Tuorein sisältö

Night Viper: Night Viper

J.A. Kaunisto

31.01.2016 klo 22.25 | Luettu: 4143 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsalainen Night Viper sai debyyttinsä markkinoille turkulaisen Svart Recordsin toimesta. Kokoonpano luottaa vahvasti perinteisen hevanderin voimaan. Onhan siellä myös Entombed ja Motörhead. Toisaalta leimaa antava piirre on Pentagram-tyylinen hämyily. Ehkä jätetään sana 'okkultistinen rock' tällä kertaa käyttämättä.

Kun bändi soittaa Judas Priestin, alkuaikojen Iron Maidenin ja NWOBH:n mieleen tuovaa perusveivausta, naisääni vokaaleissa on mukava piristysruiske. Sofie-Lee Johanssonin ulosanti on lisäksi sopivan raaka. Bändin kantavana voimana mainitaan Tom Sutton (Horisont, The Order Of Israfel, ex-Church of Misery). Night Viperin olemus on hyvin livemäistä ja suoraviivaista jyräystä. Kun soundissa on myös paikoin alavireistä pörinää, Night Viper ei ole mikään nostalgia-aallolla ratsastava huomionkipea meikkibändi.

Heti avausviisusta Night viper pystyy johtamaan suuntaviivoja alkuaikojen Iron Maideniin ja vaikkapa Metallican ensimmäisen levyn energiapurkaukseen. Vahvasti riffivetoisena ja kipakan kireänä etenevä albumi yllättää Curse of a thousand deaths -siivun kohdalla, jonka utuileva draaman kaari johtaa ajatuksia Jess and The Ancien Ones -orkesterin suuntaan. Sana 'okkultistinen rock' pyörii jälleen huulilla. Run for cover on sitten selkeää Judas Priest -hekumointia, aivan mainio kiihko ja puristus. Warrior woman ottaa Pentagram-kortin käyttöön ja hitaammin etenevä vintagepala tuo mieleen jälleen sanan okkultis...

Dragger in hand on kuin Judas Priestin ja Entombedin ristisiitosta. Reipas Faces in the mirror on Night viper -kappaleen ohella puhtainta British heavy metal -haarukointia. Kokonaisuutena Night Viper työstää miellyttävän perinnetietoista ja räväkällä asenteella toteutettua heavy rock -viihdettä. Viittaukset okkultistiseen suuntaan toimivat luontevasti. Jos toivomuksia saa esittää, The Hammer-kappaleen tyylista Entombed-trippailua voisi lisätä raskaalla kädellä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Love Records - Anna ... Spotlight... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova