Kuvittele eteesi valtava vuori, jonka huipulle olet valmistautunut kiipeämään pitkän aikaa. Sen juurella nostat katseesi yläilmoihin, mutta et edes erota huippua: vuori kohoaa edessäsi kuin valtava muuri. Tunnet olosi epätoivoiseksi. Miten voit ikinä suoriutua tästä haasteesta? Hyvin samalaiset fiilikset puskevat pintaan Dream Theaterin 13. studioalbumin äärellä. Kaksi levyä, 34 kappaletta ja noin 130 minuuttia sisältävä The Astonishing on todellinen progressiivisen metallin jättiläinen, jonka massiivisuus tuntuu alkuun lähes ylitsepääsemättömältä. Järkälettä soittimeen laittaessa ajatukset ovat ristiriitaiset: voiko tämä todella toimia vai onko bändi viimeinkin seonnut suuruudenhulluudessaan?

The Astonishing on konseptialbumi, jonka tarina jakaantuu levyjen mukaisesti kahteen näytökseen. Tarina vaikuttaa alkuun kliseiseltä: tulevaisuuden dystooppisessa yhteiskunnassa ainoasta viihdykkeestä vastaavat elektronista melua tuottavat NOMACS-laitteet. Alakuloon ja kurjuuteen alistettu kansa saa toivonkipinän, kun musiikin lahjan omaava valittu nousee kapinallisarmeija tukenaan vastarintaan. Alkuvaikutelma ei ole mairitteleva. Mutta se intensiteetti, jolla yhtye kokonaisuuteen pureutuu, syrjäyttää epäluulot ja puhaltaa tarinan eloon. Tarina myös suorastaan vaatii, että sen etenemistä seurataan upeasti toteutetun kansilehtisen kanssa.

The Astonishing esittelee Dream Theaterin, joka tuntuu löytäneen soittamisen riemun uudelleen ja ennen kaikkea sielun materiaalilleen. Yhtye on aina edustanut itselleni kaikissa muodoissaan musiikillista parhautta, oli se sitten näppäriä syntikkasooloja, älyttömiä sointukulkuja tai rauhallista tunnelmointia. Äärilaidasta toiseen on seilailtu koko uran ajan. Nyt yhtye tuntuu löytäneen sopivan tasapainon ulosannilleen, sillä kaikkea on juuri sopivassa mittasuhteessa. Albumi nostattaa tunteita, saa aidosti liikuttumaan ja hämmästymään. Yhtye tuntuu soittavan vapautuneemmin kuin aikoihin. Erityisesti vokalisti James LaBrie tekee uransa parhaan suorituksen onnistuen aidosti herättämään henkiin albumin lukuisat henkilöhahmot.

The Astonishing on hämmästyttävän tasainen kokonaisuus ja se kantaa lähes yskähtelemättä läpi koko pitkän kestonsa. Albumi on ennenkaikkea kokonaisuus, mutta siltä voi helposti nostaa esille yksittäisiä herkkupaloja. A Better Life on kaikessa haikeudessaan uskomattoman kaunis, A Life Left Behind räjäyttää tajunnan hienolla introllaan ja Moment of Betrayal on samaan aikaan sekä herkkä että rankka sisältäen yhden levyn komeimmista syntikkasooloiluista. Levyn ja koko bändin tuotannon parhaimmistoon nousee The Path that Divides, jonka eeppisyys sekä tunnelma saavat väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin ja lopulta tuomaan kyyneleen silmäkulmaan.

Konseptialbumien kokonaisvaltaisuus on kaksijakoinen asia. Usein tarinan etenemisen kannalta joudutaan tekemään kompromisseja itse musiikkiin ja mukaan päätyy kappaleita, jotka ovat selkeästi tehty palvelemaan tarinankuljetusta. Tuolloin suurempi musiikillinen iloittelu jää taka-alalle ja tarjolla on perushuttua. Dream Theater onnistuu välttämään pahimmat sudenkuopat, sillä mukana on vain muutamia kappaleita, jotka välittävät tämän tunteen. Ongelma ei ole järisyttävä, mutta ainoa, joka estää levyä olemasta täysosuma.

Kun kokonaisuus pystyy tarjoamaan näin liikuttavan ja yllättävän kokemuksen, on jotain tehty oikein. Pienet puutteet on helppo antaa anteeksi. The Astonishing on yksi Dream Theaterin parhaista albumeista.

Teksti; Jesse Kärkkäinen