Spotlight
Ensi-ilta: | 29.01.2016 |
Genre: | Draama |
Ikäraja: | 12 |
Spotlight ei ole elokuva lapsia ahdistelevista papeista, vaan se kertoo lehtijutusta, joka mahdollisti skandaalin. Tarinaa olisi kymmeniksi tunneiksi: tahdon minisarjan, joka perustuu sivumainintaan, jonka mukaan pedofiilipappeus on niin laaja ilmiö, että se saattaa olla oma oireyhtymänsä, jolla on jotakin tekemistä selibaattivaatimusten ja niiden ympärille syntyneen kulttuurin kanssa. "Spotlight" on arvostettu neljän hengen journalistiryhmä Bostonissa. He ovat kuulleet pedofiilipapista tai paristakin. Vasta kun uusi päätoimittaja käskee, he pääsevät tasoisensa jutun jäljille: voiko moisia pappeja löytyä kotinurkilta jopa kymmenen? Pian selviää, että lähemmäs 100 pappia on jäänyt kiinni.
Asia on uutinen vain onnekkaille. Kirkko on lakimiesten ja vaikutusvallan avulla lakaissut paljon maton alle, eivätkä yksittäiset lampaat tee suurta numeroa yksittäistapauksista. Spotlight-tiimi haastattelee uhreja ja koettaa haastatella salailijoita. Varsinainen vitsi tulee tässä. Heidän merkittävin tavoitteensa on päästä lukemaan salaiseksi julistettuja asiakirjoja. Tiimi ei etsi VHS-nauhoja hämyisestä kellarista kardinaalin animeharrastuksesta kuultuaan, vaan valtion virastossa on valmiina kasa parikin kertaa käsiteltyjä lappusia. Spotlight on masentavin elokuva aikoihin. Olennainen sanoma on se, että koko yhteiskunta "sankarilliset journalistit" mukaanlaskien olisi voinut reagoida aikaisemmin, jos edes lasten hyvinvointi ketään paskaakaan kiinnostaisi.
Michael Keatonin näyttelemä toimittaja on asunut ikänsä Bostonissa ja työskennellyt kymmeniä vuosia lehdelleen. Hän siis varmaan yllättyy! Liev Schreiberin näyttelemä ulkoa tuleva esimies pureutuu epäkohtiin johdonmukaisesti. Toimittajat Rachel McAdams ja Mark Ruffalo tekevät kenttätyötä. McAdamsin tapakristillisyys kärsii duunista. Ruffalo on energinen chihuahua, joka keskittyy asioihin tiukasti ja saa pukea sanoiksi tiimin turhautuneisuuden, mistä johtuen hän on Oscar-ehdokkaana. En tiedä, miksi ehdokkuudella siunattiin myös McAdamsia, joka on yksi kymmenistä asiallisista naamoista puheliaassa elokuvassa. Ruffaloakin eksentrisempiä ovat uhrien näyttelijät, mikä on harkittu riski, jolla elokuva huomioni vangitsi. Selittelyn sekaan ripotellaan tehokkaasti ja luontevasti inhimillisyyttä. Elokuva ei tarvitse itsetarkoituksellista hahmonkehitystä antaakseen tuntumaa siitä, ketkä lopulta tekevät jotakin ja missä tunnelmissa. Spotlight on hyvin surullinen muutamina hiljaisina, toteavaisina hetkinä.
Tarina on harkitusti rajattu. Nimi viittaa uutistiimiin, joten sivuteemana on laadukkaan journalismin luonne: shokkiuutinen on eri asia kuin tarkoin valmisteltu ja ajoitettu artikkeli, jollaisten tehoa uhkaavat ulkoiset seikat muista uutisista hektiseen elämänmenoon. On ihme, että mikään toimii. Kuka tietää, voisiko elokuva olla hitusen toiveikkaampi. En vaadi katolilaisuuden hyvien puolien käsittelyä, koska leffa ei kerro uskonnosta, vaan kaikkien kerhojen korruptiosta, pelkuruudesta ja välinpitämättömyydestä. Elokuva jättää monta asiaa kesken olennaisimman mainittuaan, joten teoriassa se voisi kulkea pidemmälle jotakin sivuraidetta ja vakuuttaa tai valehdella, ettei kaikkia ihmisiä sittenkään pitäisi hävittää maan päältä.
Triviatietoa: ohjaaja Tom McCarthyn ohjaama ja kirjoittama draama Spotlight kisaa kuudesta Oscarista ja hänen ohjaamansa ja kirjoittamansa fantasiakomedia The Cobbler kisaa kahdesta Kultaisesta vadelmasta samana viikonloppuna.
Keskustelut (2 viestiä)
05.02.2016 klo 21.49 8
(Läheskään) aina ei olla samaa mieltä, mutta jutut ovat värikkäästi esitettyjä, oikeasti aika hyvin perusteltuja ja taatusti omia välittämättä suuren yleisön mielipiteistä.
Hyvää duunia ja ilman muuta itselleni se isoin asia miksi klikkaan V2.fi-välilehteä.
06.02.2016 klo 01.08 1
Kirjoita kommentti