Apulannan kahdestoista studioalbumi on ennakolta ajateltuna vaikea pala. Bändi on noussut stadionluokkaan ja stadionpönötyksen huipentumana koettiin alkuvuodesta kaksi massiivista jäähallikeikkaa. Stadion ja punk sopivat kankeasti yhteen.

Bändin edellinen studioalbumi Kaikki Kolmesta Pahasta oli synkkä ja katkera erolevy. Kyseistä levyä hehkutettiin arvioissa bändin uran parhaaksi. Uudella levyllä Kunnes Siitä Tuli Totta Apulanta palaa muutamaan otteeseen onnistuneesti juurille. Muutenkin uusi levy on riisutumpi, vailla turhia koristeita ja kolinoita. Kunnes Siitä Tuli Totta on selkeästi 'rakkauslevy'. Toni Wirtasen onnen hetket lyövät leimaa kokonaisuuden yleisilmeeseen. Punk ja rakkaus sopivat kankeasti yhteen. Angsti ja pettymyksen karma ovat huomattavasti vahvempi vaikutin. Toisaalta, tyytyväisyydestä sikiää myös ymmärrystä katsoa asioita laajemmalla perspektiivillä. Oma napa ei ole se ainoa oikea silmäilyn kohde, kuten oli edellisellä kiekolla.

Albumille leimaa antavaa on myös uusi soittomies, basisti Ville Mäkinen. Tuoreen bassotaiturin moni-ilmeisyys antaa bändille luvan (ja mahdollisuuden) kokeilla uusia lähestymistapoja. Vaikka punk rock on yksinkertainen asia, Mäkisen vivahteikas työskentely kuulostaa maukkaalta.

Rakkauslevyn teemaan sopivat mainio sinkkubiisi Sun kohdalla ja haikea Valot pimeyksien reunalla. Viimeksi mainittu on jo lähellä sokeriöveriä. Levyn avaava 'päivitettyä' punkkia jyräävä Sensaatio on yksinkertaisesti mainio viisu. Raskaammin repiva Sun pitäisi luovuttaa iskee todellisena voimabiisinä, tutunoloinen niin monilta edellisiltä Apis-levyiltä. Miinus nolla on paluuta pari vuosikymmentä takavasemmalle, aivan mainio punk-huudatus. Viime vuoden marraskuuhun on hyvä esimerkki Apulannan nykymoodiin kuuluvasta 'Apisbillystä' - Mäkisen kontrabasso on bändin neljäs jäsen.

Vaikka Wirtasen onnen pirskahtelut näkyvät myös teksteissä, Tonin lyriikoissa on huomaavinaan myös muita uusia tuulia. Wirtanen asettuu toisinaan myös itsensä (ja bändinsä) ulkopuolelle. Edellisellä levyllä näkökulma oli henkilökohtainen. Tuoreella levyllä happea on niin soundissa kuin lyriikoissa. Albumikokonaisuus on hallittu ja yhtenäinen. Stadionpöhotyksen merkit pyyhitään yllättävän luontevasti syrjään. Basisti Mäkinen tuo bändiin selkeää lisäarvoa. Apulanta vuosimallia 2015 on elinvoimainen ja iskevä mutta ylimitoitettu tyytyväisyys on horisontissa piilevä vaara. Kuvitelkaa mielessänne Wirtanen ja Santapukki seuraavalla albumilla akustisena sydän kädessä ja angsti takana. Toisaalta, artistin ei tarvitse elää epätoivon ja paskan keskellä pystyäkseen löytämään ääritunteita ja poikkipuolisia sanoja. Apulanta yllättää olemalla yhä ja edelleen...Apulanta.