Kätilö
Ensi-ilta: | 04.09.2015 |
Genre: | Draama, Sota |
Ikäraja: | 16 |
Krista Kosonen näyttelee totista kätilöä, joka ei istu Pirkka-Pekka Peteliuksen ja mädempien turvenuijien keskuuteen. Toki hän haluaa töihin saksalaiselle vankileirille. Mikseipä hän rakastuisi suoraselkäiseen sakemanniin. Uskottava on myös mainoslause, jonka mukaan Lauri Tilkasen näyttelemä saksalainen pahvikoriste pitää kätilöä ainutlaatuisena naisena, "villisilmänä". En kuvailisi Kososta omituisen näköiseksi, mutta persoonallinen suoritus ja tyylivalinnat saavat kätilön näyttämään kummalliselta koipeliinilta. Kireä nainen ei istu muottiin. Söpö hän on juuri siksi. Jokainen särö vakavuudessa on kiehtova: hymyn pilkahdukset kohahduttavat. Se siitä romanssista. Tai juu, selvennetään: rakastavaisille järjestyy pari omaa päivää, eikä elokuvahahmojen kauempaa tarvitsisikaan panna valitakseen suunnan loppuelämälle.
Outo tai ei, kätilö on hän, johon tahdomme luottaa sodan tuhotessa ruumiita ja sieluja. Hän vastustaa Hitlerin hassutuksia vaisun valikoivasti, eikä siinä mitään, se on uskottavaa. En pettynyt häneen. Valitettavasti elokuva ei kykene kuvaamaan moitteetta hänen henkistä matkaansa. Kun hän kuiskii Jumalalle, että nyt miestä kiitos, olemme hahmon pään sisällä. Olemme ihan muualla myöhemmin, kun hän selventää, mitä ikävää hän on puuhastellut kohtausten välissä. Hän lipsuu etäälle. Hänen pärinänsä ovat seuraamisen arvoisia, mutta draama ja luontodokumentti ovat erilaisia elämyksiä.
Haluatko kaivaa naftaliinista kaikki natsileffojen herättämät ajatukset? Tommi Korpela näyttelee pomosakua, joka on hitusen natsi, mutta hitusen inhimillinen. Hän hitusen arvostaa kätilöä, mutta hitusen ahdistelee häntä. Motivoitunutta suoritusta ei ole tarpeen moittia, mutta esimerkin antaakseni sanon, että sillä olisi vain hitusen väliä, jos se poistettaisiin elokuvasta. Kosonen, kuvasto ja yleisluontoinen pahuuden uhka ovat tämä elämys; aina on joku, jolle jo sanojen Suomi ja sotarikos yhdistäminen on puhuttelevaa, mutta allekirjoittanut olisi kokenut yhtä kiehtovana elokuvan, jossa karhu jahtaa kiimaista Kososta palavassa, räjähtelevässä metsässä. Kerronnasta uupuu tasoja, Tilkasen hahmo on suorastaan keskeneräinen, joten leffa jää osiensa summaksi. Varsinkaan loppupään jaarittelut eivät auta teemoja terävöitymään. Kätilö on kuvataidetta ja saippuaooppera.
En aio antaa uutta tilaisuutta Jokisen "mestariteokselle" Puhdistus, jolle tujautin yhden tähden. Näillä töillä Jokinen vihjaa olevansa lahjakas mielipuoli, joka on liian intohimoinen ajatellakseen ajatuksia tunteesta tarrattuaan. Puhdistus on harvinaisen katkera vihatarina ja väkevästi Jokinen vihasi: valitettavasti "vihaan, piste" on kehnoin mahdollinen tarina syistä, jotka tunnemme tai emme. Onnekkaasti Kätilö on toiveikas rakkaustarina, vaikka syitä vihata riittää. Karhu perkele jahtaa naista, joka on juossut vahingossa jo kymmenen ihanan pupujussin yli - mutta ajatus miehen tujakoista kulmakarvoista oman navan alapuolella pitää liikkeet liukkaina ja siksi usko ihmiskunnan tulevaisuuteen elää synkimpänäkin savukiekurayönä. Oh, Ridge.
Keskustelut (8 viestiä)
03.09.2015 klo 21.44 2
Vai onko Kätilö ihan musavideota kuvavirraltaan? En ole varma mitä juuri luin, mutta mielenkiintoista oli. :D
05.09.2015 klo 08.29 6
06.09.2015 klo 13.31 7
Näyttelijäkaarti ei koostu näköjään edes yhdestä tummaihoisesta ihmisestä, joten tunnen elokuvan loukkaavana uskomuksiani kohtaan. En ole katsonut, enkä tule katsomaan!
Mene takaisin sillan alle juopottelemaan, typerät trollausjuttusi eivät kiinnosta ketään. Ja suomalaiset leffat on huonoja, ei niitä kannatakaan katsoa.
06.09.2015 klo 14.36 1
Odotan dvd:n tai sitten tv-esitystä. Siihenhän ei pitkään mene.
Henkilöhahmot jäävät lopulta varsin ohuiksi, mutta kamera pyörii vähintään ympyrää jatkuvasti. Mitäs siinä sitten, toisille riittää että pinta kiiltää ja on tyylikkyyttä, mutta entä sitten kun ei välitä näistä päähenkilöistä paljoakaan. Tulee aika pitkäksi.
06.09.2015 klo 20.57 2
06.09.2015 klo 22.01 2
07.09.2015 klo 16.56
09.09.2015 klo 13.37 1
Jos olet maksanut n.12e lipusta ja et viitsi edes katsoa elokuvaa loppuun.
Tuota on vaikea uskoa, että muut tekisi myöskin samoin.
Ei kait se nyt niin huono ole...
Tosin kun kävin katsomassa scary movie 5:n aikoinaan, niin siinä tuli sellainen fiilis jotta pitäisikö lähteä kävelemään.
Kirjoita kommentti