Jerry Seinfeld on sen verta taitava sarkasmin vaikeassa lajissa, että Mehiläisen elokuvan alkuperäistä nimeä Bee Movie on pidettävä piikkinä kaikkien kolmevuotiaan nerokkuudella nimettyjen b-luokan animaatioiden suuntaan. Mehiläisen leffa muutenkin pitkälti todistaa sen, että julkisuudesta pitkäksi aikaa kadonnut Seinfeld on oikea mies kirjoittamaan ja tuottamaan sen tyyppisen animaatioelokuvan, jotka ovat olleet muotia ensimmäisestä Shrekistä lähtien. Kun sekä toimintakohtaukset että vitsit ovat viimeisintä huutoa, vanhenee koko elokuva kätevästi samaa tahtia: päivänä jona Mehiläisen elokuvan animaation taso ei enää päätä huimaa, ei kukaan myöskään muista ketä ovat ne julkkikset ja ne populäärikulttuurin ilmiöt, joiden kustannuksella se pilailee.

Suositeltavaa on siis vilkaista jo nyt, valkokankaalta, kuinka Barry B. Benson (Seinfeld) tympääntyy virheettömästi toimivaan pesäelämään aivan kuten edeltäjänsä Z saman firman arvottomasti ikääntyneessä elokuvassa Muurahaizet. Neuroottisen muurahaizen sijaan Benson on mehiläinen ja sellaisena juuri sellainen Seinfeld, kuin Seinfeld oli tv-sarjassaan Seinfeld, siis täynnä ivaa ja tarvetta valittaa, mutta pohjimmiltaan melko positiivinen ja iloinen heppu. Aivan kuten se murkku, järjestää Benson itsensä pesän ulkopuolelle. Siellä hänen henkensä pelastaa kaunis ihmisnainen (Renée Zellweger), joten Bensonin on ihan pakko häntä kiittää, vaikkeivät mehiläiset saisi ihmisille puhua. Benson ja nainen virallisesti ottaen ystävystyvät. Kemia heidän välillään tosin on sen verran kinkkistä, että melkeinpä sitä toivoisi katsovansa aikuisten komediaa (K13 ja olisin tyytyväinen).

Tässä vaiheessa, noin puolen tunnin huvittavan hömpän jälkeen, alkaa elokuva sekoilla aivan mahdottomasti. Yks kaks Barry haastaa ihmiskunnan oikeuteen hunajan varastamisesta, jolloin elokuvasta tulee oikeussalidraama. Tämän jälkeen on luvassa vielä ekokatastrofi, ennen kuin Mehiläisen elokuva pääsee alleviivaamaan osan hyvästä sanomastaan ja kumoamaan siitä toisen osan, tai jotakin. Tarina on umpihölmö, mikä on passeli tyylivalinta verrattuna ainakin "kävellään eteenpäin" –skenaarioon. Olisin silti mieluummin nähnyt romanttisen komedian näillä päähenkilöillä.

Mehiläisen elokuva ei missään vaiheessa naurata hengiltä, mutta on sellaista samanlaista mukavaa ajanvietettä kuin Seinfeldin tv-sarja. Stand-up-koomikon pöhköt puheet tuntuvat olevan kotonaan animaatiofantasiassakin. Dialogi on täynnä pikkunäppäryyttä, josta suurin osa menee varmasti lapsilta ohi. Seinfeldin mehiläiset muun muassa ovat alleviivatusti juutalaisia, mikä tekee eräästäkin juonielementistä sysimustaa huumoria. Runsaan pälpätyksen vastapainoksi paljon on myös toimintakohtauksia, jotka rytmittävät elokuvaa sortumatta alle kymmenvuotiaiden rakastamaan sonta- ja mätkintähuumoriin. Makeinta hunajata silmille on mehiläisten pesä, jonka edustamassa sokerihuurrutetussa tieteisfantastisuudessa ei turhaa logiikkaa ole. Ylipäätänsäkin 150 miljoonan dollarin elokuva näyttää paljon komeammalta, kun pieneltä ruudulta seuraamani mainoskampanjan perusteella odotin.

Luulin viihtyneeni Mehiläisen elokuvan parissa yli kaksi tuntia, mutta jälkikäteen sain tietää elokuvan kestävän vain puolitoista – mikä oli todellinen yllätys. Ajan hidastuminen liittynee siihen, kuinka kiusallisesti muutamat typerät kohtaukset eritoten julkkiksiin liittyen rikkovat tapahtumien virtauksen. Rytmitys on muillakin, teknisillä tavoilla Mehiläisen elokuvan suurin synti. Ammattitaitoisesti tuotettu elokuva yksinkertaisesti pudottaa välillä kelkastaan. Kuitenkin kaikista DreamWorksin animaatioista jatko-osan soisin mieluiten tälle.