Tuorein sisältö

Anthrax: For All Kings

Vieras

13.03.2016 klo 22.51 | Luettu: 4497 kertaa | Teksti: Vieras

"Thrash metallin neljän suuren" joukkoon lukeutuva Anthrax on uransa alusta lähtien erottunut edukseen veikeänä ja pilke silmäkulmassa operoivana yhtyeenä. Siinä missä nelikon muut yhtyeet ovat pyörineet synkempien aiheiden parissa, on Anthrax keskittynyt hyväntuulisempaan ilmaisuun. Pelkkää juhlaa kuluneet vuodet eivät silti ole olleet, siitä ovat pitäneet huolen jäsenvaihdosten ja laadultaan epätasaisten levytysten synnyttämä hajaannus niin yhtyeen kuin fanijoukonkin sisällä. 80-luvun klassikkoalbumien jälkeen bändi ei ole tuntunut saavan samaa otetta levyilleen kuin kulta-aikoinaan. Yhtyeen tuorein levytys, For All Kings, tuntuu painivan samojen ongelmien kanssa.

For All Kings ei ole missään nimessä huono albumi. Komeisiin kansiin paketoitu levy on kuitenkin harmillisen tasapaksu ja aavistuksen tylsäkin. Hyvän yleiskuvan albumista saa levyn aloittavalta You Gotta Believe -kappaleelta, joka tuntuu puristavan kaikki albumin elementit yhteen viisuun: kertosäettä toistetaan puuduttavuuteen saakka, tahti heittelee hitaan ja nopean välillä eikä homma tunnu lähtevän missään vaiheessa kunnolla lentoon. Bändi tuntuu kärsivän jonkinlaisesta identiteettikriisistä. Toisaalta pyritään pysymään tiukasti perinteisessä ilmaisussa, toisaalta tuntuu että yhtye haluaisi kokeilla erilaista lähestymistapaa. Se näyttäytyy epätasaisena materiaalina, joka ei tiedä mitä se haluaisi olla.

Levyn ainoa vanhan Anthraxin mieleen tuova biisi on jo ennakkomaistiaisenakin tarjottu Evil Twin, joka veijarimaisella riffitelyllään on ehdottomasti kiekon kovin ralli. Muuten levyn huippuhetkiksi nouseekin aavistuksen rauhallisempi anti. Breathing Lightning on keskitempoinen kappale, jonka kaunis loppuosuus hivelee korvia. Myös Blood Eagle Wings on kaukana vauhtimetallin paahtamisesta, mutta erilainen biisi toimii todella hyvin. Olisin toivonut, että bändi toisi tätä puolta itsestään rohkeammin esille, koska selkeästi tämä tuntuu nyky-Anthraxille luontevammalta tavalta ilmaista itseään. Toki vanhanmallinen kaahailukin kelpaisi, mutta jostain syystä yhtye ei saa siihen samaa raivokasta asennetta kuin muinoin.

Viimeinen puolivuotinen on ollut hyvää aikaa metallidiggareille, sillä niin nuoret kuin vanhemmatkin bändit ovat julkaisseet lähes poikkeuksetta hyviä levyjä. For All Kings jää helposti muiden julkaisujen jalkoihin, vaikka ihan mukiinmenevä albumi onkin. Jos tämä levy olisi yhtyeen ensimmäinen julkaisu ja sen näytön paikka, jäisi bändi suuremmilta massoilta kuulematta.


Teksti; Jesse Kärkkäinen

V2.fi | Vieras
< Wishing Well - Chasi... Kung Fu Panda 3... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova