Viime vuoden keväällä suomalaisen synteesin savolaistrio Aavikko kertoi tulevan albumin olevan ”hyvin erilainen”. Sitä 6. toukokuuta ilmestynyt Okeanos todellakin on.

Viidenteen täysimittaiseen studioalbumiinsa ennättäneen Aavikon soundi on hioutunut ja muuntunut jatkuvasti yhtyeen 21-vuotisen uran aikana. Rosoisesta Yamaha-humpasta luovuttiin viimeistään vuoden 2009 albumiin Novo Atlantis mennessä, jolloin kliinistynyt retro-futuristinen ”muysic” saavutti allekirjoittaneenkin mielestä lakipisteen yhtyeen tuotannossa. Yksi seikka kuitenkin säilyi ensimmäiset kaksi vuosikymmentä muuttumattomana – pirullisen ovelat ja rytmikkäät melodiat.

Nyt tuoreella albumillaan Aavikko julistaa ”Muysicin uutta aikakautta”, jossa yhtye keskittyy rytmin ja melodian sijaan harmonioiden luomiseen. Jo albumilta lohkaistu single Zefyros liplattaa aivan omissa sfääreissään. Albumilla kuuluvat merelliset teemat ja omalaatuinen rauhallisuus.

Jo Novo Atlantiksen kaksiosainen nimikkokappale osoitti, että Aavikko kykenee luomaan pitkiä, kertovia ja kuvailevia syntetisaattoritarinoita. Okeanos vie tämän kerronnan pidemmälle rakentuen hitaasti pulputtaen ja kaikuen ”new age”-henkeä ja froesemaisia harmonioita.

Albumina Okeanos on kokonaisuus; sitä on turha jaotella erikseen kappaleiksi, vaikka pieniä taukoja niiden välillä kuullaankin. Kuunnellessa korviin tarttuu muutamia äänikohtaamisia, joita jää fiilistelemään pitkäksi aikaa. Pienet melodiset pääsiäismunat, kuten virheellisen numerovalinnan sävelet mukaelmineen nostavat hymyn kuulijan kasvoille. Lopulta huomaa albumin lainehtineen hiljaisuuteen horisontin taa.

Okeanoksen kaltaisen äänikollaasin kohtaa tätä nykyä ani harvoin. Se ei ole sitä, mitä odotimme, ja se varmasti jakaa myös mielipiteitä yhtyeen ystävien keskuudessa. Tämä merellinen matka on nautittava sellaisenaan, vertailematta liiemmin menneeseen.

Aavikon viides pitkäsoitto Okeanos julkaistiin 6. toukokuuta. Kuva: Unto Rautio

Lue V2.fin haastattelu Aavikon Tomi Leppäsen kanssa tästä.