M. Night Shyamalan on saanut lääkityksen kohdilleen. Mies on inhimillinen ja nokkela kertoja ja taitava kuvaaja, mutta jos pillerin puolikas hukkuu, polla tilttaa, ja kuten The Last Airbender osoitti, mies saattaa taantua itsensä vastakohdaksi. Jos The Visit olisi Shyamalanin seuraava heti Signsin jälkeen, hän kiistatta kuuntelisi palautetta. Signs ei ole yhtä omaperäinen kuin Kuudes aisti ja Unbreakable, mutta se on niitä rennompi ja siksi sympaattisempi ja jännittävämpi työ. Jos Shyamalan olisi keksinyt loppuun vähäeleisen vertauskuvan, eikä käännettä, jossa Jumala käskee lyödä avaruusolentoa pesäpallomailalla vesilasia kohti, hän olisi vaikuttanut kypsyneen. Kymmenen vuotta huulta yhä kiivaammin pärisytettyään Shyamalan kykenee viimein yksinkertaiseen viihde-elokuvaan, jonka itsetietoiset temput toimivat.

15-vuotias tyttö ja 12-vuotias poika matkustavat ensimmäistä kertaa mummon ja papan luo. Heidän äitinsä ei mukaan tule, vaikkei nainen ole tavannut vanhempiaan aikoihin. Syyt ovat hämäriä. Tyttö on kiinnostunut paitsi niistä, myös elokuva-alasta, joten hän on päättänyt väsätä vierailusta dokumentin. Tämä elokuva on se dokumentti, tai "löydetystä materiaalista" koostettu sellainen. Isovanhemmat ovat dementoituneita, mutta dementikoilla on hyviäkin hetkiä. Mukavat vanhukset myöntävät kyllä, että heidän iässään mieli ja suoli alkavat jo pettää. Lapset ovat katu-uskottavia, joten he suhtautuvat tilanteeseen huumorilla ensimmäisten pelottavien hetkien jälkeenkin.

Pelottavaa se on, kun olet fiksumpi kuin elämästäsi vastuussa olevat ventovieraat aikuiset. Mitä tuumimme kohtauksesta, jossa mummo yrjöää keskellä yötä? Saatamme naurahtaa, sääliä vanhusta ja ymmärtää hipsivää teiniä, joka säntää vauhdilla takaisin sänkyyn. Hetki on asiayhteydestä irrotettuna vastaava kuin Shyamalanin edellisestä mysteeristä The Happening löytyvä kohtaus, jossa kasvien aivopesemä mummo lyö päänsä läpi ikkunasta naama vakavana. Pohjavire on rikkaampi. Happeningissa näyttelijät ja ohjaaja vaikuttivat olevan psykoosissa tuijottaessaan silmät suurina tavallisia puita. Tällä kertaa Shyamalan luo kaksi uskottavaa nuorta hahmoa näennäisen kotivideomaisilla, mutta hallituilla tekniikoilla. Kamera heiluu ja unohtuu etäälle ja sille jutustelu on intiimiä. Alitajuntaan vaikuttaa mm. omista filmauksistasi tuttu humina. Ohjaajatytöllä on tavoitteita ja tältä pohjalta leffa kommentoi itseään ironisesti.

Jos Shyamalan innostuu, yksittäiset väritkin symboloivat tulevia käänteitä. "Kaikki" yksityiskohdat voivat olla harkittuja kypsemmilläkin tavoilla. Tässä tapauksessa Shyamalanin pääasiallinen tavoite on hauskan kauhukertomuksen rakentelu huvittavasta lähtökohdasta. Monien yksityiskohtien tehtävä on inhimillisyyden vaaliminen. En yllättyisi, jos vähän jäykempi dementikon omainen pahastuisi mustasta huumorista, mutta taustalla vaikuttaa myös toinen taso, joka suosittelee pitämään (iäkkäisiin) sukulaisiin yhteyttä. Ei Shyamalan tahdo pilkata tai vihata. Päähenkilöt tuntevat mitä tuntevat, mutta tunnelmat tavalla tai toisella kääntyvät aina surumielisen inhimillisiksi - mikäli ohjaajan lääkitys on kohdillaan.

Nyökyttelisin, jos Shyamalan toteaisi, että The Happening on yksi vuosikymmenen parhaista komedioista, mutta hänen mukaansa se on B-henkinen jännäri. B-leffa ei välttämättä ole vakavissaan tehty, mutta... En suosittelisi hämmentävää katastrofia tädille, joka tahtoo kiljaista ja sitten vapautuneesti nauraa. The Visit on mainio kauhukomedia. Hykertelin. Sain lopulta otteen jännityksestä, koska uskoin hahmoihin. The Visit on ulotteikas, muttei mutkikas tai epäselvä, ja turvallinen, muttei väsynyt tai kyyninen. Shyamalan maksoi tämän omasta pussistaan kuin käyntikortin tarpeessa oleva aloittelija. Jos hyvin käy, tästä tulee iso hitti ja hän pääsee vielä pari kertaa tyrimään eeppisesti.