A Bigger Splash on masentava loma kiinnostavan kamalassa seurassa. Matkustamme Italialle kuuluvalle Pantellerian saarelle, jossa Ralph Fiennes joroilee munasillaan jaksaakseen taas kohta näytellä jäykkää auktoriteettia. Tämänkertainen hahmo on rento musiikkituottaja ja moottoriturpa, joka tunkee entisen heilansa luo kuokkavieraaksi. Tilda Swinton näyttelee lomailevaa miespuolista David Bowieta, tai jotakin sinnepäin: androgyynisellä tai muunlaisella imagolla on rajatusti merkitystä, sillä takaumat ovat lyhyitä ja saarella rokkitäti vain istuskelee uimapuvussa tai alasti. Parin välillä on yhä kipinää, vaikka rokkari koettaa kurkkuleikkauksen varjolla pitää mykkäkoulua. Hänellä on uusi mies. Tuottaja puolestaan saapuu paikalle tyttärensä kanssa. Kuka aikoo panna ketä? Vaihtoehtoja on pari enemmän kuin toivot.

Fiennesin täyteläisen huru-ukkomaisuuden johdosta unelias tyhjäkäynti ajaa asiansa. Tiedossa ei ole mitään erityisen erikoista, mutta suhteiden historia avautuu mielikuvitusta ruokkien. Ajaton, yhä kuuma megapuuma Swinton on taas valittuja kaksilahkeisia kypsempi: hän on 55, Fiennes on 52 ja poikalelun näyttelijä Matthias Schoenaerts on 38. Viisikymppisten käytös ei varsinaisesti ole lapsellista. He ovat nähneet paljon ja he asettavat asiat loogisiin raameihin, vaikka he ovat turhan villejä ollakseen luotettavia. Schoenaertsin mutinat ovat töykeitä vähemmän karismaattisella tavalla. 26-vuotias Dakota Johnson – neiti hymy, joka on nyt esiintynyt joka toisessa kaupungin isoimmalle kankaalle heijastetussa pehmopornofilmissä - näyttelee tuottajan tytärtä, jossa on ripaus pissistä.

Jos narsistien irtosuhteet eivät kiehdo, tähän saippuaoopperaan tutustumista suositeltavampaa on, että hyppäät ilmaan ja koetat potkaista itseäsi genitaaleihin: se sattuu vähemmän, vaikka putoaisit alas pää edellä. Elokuvaa voidaan kuvailla humoristiseksi pehmo- ja sosiaalipornoksi, mutta se ei ole valmiiksi pureksittua hömppää valtavirran arvostamalla tavalla. Päämäärättömän lomailun tunnistaa taiteeksi viimeistään, kun loppupään käänteitä kommentoidaan mölyllä, joka kieltää myötäelämästä samalla tavalla kuin Salkkareiden aikana.

Sen selventämiseen käytetään pari sekuntia, että saari on välietappi Afrikasta Eurooppaan pyrkiville pakolaisille. Vain omia kaasujaan nuuhkiva innostuu ymmärtäessään, että maailmankuulu rokkari saa erilaisen kohtelun kuin satunnainen pakolainen - nuuh, niin hyvä tulkinta. "Taide-elokuva" on rahanhimon puutostila, muttei automaattisesti kunnianhimon tai lahjakkuuden keskittymä. Ohjaaja saa jotakin irti maisemista ja rakentaa pari näppärää kohtausta siemaillessaan martineja, mutta kun tarina pitäisi kokoon pusertaa, leffa hukkaa vaivattoman charminsa ja alkaa hajota käsiin.

Mustasukkaisuudesta eli vanhoista suoloista ja kaunoista teos pääasiassa kertoo. Kovin jäävät kuviot viitteellisiksi. Esimerkiksi Swintonin ja Johnsonin hahmojen välille mukamas rakennetaan kitkaa, mutta eivät he edes väittele. Myöhäisessä kohtauksessa tilanne on tulehtunut, koska niin käsikirjoitus väittää: kohtaus tai pari vaikuttaa puuttuvan. Näyttelijöille tällaiset harjoitelmat ovat ilmeisen mieluisia. Kun leffasta ei maksaa tarvinnut, toki katsoin mielelläni Fiennesin tasoisen jörön irrottelua ja toiselta planeetalta karannutta Swintonia, jonka silkka ilmeikkyys saa vatsan pohjan värisemään. Coenin veljesten tuore tilkkutäkkikomedia Hail, Caesar! antaa Fiennesin, Swintonin ja monien muiden kokeilla pikaisesti jotakin hauskaa; A Bigger Splash soveltuu paremmin hengailun tarpeeseen.