Kaiken olennaisen Jaska Jokusesta kertoo Mad-lehden parodiastrippi, jossa Jaska ampuu itsensä. Piirroselokuva Ressu lähtee maailmalle (Snoopy Come Home) on kuitenkin se teos, jota herra tuomitsija ei käytännössä ole nähnyt vähään aikaan, mutta joka teki niin suuren vaikutuksen, että uusi leffa olisi mukamas pyhäinhäväistys, jos se ei lainkaan muistuttaisi tuota lapsuuden klassikkoa. Vanha filmi esittää elämän masentavana tyhjäkäyntinä, josta saa lomaa vain musiikille ja fantasioille antautumalla. Kestoluuseri Jaska on vähällä ilahtua, kun postilaatikossa on kirje, mutta se on osoitettu hänen nyrpeälle koiralleen, joka päättää muuttaa muualle. Piski ja muut sentään pillittävät jäähyväisten hetkellä. Taidetta.

Uusi elokuva on riisuttu (aidosta) melankoliasta. Huonosta itsetunnosta kärsivät Jaskan ohella tekijät, jotka eivät hetkeksikään uskalla lopettaa sälän ampumista seiniin. Taktiikka on hyvä, jos nykytyyliin emme tahdo kasvattaa lapsia, vaan pitää ne ja itsemme sellaisina. Vaativan animaatioharrastajan valvetilaa ylläpitää visuaalinen toteutus, joka kalliin tietokoneanimaation keinoin imitoi vanhaa ja surkeaa, mutta sympaattista piirrosjälkeä. Silmät saattavat muljahtaa pään samalle puolelle ja kulmakarvat hattuun, jos tämä on paras tapa korostaa ilmettä. Silkkaa imitointia jäykät kuvakulmat ja muut tyylikeinot vauhtiviivoista puhekupliin eivät ole, vaan ne muodostavat ainutlaatuisen cocktailin hösötyksen kanssa. Tutut tyypit ovat läsnä. Kunhan pienikin asia meni oikein, nyökyttelin heti, että Jaska tuossa on (tai muu). Tarvittiin vain 10 000 ihmistä tekemään sama, minkä 10-100 ihmistä teki ennen vanhaan, mainostaa leffa lopputeksteissä.

Tarinaa on hämmentävän vähän. Naapuriin muuttaa Jaskan unelmien nainen, eli tyttö, joka ei ole kuullut Jaskan mokailuista. Loppu. Jottei kappale jäisi lyhyeksi, koetan itse kirjoittaa jatko-osan. On halloween. Muutamat naamiaisasut ovat vitsikkäitä ja osa niistä viittaa sarjan historiaan. Loppu.

Ja sitten syvällisiä lisätietoja. Jaska tahtoisi esittäytyä, mutta ei hän kehtaa. Jaska ja tyttö päätyvät yhteisiin kouluprojekteihin, mutta siitä pidetään kiinni, ettei tyttö ole aito hahmo, vaan kaukainen unelma (kuten punapäinen tyttö on sarjakuvassakin). Pim! Nyt Jaska on suosittu, koska hän pärjäsi kokeessa. Irtovitsit käsittelevät hetken tätä. Mikään ei edisty. Mitään ei tapahdu. Loppu.

Jaska on surullisen hahmon ritari, mutta hänen tunaroinneilleen hymyillään huolettomasti, eikä hän pääse ilmaisemaan särmikästä ärtymystä. Hahmon muuttuessa hylkiöstä sankariksi sormia napsauttamalla, hänen matkansa ei kummoinen ole. Sen leffa koettaa sanoa, että luuseri voi olla hyvä tyyppi ja maailma saattaa sen huomata. Kirkassilmäinen hyväntuulisuus itsessään on vetoavaa: Ice Age -studio Blue Sky ei kykene erinäisistä alkuperäisteoksista löytämääni nokkelaan ja lempeään sarkasmiin, mutta tilalle ei yritetä asentaa mairean teennäistä sarkasmia, johon firma on erikoistunut. Lasten elokuva on tehty lapsille.

Hiljaisten hetkien evääminen Ressulta on virhe. Kun koira haaveilee olevansa kopilla lentävä hävittäjä-ässä, fantasiat eivät ole huvittava vastaus siihen kysymykseen, mitä möllöttävän ja usein itsekeskeisen koiran päässä liikkuu, vaan hitusen kärjistetympää kohellusta kuin mitä elukka tekee oikeasti. Ressun tehtävä on poukkoilla kumipallona, jos kohtaus on vähällä mennä läpi draamana. Perusfani ei valita, jos hän katsoi piirroselokuvan 20 vuotta sitten, sai Ressu-pussilakanan jonakin jouluna ja on siksi semivahvasti sitä mieltä, että Ressu on se koira, joka on - totanoin, no siis - ihan paras.

Toisaalta Kaustinen (se lintu) on tärähtänyt tasan sillä tavalla kuin muistoissanikin, eikä tarjottu Ressu koomisena kevennyksenä kehno ole. Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie) on tenavien ja fanien tuote, joka lipuu ohi silkkisen sujuvasti, mutta jonka jokainen hetki toimisi yhtä hyvin asiayhteydestä irrotettuna.