Aiheena on Sherlock Holmes. Nyt kun John Holmesin ystävät lopettivat lukemisen, kysyn muilta, että eikö olisi kutkuttavaa, jos otsikko olisi A Slight Trick of the Mind? Mr. Holmes on tuonnimiseen romaaniin perustuva vähäeleinen draama, jossa ikääntynyt Holmes on mysteeri itselleen. Nimi on tarinan kruunu, ja kuvittelisin salaperäisen sellaisen viettelevän katsojan, joka etsii muuta kuin viime vuosien sinänsä viihdyttävää Holmes-hömppää. Moriartyn kaltaisia konnia ei välttämättä edes elä tässä maailmassa, vaan kyse on mielen ja sydämen salaisuuksista.

Ian McKellen näyttelee terävää Holmesia takaumissa ja huterampaa 93-vuotiasta Holmesia nykyhetkessä eli vuodessa 1947. Mestarietsivä on alkanut menettää muistinsa. Vaikka hän on yhä älykäs, heikoimmat hetket antavat vihiä taustalla vaanivasta höperyydestä. Holmes ei muista, miksi hän vetäytyi syrjään mehiläisiä kasvattamaan. Hän on varma, ettei tohtori Watsonin romaani viimeisestä tapauksesta pidä paikkaansa, mutta mitä todella tapahtui? Eräs mies palkkasi Holmesin seuraamaan vaimoaan, joka ei ollut päässyt yli keskeytyneistä raskauksista. Ikääntynyt Holmes yrittää puristaa tuon tarinan paperille itse.

Kyseessä on Spock-tyyppinen kertomus. Holmes ei ole läpeensä kylmä, mutta hän vannoo logiikan nimeen elämänsä ehtoopuolellakin. Tuttavat ovat kuolleet, vaan niinhän kaikelle käy. Hän piristyy ystävystyessään taloudenhoitajansa nuoren pojan kanssa. Poika on fiksu, joten on loogista todeta, että erikoisia lapsia syntyy usein merkityksettömille vanhemmille. Holmes on hymyyn kykenevä herrasmies ja aina oikeassa, joten hänellä ei ole syytä pitää itseään töykeänä. On sekin kummaa, miten usein allekirjoittanutta kutsutaan negatiiviseksi ja ilkeäksi, vaikka olen rehellinen, kaikkia rakastava leukailija! Tai no, itseasiassa esim. muinaisten sattumusten muistelu kertoo jotakin minäkuvan ja todellisuuden suhteesta.

Mysteeripuoli ei ole aivan niin oivaltava kuin se kenties uskoo olevansa, vaan ideoiden selittelyssä on lievää antikliimaksin tuntua. Suorituksissa on teoksen arvo. Toista työtä jo silmäilevä taloudenhoitaja on turhautunut useista syistä. Se ei ole helppoa pojalle eikä äidille, että poika on heistä sivistyneempi. Laura Linney tekee äkäisyydestäkin sympaattista inhimillisyydellään ja kehaistaan luontevaksi myös nuorta Milo Parkeria. McKellen on helposti Oscar-ehdokkuuden väärti. Vanhan Holmesin vaivaisuus on vakuuttavaa, ja hienostunutta on takaumissakin nähtävä arkinen varautuneisuus, joka aika ajoin pehmentää kuvaa itsevarmasta herrasta ja perustelee itsetutkiskelun tarpeen. Klassisen Holmesin ystäviä kenties miellyttävät muutamat napakat päättelyt, mutta sitä elokuva painottaa, että tämä on "oikea Holmes", eikä fiktiosta tuttu romantisoitu ikoni. Holmes käy jopa hihittelemässä leffaversiolleen.

Yhtäläisyydet McKellenin ja ohjaaja Bill Condonin edelliseen yhteistyöhön Gods and Monsters ovat pinnallisia, mutta lukuisia, joten on tarpeen julistaa varhainen työ väkevämmäksi ja rikkaammaksi. Gods and Monstersissa synkkyyteensä eristäytynyt vanhus manipuloi nuorukaista ja Mr. Holmesissa samannäköinen pappa lähinnä muistelee. Hienovarainen kerronta on uutuuden hyve ja lievät puutteet hienovaraisuudessa sen heikkouksia. Holmes selittää sisällön, jos salajuoni on ratkaistu, joten miksei hän saisi selittää sisältöä draamassa? En minä tiedä. Tekee mieli sanoa, että nöyryys tunnetason totuuksien ja salaisuuksien edessä voi olla puhuttelevampaa kuin valikoitujen tilanteiden ratkaiseminen.