Jos kolme kirjaa olisi käännetty kolmeksi elokuvaksi, kukin alkaisi kiehtovasti. Tulevaisuuden diktatuuri hellii hyväosaisia ja rahvaskin on pidetty kurissa propagandakulttuurilla. Kukin elokuva myös lässähtäisi samoista syistä. Harmaan sävyt vedetään pöntöstä alas. Kunkin tarinan loppu unohtaa massat, joille propaganda on suunnattu. Olisi kivaa pysyä kärryillä siitä, mitä ajattelevat ne pahvilevyt, jotka kerääntyvät toreille tehdäkseen oman versionsa natsitervehdyksestä. Juju on olevinaan se, että vastentahtoinen kapinan symboli Katniss Everdeen pyrkii tekemään vähiten huonoja päätöksiä, mutta loppumetreillä hän pääsee aina tappamaan puhtaan pahuuden edustajia. Se ei ole valinta. Tarina propagandasta muuttuu propagandaksi. Kun kolmannen tarinan kamalampi puolisko venytetään neljänneksi leffaksi ja saaga päättyy siihen, käsissä on yksi vuoden turhauttavimmista ja tylsimmistä elokuvista.

Viimeksi aivopesty poika (jonka nimi on muistaakseni Joffrey) tuotiin kotiin. Hän kuristi Katnissin sinipunaiseksi. Hän on yhä raivohullu ja arvaamaton. Kun on aika viedä kapina päätökseen, hänet otetaan mukaan, koska olihan sekin jännää, hakkaako Edward tai Jacob Bellaa Twilightissa. Mukana pyörii myös jätkä kakkonen, joka vaikuttaa yhä Katnissin mielikuvitusolennolta. Herra Bing Bongilla ei ole ollut merkitystä missään vaiheessa. Katnissia pussattuaan huumorintajuton sir puunaama vertaa tekoa humalaisen suuteluun, vaikka käytännössä Katniss vaikuttaa vakavasti masentuneelta, kuten kaikki muutkin. Oi, niin hyvää kolmiodraamaa. Ymmärtäisin naisten "valinnan vaikeus" -fantasioita paremmin, jos könsikkäillä olisi persoonallisuus. En ole ylpeä James Bondista, joka panee ensin huonompaa ja valitsee paremman, mutta hän sentään tekee sen yhden leffan aikana.

Lapsellisempaa sodanvastaista saarnaa saa hakea. Elokuva ei missään nimessä tahdo esittää kapinan loppua Star Wars -tyyppisenä sankaritekojen sarjana, jonka päätteeksi pehmolelut järjestävät grillijuhlat. Tavoite on ihailtava, mutta vision ollessa hukassa koko tiimi jumittuu omaan nihkeään varovaisuuteensa. Kaikki positiivinen on kiellettyä mukaanlaskien helpotuksen tunteet. Mökötyksellä ja sillä, että pari jonnea pillittävät jouduttuaan Super Mario -ansojen yllättämiksi, haetaan tunnelmaa, jonka aikuisten sotaelokuvat rakentavat vapisevilla, surusilmäisillä laatunäyttelijöillä ja riipaisevan traagisilla tai muuten vain inhimillisillä hetkillä. Se ei riitä, että lahjakkaan Jennifer Lawrencen sopimus takaa hänelle jälleen satunnaiseen väliin tumpatun räkimiskohtauksen. Kaikki kolmannen tarinan hahmonkehitys löytyy edellisestä elokuvasta. On se ihme, etten muista sivuhahmoja, jotka sarja on toistuvasti unohtanut tunniksi tai pidemmiksi ajoiksi. Sisäistin noin yhden kuoleman painon, enkä suinkaan tapahtumahetkellä, sillä uhri palasi maisemiin pari sekuntia ennen sitä.

Ai niin. Sotaa tai lopputaistelua ei näytetä. Katnissin tiimi väistelee ansoja pääkaupungissa sen aikana. Alta löytyvä traileri käy läpi kaiken toiminnan ja tekee sen uudestaan, koska mitä muuta se esittelisi? Tyhjäkäyntiä tyhjillä kaduilla vai pienissä huoneissa? Yli sadan miljoonan dollarin budjetti selittyy vain sillä, että parin joukkokohtauksen extroista jokainen sai sata tonnia käteen. Sillä ei ole merkitystä, mitä Katniss ja kumppanit tekevät tai luulevat tekevänsä. Kun maalitelalla on alleviivattu, mikä on puhdasta pahuutta, kaikki muu unohtuu. Loppuratkaisu on niin asetelmallinen ja pinnallinen ja epilogi niin mitäänsanomaton, että jos tämä olisi videopeli, firma joutuisi pyytämään vaahtoavilta nörteiltä anteeksi ja julkaisemaan ilmaiseksi todellisen lopetuksen.

Tämä on Philip Seymour Hoffmanin viimeinen elokuva. Hän ei tee mitään. Kun on hänen poliitikkohahmonsa puheen aika, näyttelijä ei ole käytettävissä, joten toinen masentunut paskasäkki lukee hänen kirjeensä kuin pesuainepaketin tuoteselosteen. Hoffman kuoli huumeiden yliannostukseen kesken kuvausten. Pyydän anteeksi. Minustakin tuo kuulosti sysimustalta huumorilta.

Sitä älä rakas ystävä itsellesi tee, että lähdet leffaan vain kaverin tai seuralaisen vuoksi. Tänään on Lawrencen uran toinen pasianssipäivä.