriltä. Toinen kehityslinja johtaa bändin suorastaan iskelmärockin karsinaan.

Katriina Wiialan äänessä on lievästi Maija Vilkkumaata. Ääni on erilainen ja erottuva, Wiialan ääni saattaa joillekkin nousta jopa ärsytyskynnyksen yli. Albumin 90-luvun lainat antavat mukavasti potkua. Vaikka Musta Joutsen pyrkii suomi-rockin keskikaistalle, bändillä on selvästi omaa johtolankaa. Lyriikoissa on välillä kompuroivia sanapareja ja kuivuneita kielikukkasia. Sinkkubiisi Jossakin On Vikaa antaa hyvin suuntaviivaa tulevalle mutta reipas retrorokki ei ole kiekon paras rykäisy. Jos viisu ei vakuuta, kannattaa jaksaa eteenpäin. Omatunnon Ääni hurmaa hassulla syntikkasoundilla ja vaikka iskelmäkuorrutus on vahva, viisu jaksaa herättää mielenkiintoa. Tummat Verhot riffittelee rajummin ja kertsin kohdalla puhutaan jo hittikertoimesta. Tää On Pakko Sanoa ja Nyt Kun Minua Jätetään lainaavat vahvoja iskurepliikkejä Maija Vilkkumaalta. Nyt Kun Minua Jätetään saa tyylikkään vitamiiniruiskeen herkästä jousiosastosta. Antiromantiikkaa osuu härmärockin kevyempään ytimeen, viisu levitoi ja fiilistelee osaavasti. Mikään Ei Riitä lainaa juuriosastoa ja Kolmatta Naista. Menestyksen Resepti jatkaa samoilla eväillä ja mukana on jopa huuliharppu.

Musta Joutsen herättelee mielenkiintoa tyylikkäillä taustoilla, varsinkin syntikkaosasto hyväilee korvaa. Vaikka bändi liikkuu laajalla kaarella kotimaisen rockin pelikentällä, lopputulos ei osoittaudu pelkäksi lainatawaraksi. Musta Joutsen uskaltaa kokeilla kevyttä ja jopa iskelmällistä vivahdetta, joka tuo viisuihin ilmavuutta. Tällä kiekolla ei tumma metalliskeba juhli. Musta Joutsen on ajalta ennen gootteja ja aggressiometallisteja. Bändi on virkistävä poikkeus Uniklubien ja pakkometallin hallitsemilla Suomi-markkinoilla. Tosin omaperäisyyden puolesta voi kajauttaa muutaman tuskaisen huudon. Samoin Katriina Wiialan ääni vaatii sisäistämistä. Levy on se kuuluisa "ihan OK".




V2.fi | J.A. Kaunisto
< In the Valley of Ela... 8 päivää ensi-iltaan... >

Keskustelut (2 viestiä)

Siru

25.01.2008 klo 10.49

Aivan mahtava bändi =) Odotamme mielenkiinnolla jatkoa!!
lainaa
sumati

01.02.2008 klo 00.20

ei mitään pahaa sanottavaa:)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova