Night Viper: Night Viper
Ruotsalainen Night Viper sai debyyttinsä markkinoille turkulaisen Svart Recordsin toimesta. Kokoonpano luottaa vahvasti perinteisen hevanderin voimaan. Onhan siellä myös Entombed ja Motörhead. Toisaalta leimaa antava piirre on Pentagram-tyylinen hämyily. Ehkä jätetään sana 'okkultistinen rock' tällä kertaa käyttämättä.
Kun bändi soittaa Judas Priestin, alkuaikojen Iron Maidenin ja NWOBH:n mieleen tuovaa perusveivausta, naisääni vokaaleissa on mukava piristysruiske. Sofie-Lee Johanssonin ulosanti on lisäksi sopivan raaka. Bändin kantavana voimana mainitaan Tom Sutton (Horisont, The Order Of Israfel, ex-Church of Misery). Night Viperin olemus on hyvin livemäistä ja suoraviivaista jyräystä. Kun soundissa on myös paikoin alavireistä pörinää, Night Viper ei ole mikään nostalgia-aallolla ratsastava huomionkipea meikkibändi.
Heti avausviisusta Night viper pystyy johtamaan suuntaviivoja alkuaikojen Iron Maideniin ja vaikkapa Metallican ensimmäisen levyn energiapurkaukseen. Vahvasti riffivetoisena ja kipakan kireänä etenevä albumi yllättää Curse of a thousand deaths -siivun kohdalla, jonka utuileva draaman kaari johtaa ajatuksia Jess and The Ancien Ones -orkesterin suuntaan. Sana 'okkultistinen rock' pyörii jälleen huulilla. Run for cover on sitten selkeää Judas Priest -hekumointia, aivan mainio kiihko ja puristus. Warrior woman ottaa Pentagram-kortin käyttöön ja hitaammin etenevä vintagepala tuo mieleen jälleen sanan okkultis...
Dragger in hand on kuin Judas Priestin ja Entombedin ristisiitosta. Reipas Faces in the mirror on Night viper -kappaleen ohella puhtainta British heavy metal -haarukointia. Kokonaisuutena Night Viper työstää miellyttävän perinnetietoista ja räväkällä asenteella toteutettua heavy rock -viihdettä. Viittaukset okkultistiseen suuntaan toimivat luontevasti. Jos toivomuksia saa esittää, The Hammer-kappaleen tyylista Entombed-trippailua voisi lisätä raskaalla kädellä.
Kun bändi soittaa Judas Priestin, alkuaikojen Iron Maidenin ja NWOBH:n mieleen tuovaa perusveivausta, naisääni vokaaleissa on mukava piristysruiske. Sofie-Lee Johanssonin ulosanti on lisäksi sopivan raaka. Bändin kantavana voimana mainitaan Tom Sutton (Horisont, The Order Of Israfel, ex-Church of Misery). Night Viperin olemus on hyvin livemäistä ja suoraviivaista jyräystä. Kun soundissa on myös paikoin alavireistä pörinää, Night Viper ei ole mikään nostalgia-aallolla ratsastava huomionkipea meikkibändi.
Heti avausviisusta Night viper pystyy johtamaan suuntaviivoja alkuaikojen Iron Maideniin ja vaikkapa Metallican ensimmäisen levyn energiapurkaukseen. Vahvasti riffivetoisena ja kipakan kireänä etenevä albumi yllättää Curse of a thousand deaths -siivun kohdalla, jonka utuileva draaman kaari johtaa ajatuksia Jess and The Ancien Ones -orkesterin suuntaan. Sana 'okkultistinen rock' pyörii jälleen huulilla. Run for cover on sitten selkeää Judas Priest -hekumointia, aivan mainio kiihko ja puristus. Warrior woman ottaa Pentagram-kortin käyttöön ja hitaammin etenevä vintagepala tuo mieleen jälleen sanan okkultis...
Dragger in hand on kuin Judas Priestin ja Entombedin ristisiitosta. Reipas Faces in the mirror on Night viper -kappaleen ohella puhtainta British heavy metal -haarukointia. Kokonaisuutena Night Viper työstää miellyttävän perinnetietoista ja räväkällä asenteella toteutettua heavy rock -viihdettä. Viittaukset okkultistiseen suuntaan toimivat luontevasti. Jos toivomuksia saa esittää, The Hammer-kappaleen tyylista Entombed-trippailua voisi lisätä raskaalla kädellä.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti