En ole mukana hengessä, jos mopoa viritellyt Petteri Pieksämäeltä uhoaa "Fuck tha Police" mukaillen maineikasta gangsta rap -yhtyettä Asennenekrut (N.W.A. eli Niggaz Wit Attitudes). Kiinnostavaa sen sijaan on, millaisessa ilmapiirissä musiikki syntyi. Ilmapiiri melkeinpä on yksi elokuvan Straight Outta Compton hahmoista. Kun taiteilijakuvaus kertoo (yli) viidestä ihmisestä ja useista vuosista, tarinassa luonnollisesti on aukkoja kuin katiskassa. Katiskamaisesti - tai impressionistisesti - leffa saa otteen olennaisista asioista.

Huumediileri Eazy-E vaikuttaa aluksi toimintajännärin antisankarilta. Hahmonkehitystä on tiedossa, kun hän suostuu rahoittamaan musiikkia. Lahjakas Dr. Dre suututtaa studioon raahatut kyvyt, joten hän alkaa höhöttää, että ryhdy Eazy-E itte räppäämään. Eazy-E on surkea, mutta minuutin kuluttua hän onkin yksi sukupolvensa merkittävimmistä äänistä.

Ice Cube ilmoittaa, ettei hän voi lähteä mukaan, koska hän on toisen porukan jäsen. Mutta nyt hän on mukana. N.W.A. on koossa. Keitä loput räppärit ovat? Ei harmainta hajua. Hahmoja on kymmeniä ja öh, heikko kasvomuistini sotkee samantyyliset hahmot. Miten rap-musiikkia tehdään? Myönnän harvoin olevani näin tyhmä: ihmettelin, miksei "soittajiin" edes viitata (olennaiset samplausvehkeet ovat kyllä esillä). Energisen elokuvan pääsuunnat ovat selkeitä, joten aukot ja "aukot" ovat vain töyssyjä. Hahmoissa on syvyyttä kiitos keskeisimpien näyttelijöiden omistautuneisuuden.

Koin sukeltavani urbaaniin viidakkoon; eksoottisten laumaeläinten ekosysteemiin. Piipaa-autoilla kaahaavat valkoiset uhoajat kiusaavat mustia uhoajia, jotka kiusaavat toisiaan. Jos pahimpien psykopaattien äänenpaino kiristyy, pari symbioottikorstoa nousee heti penkistä. Pinnallisten ajatusten pallottelu ryhmässä tuntuu toimivan paremmin kuin kahdenkeskiset keskustelut. Mitä! Allekirjoitit paperin! Heti meni rytmi pilalle, kun lakkasimme mölisemästä yhdessä! Omasta mielestäni yli kahta henkilöä ei koskaan pitäisi päästää samaan tilaan yhtäaikaa, mutta nautin saduista, jotka kertovat ylitseampuvista fantasiakulttuureista.

Musta mies seisoo kadulla. Poliisit käyvät kiinni, eivätkä anteeksi pyytele, vaikkeivät he keksi rikosta. Elokuva sivuaa mm. Rodney Kingin tapausta vuodelta 1991: kun useat poliisit hakkasivat mustaa miestä, tapaus videoitiin, mutta oikeus julisti poliisit syyttömiksi. Mellakoita syttyi. Mellakkaan johtaa eräs konserttikin, mutta elokuvan mukaan päähenkilöt eivät tahdo kiihottaa väkivaltaan, vaan kertoa totuuden, jolloin heidät yritetään vaientaa. Puolensa valinneelle anarkistille elokuva saattaa olla syy sanoa Fuck tha Police, mutta luontodokumenttina teos on tasapainoinen. Vaikkei mm. sitä todeta, että Rodney King oli vaimoaan hakkaava rikollinen, tämä ei ole elokuva pyhimyksistä eikä marttyyreistä. Päähenkilöt ovat uhoajia harmittomimmasta päästä ja hekin juoksentelevat kiväärien kanssa hotellissa orgioiden jälkeen. Naissukupuoli saa reilun minuutin dialogia ja luvan vatkata paljaita ja nenäliinoilla verhottuja perseitä muun aikaa. Ei ole syytä sanallakaan puolustella rasistisia kyttiä, mutta heidän kiukkuiluaan oudompaa olisi se, jos näin nyrjähtäneessä maailmassa partioisi joku Reinikainen.

Ohjaaja F. Gary Grayn aiempiin töihin lukeutuu aliarvostettu komedia Be Cool, joka auttoi määrittelemään suhteeni räppiin. Be Coolissa on kohtauksia, joissa hölmöt gangstaräppärit kukkoilevat parodiabiisin jumputtaessa taustalla viehättävän rytmikkäästi. Yall niggaz better play our shit 'cause the gangstas we run this bitch. Yall niggaz better play our shit 'cause the soldiers we run this bitch. Rap voi olla hauskaa tarkoituksella, tahattomasti ja tulkinnanvaraisesti, ja huumoria riittää uutuudessakin. Aito Ice Cube esimerkiksi on jäänyt mieleeni itseironisena hemmona. Häntä näyttelee hänen poikansa, joka tavoittaa tutun silmäkulman pilkkeen ja on hauska varsinkin tylyttäessään kollegoita pilkkalaululla.

Kaksi ja puoli tuntia kestävä, mutta tiivis kohtauskokoelma on ennemminkin lyhyt minisarja, kuin pitkä elokuva. Osa materiaalista jää luonnostelluksi, mutta se on myönteinen huomio, että olisin katsonut "neljäkin jaksoa" "kolmen" sijaan.



Elokuvasta Be Cool: