Tuorein sisältö

Metsästäjä ja talvinen taistelu

Ensi-ilta: 22.04.2016
Genre: Fantasia, Seikkailu
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

21.04.2016 klo 20.00 | Luettu: 6857 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Metsästäjä ja talvinen taistelu olisi asiallinen pilottijakso 90-luvun tv-sarjalle, joka tavoittelee samaa tasoa kuin Xena ja Hercules. Se on yllätys. Mainoskampanja lupaili teennäistä katastrofia. Toki elokuva on sitäkin - mutta vain aluksi (ja toisinaan). Ihmeellistä, ettei tämmöisen tekemiseen tarvita kuin 100 miljoonaa taalaa, kolme parhaan A-luokan naisnäyttelijää ja samantasoisia sivunaamoja.

Kuulostaako seuraava lupaavalta? Synkkänä yönä hyveellinen kuningatar saa tietää, että hänen lapsensa on poltettu elävältä. Syystäkin nainen menettää järkensä. Suvussa kulkevat taikavoimat aktivoituvat ja jäädyttävät hänen sydämensä ja valtakuntansa. Hän vie väkivalloin alamaistensa lapset, mutta ei osaa antaa rakkautta. Kun naapurivaltakunnat yrittävät hänet pysäyttää, hän alkaa kouluttaa lapsista tunteettomia sotilaita...

Jos kertoja olisi fiksu kuin minä, hän tiivistäisi taustatarinan tuohon tyyliin, eikä jättäisi siihen aukkoja. Eukosta tulee yhtäkkiä Sauron, joka koettaa vallata maailman muuten vaan. Kukaan ei kyseenalaista poliittista linjaa. Jääkuningattaren siskokin vain haihtuu ilmaan, vaikka se narttu on Lumikin tuleva äitipuoli, joka johdonmukaisessa montaasissa manipuloisi sisartaan.

Leffassa ei nähdä metsästämistä, tai sotaa, johon alkuperäinen nimi The Winter's War viittaa. Lumikki-sadun metsästäjä on vain metsästäjä, joka ei suostu tappamaan ihmistä. Nyt paljastuu, että mies on jääkuningattaren entinen (lapsi)sotilas, jollaisia kutsutaan metsästäjiksi, jotta elokuva voi kutsua itseään Metsästäjäksi.

Traileria siteeratakseni, Chris Hemsworth on se metsästäjä (The Huntsman) ja Jessica Chastain on se soturi (The Warrior). Molemmat ovat metsästäjiä. Eli sotureita. He riitaantuvat pomon kanssa ja ajautuvat erilleen. Vuosia kuluu. Jääkuningattaren sisko kupsahtaa elokuvassa Lumikki ja metsästäjä. Hänen kuvastimensa, joka kertoo ken on maassa kaunehin, on kadonnut, joten se metsästäjä ja se soturi yrittävät varmistaa, ettei jääkuningatar saa sitä.

Kun tyypit vain kävelevät eteenpäin, leffa piristyy. Juonenkäänteitä ohjaaja ei osaa käsitellä, mutta ilmapiirin rentous jopa hämmentää alkupuolen ja ilottoman edellisen osan jälkeen. Nuokuin vielä, kun kaksi miespuolista kääpiötä esiteltiin. Se vaikuttaa kliseiseltä ja sovinistiselta vitsiltä, kun he haukkuvat naiskääpiöitä kammottaviksi, mutta pian pari sellaistakin lähtee mukaan naljailemaan hauskasti. Äkäistä ja huolittelematonta kääpiömuijaa näyttelevä Sheridan Smith on tosielämässä viekkaan viettelevä söpökki, joten kun hän silmäilee Hemsworthia, vitsi toimii halutuilla tasoilla.

Pidän kasvoista kuin Tarantino jaloista, joten upeaa valikoimaa analysoidessani se meni ohi, ovatko toiminta ja tuotantosuunnittelu miten monta milliä keskitason ylä- tai alapuolella. Hirviötehosteet ovat kuin 90-luvulta, mutta Smithin ja Nick Frostin veikeät päät on pultattu vakuuttavasti kääpiöille. Se soturi Chastain ja jääkuningatar Emily Blunt ovat veistoksia, joiden ei tarvitse naamaa liikutella. Lumikin äitipuoli Charlize Theron muikistelee loppuvaiheessa niin irstaasti kuin viimeksi toivoin. Hemsworth on hieman pihalla, kuten usein kehnojen ohjaajien remmissä, joten sitä tärkeämpää on, että hän rentoutuu: jätkä on puhdasta karismaa hymyillessään.

Sen metsästäjän ja sen soturin rakkaustarinan pääpiirteet ovat loogisia ja uskoin eritoten siihen, että Hemsworth välittää. Jääkuningatar on kankea ja epäuskottava hahmo, mutta kun välillä nähdään hupsuttelua ja lopussa ilmaistaan, että hän on traaginen hirviö, säälin häntä hitusen, koska hän on Blunt ja selväksi tuli, että valtakunnassa on mahdollista ottaa iisisti. Kumpi on mahtavampaa: se, että ymmärrät täysin, mitä kömpelö leffa ajaa takaa, vai se, että leffa on tehty ihan hyvin, mutta ilman syytä? Hellempi tämä on takalistolle kuin Hobitin jatko-osat, joiden hahmoista en välittänyt 9 tunnin jälkeenkään.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Cult of Luna & Julie... The Dressmaker... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova