Tuorein sisältö

Cult of Luna & Julie Christmas : Mariner

Jesse Kärkkäinen

17.04.2016 klo 23.03 | Luettu: 7501 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Jos olet kyllästynyt nykymusiikin kertakäyttöisyyteen ja hittihakuisuuteen, kannattaa perehtyä ruotsalaisen Cult of Lunan edesottamuksiin. Yhtyeen hidastempoinen, raskas progressiivinen metalli ei nimittäin ole sitä helpoiten lähestyttävää materiaalia ja levyjen monikerroksinen äänimaailma vaatii todella aikansa, jotta siitä jää mieleen muutakin kuin ylitsevyöryvä kaaos.

Mariner on Cult of Lunan ja yhdysvaltalaisen Julie Christmasin yhteistyöalbumi. Yhtyeen aiempaan tuotantoon perehtyneet ovat heti kotonaan, sillä albumin raskaat kitarariffit, ärjyvät huutolaulut sekä kauniisti tunnelmaa luovat syntikkaosuudet ovat silkkaa Cult of Lunaa. Yhteystyön tuloksena mukana on myös Christmasin upeat lauluosuudet, jotka luovat uuden kerroksen albumin äänimaailmaan. Nainen käyttää ääntään todella monipuolisesti, oli kyseessä sitten raaka huutaminen tai puhdas laulaminen. Todellakin nainen paikallaan.

Jotta levystä löytää negatiivista, sitä täytyy tarkastella osana Cult of Lunan diskografiaa. Levy ei kalpene yhtyeen aiemman tuotannon rinnalla, mutta se on harmillisen samankaltainen edellisen Vertikal-levyn kanssa, erityisesti soundinsa osalta. Toki naisvokalisti tuo levylle uniikin yleisilmeen, mutta silti asia hieman häiritsee. Yhtye on aiemmin rohkeamminkin lähtenyt kokeilemaan uusia ideoita ja rahkeita tähän todistetusti olisi. Nyt jämähtäminen tällä osa-alueella jää harmittamaan.

Itse levy on lähes kauttaaltaan erinomaisesti sävelletty. Pitkät biisit eivät ole yhtyeelle uusi juttu, mutta nyt levyn koko 54 minuuttinen kesto käsittää vain viisi kappaletta. Pitkät biisit ovat kuitenkin perusteltuja, sillä yhtye ottaa kaiken irti viipyilevistä tunnelmista ja hitaasta tunnelman rakentamisesta. Kiireinen ei saa levystä irti paljoakaan, mutta jos arvostat upeasti ja harkiten luotua kokonaisuutta, tarjoaa levy sinulle mielenkiintoisen elämyksen. Kaunis melodisuus ja raaka murjonta kulkevat harvoin näin kauniisti rinnakkain.

Mariner on musiikillinen matka tuntemattomaan, joka kuljettaa kuuntelijan läpi monenlaisten tunnelmien vailla selkeää päämäärää. Yleensä saan musiikista kaiken irti vasta kun olen sisäistänyt jonkin albumin täysin. Siinä mielessä Cult of Luna on tehnyt erinomaista työtä, sillä levyn tunnelma ja upea sävellystyö viehättävät, vaikket pystyisi hyräilemään mukana yhtäkään sävelmää. Tällä levyllä matka on päämäärää tärkeämpi.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Viidakkokirja... Metsästäjä ja talvin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova