Metallimusiikin saralla on harvoja yhtyeitä, jotka saavat sympatiat heräämään. Yksi näistä on kanadalainen veteraanibändi Anvil. Liekö tähän syynä yhtyeen johtokaksikon Steve "Lips" Kudlown sekä Robb Reinerin jatkuva hyväntuulinen olemus vai se tosiseikka, että yhtye on jo liki 40 vuotta tehnyt hartiavoimin musiikkia, vaikka suuri suosio antaa edelleen odottaa itseään. Yrityksen puute ei ainakaan tähän syynä ole, sillä uralle on mahtunut lukuisia albumeja, keikkailua sekä yksi yhtyeestä kertova dokumenttikin. Anvil is Anvil on kokeneen bändin 16. studioalbumi, jota kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä, miksi suurempi suosio on jäänyt tulematta.

Toki yhtyeen tuoreinta tuotosta voi lähestyä toteamalla, ettei se tarjoa mitään uutta tai edes mitään kovinkaan erikoista. Päinvastoin Anvil on koko uransa tehnyt hyvin tasapaksua heavy metallia, joka ei juuri omaperäisyydellään yllätä. Uusin albumi on liikeellä samoilla linjoilla. Anvil is Anvil on kuitenkin hämmästyttävän tasainen kokonaisuus, sillä levyn ääressä viihtyy mukavasti alusta loppuun saakka. Biisimateriaali ei suurimmalta osin maailmaa mullista, mutta levyllä on monia hienoja hetkiä. Levyn starttaava Daggers and Rum on mainio aloitus ja sitä seuraava Up, Down, Sideways on napakka vauhtipala, joka rokkaa törkeän lujaa. Die For A Lie on myös menevä biisi, jonka toivoisin soivan jatkossa yhtyeen keikoillakin. Muu materiaali ei pahemmin tasoa notkauta, vaikka varsinaiset hittibiisit uupuvatkin.

Yhtyeen ulosanti ei sitä omaperäisinta ole, mutta jokin tässä silti viehättää. Ehkä suurimmaksi voimavaraksi nousee vilpitön soittamisen riemu ja rakkaus heavy metalliin, joka suorastaan säteilee levyltä. Kun bändi tekee musiikkia näin suurella sydämellä, ei kuulija voi kuin myhäillä tyytyväisenä ja nauttia kyydistä. Arvosana perustuu puhtaasti levyn musiikilliseen antiin, mutta jos Anvil saa sympatiat heräämään myös muuten, pystyy lopulliseen arvosanaan lisäämään helposti vielä yhden tähden. Rehellistä ja perinteistä heavy metallia ei koskaan ole liikaa. Vaikka maailma muuttuu, niin Anvil on Anvil. Ja hyvä niin.


Teksti; Jesse Kärkkäinen