Ron Howard pullauttaa toisinaan yhden vuoden parhaista elokuvista. Tällöin käsitys siitä, mikä on kannustamisen arvoista, tapaa elää läpi tarinan. Pöpistä matemaatikosta, poliitikon haastattelusta ja formulakuskien vastakkainasettelusta kertovat filmit ovat hahmovetoisia jännitysnäytelmiä, jotka pistivät ajatukseni pörisemään. Tänä vuonna joku turvautuu vakiorepliikkiin, jossa Howardia kuvaillaan uneliaan hymynsä tasoiseksi särmättömäksi Hollywood-sedäksi. Kamppailu merta vastaan (In the Heart of the Sea) on harha-askel, vaikka tuttu potentiaali pilkistääkin. Elokuva kertoo kultalusikka suussa syntyneestä kapteenista ja kokeneesta perämiehestä, jotka mittailevat kankia, kunnes syitä niin tehdä ei ole. Elokuva kertoo aggressiivisesta jättipedosta, jota ei käsitellä puhtaana hirviönä. Pienoinen pulma on se, ettei elokuva kuluneimmat kliseet häivytettyään kerro juuri mistään; ei motivoituneesti.

Valas tuhosi valaanpyyntialuksen kauan sitten. Kirjailija Herman Melville lypsää totuuden mököttävästä karvanaamasta, joka oli tragedian hetkellä 14-vuotias. Jos kuuntelisimme kosteassa mökissä Brendan Gleesonin näköisen sielukkaan törkyturvan kalajuttuja, elämän marinoiman mursun murinat vetoaisivat. Se on ristiriitaisempi elämys, kun leffa kurkistaa menneeseen yhtä pinnallisesti kuin amatöörisatuilija. Kirjailija Melville inspiroituu. Hän päättää kynäillä klassikkoromaanin Moby Dick. Katsoja lähetetään kotiin pohtimaan, olisiko elokuvan kannattanut perustua siihen. Se teoriassa on puolustuspuhe leffalle, kun Melville tuumii, ettei hän aio hyödyntää kaikkea kuulemaansa, mutta repliikki olisi iskevämpi mainoksessa kuin "eeppisen selviytymistarinan" loppuratkaisuna.

Kertojasta huolimatta näkökulma on hakusessa. Oletin hetken, että Gleeson ja Chris Hemsworth näyttelevät samaa hahmoa, sillä myös perämies Hemsworth on äkäinen ja hänen perhe-elämänsä on ensimmäinen asia, jonka kertoja hatustaan vetäisee. Jos tämä olisi kertomus kertojastaan, olisi tarpeen maalata intiimi kuva tilanteesta, jonka vuoksi nuori poika merille lähtee. Poika pääasiassa päivystää taustalla, joten kieltämättä ei kannattanut vaivautua.

Perämies Hemsworth kärsii käsikirjoitussyndroomasta. Komean ja kyvykkään alfauroksen kannustaminen on pakollista, kun hänet alistetaan kopean kermaperseen alle. Kärjistyksiä tosiaan osataan lieventää, mutta herra sankari reagoi myöhempiinkin tapahtumiin poppareita mässyttävää katsojaa miellyttääkseen ja turvallisesti kohahduttaakseen sen sijaan, että ristiriidat haastaisivat meidät. Kyse on Hollywoodista. Käsikirjoituksesta väsättiin lukemattomia versioita. Ehkä kirjoittajista yksi haki sellaista teemaa, että tarina tapahtuu pojan näkökulmasta ja hän hädissään etsi alfaa.

Ongelmat ovat mitättömiä aluksi. Kuvataidetta tämä on. Mutkikkaimmat valaita ja ihmisiä sisältävät kohtaukset kärsivät lievästi epäuskottavasta valaistuksesta eli vihreän kankaan mausta, mutta merkittävämpää on huipentumien kiihkeys ja kauneus ja asiallinen merenkäynnin meininki. 3D-versio makeilee hieman hyväksyttävillä tavoilla ja ymmärrystämme mittasuhteista selvästi pyritään auttamaan. Vesi on vaikea elementti ja sen Howard on taltuttanut, jos energiaa ei muuhun jäänytkään. Hidas kuoleminen pelastusveneessä on tehty dramaattisemmin. Sotaleffa Murtumaton on tuorein esimerkki, mutta toisaalta tuo (saman arvosanan saanut) elokuva niin sanotusti piristyi vasta kurjuuden maksimoinnin aikana, kun hahmoista sai viimein otteen. Kamppailu merta vastaan on tehnyt sen verran selkeän vaikutuksen tuohon mennessä, että lässähtäminen on sille mahdollista.

Valaat ovat vähissä. Siksi kovan tavoitteen saaneet päähenkilöt lähtevät vesille, jossa varoituksen mukaan elää mielensä pahoittanut paholaisvalas. Luonnon raiskaaminen on tuhmaa, mutta pulliaisten täytyy tienata ja ihan kivaa on sivistyskin (valaanrasvan käyttö polttoaineena 1800-luvulla), eikö totta? Se on parista repliikistä kiinni, vaikuttaako olennaiset teemat listaava visuaalinen leffa kypsältä vai naiivilta. Studiopomojen keltaisten lappujen liima tuoksahtaa, kun 1800-luvun seilori kyseenalaistaa ihmisten ahneuden ja alansa moraalin silkkaa jeesusmaisuuttaan, mutta ainakin olennainen tuli selväksi.