Slayerin ensimmäinen levy ilman kitaristi Jeff Hannemania (ja pitkä-aikaista rumpalia Dave Lombardoa) on enemmän tai vähemmän aitoa Slayer-räminää. Slayer elää ja potkii kipakasti. Kuten Tom Araya on todennut, onnistuu se 'puolikkaaltakin' Slayeria. Araya totesi myös albumin kuulostavan heti ensi hetkestä lähtien Slayerilta. Totta joka sana. Repentless on selkeää jatkumoa vaikka bändin edelliselle World Painted Blood -levylle. Mukana on tuttua Slayer-jyystöä vuosien takaa. Mutta kiekko ei ole aivan ongelmaton tapaus.

Slayer personoituu nykyään kitaristi Kerry Kingin tekemisiin ja visioihin. Nykyään bändissä toisen kitaristin paikkaa täyttävä Gary Holt on uudella levyllä vielä huomaamattomassa roolissa. Tietenkin asian voi johtaa myös loppupäätelmään että Kerry King on Slayer. Tom Araya ärisee perusvarmasti, tekstit etenevät vanhoja latuja mutta onhan bändissä myös rumpali Paul Bostaph. Bostaphin rumputyöskentely tuo Slayerin soundiin groove metallin kaikuja. Ei siinä mitään, Bostaph on mies paikallaan.

Mutta, enemmän kättä voisi vääntää bändin innostuksen tasosta. Kiekko on puolikkaan levyn verran asiallista Slayer-huuhdontaa mutta hetkittäin Repentless osoittaa taipumusta rutiininomaiseen lopputulokseen. Ehkä King kaipaa sittenkin rinnalleen osaavaa säveltäjää. Hannemanin puuttuminen näkyy erityisesti kitarasooloissa. Tutut kitaristien kaksintaistelut loistavat poissaolollaan. Muutenkin soolot ovat yllättävän verettömiä. Levyn soundi on ruuvattu päällekäyväksi ja tuhdiksi. Varsinkin rumputulitus on nostettu jalustalle. Muutaman siivun kohdalla kitarasoundi tavoittelee groove metallin ja nü-metallin iskukertoimia. Mitä King yrittää 'peittää' tuhdilla skebasoundilla? Tiettyjen biisien keskinkertaisuutta?

Mutta, albumissa on paljon hyvää. Vanhat Slayer-fanit huutavat hallelujaa ja parin edellisen albumin fanit voivat myös moshata antaumuksella. Vaikka levy ei ole yleisilmeeltään bändin nopeimpia, Slayer ei suinkaan tee paluuta Season In The Abyss -albumin laiskavauhtisempaan taivallukseen. Tosin When the stillness comes lainaa hienosti South Of Heaven/Season In The The Abyss -albumien askelmerkkejä. Cast the first stone on kuin Raining blood 2. Levyn nimibiisi Repentless on ehdottomasti kiekon säväyttävintä antia. Chasing death ja Atrocity vendor ovat punkhenkisempiä huudatuksia, joita Slayer pystyy tempaisemaan takataskustaan tuosta vaan, vaikka puoliunessa. Hannemannin enemmän tai vähemmän kynäilemä Piano wire jää kuriositeetiksi.

Repentless nousi Billboardin albumilistan sijalle neljä. Mainio saavutus. Slayerillä on edelleen luottoa ja kysyntää. Repentless on lähtökodistaan katsottuna 'ihan mukava levy'. Slayer kuulostaa itseltään. Suurin kysymysmerkki Slayerin jatkon suhteen ovat bändin henkilökemiat. Gary Holtin taidot tulisi saada täysimääräisenä Slayerin käyttöön. Holt voisi tuoda Slayerin soundiin lisää kipinää ja pientä uudistumisen poikasta. Toisaalta, Slayer pystyy tuottamaan muutaman vuoden välein persiille potkivaa, aitoa metallirähinää pelkästään Kingin (ja Arayan) voimin. Materiaalin tuoreudesta ja innostavuudesta ei voi tosin mennä takuuseen.