Fear Factory oli aikoinaan konerytmejä sekoittelevan industrialmetallin aallonharjalla. Kyllästymiseen asti jaksetaan jauhaa vuonna 1995 ilmestyneen Demanufacture-kiekon parhautta. Ja sitähän se oli, suunnannäyttäjä. Allekirjoittaneen suosikiksi nousi levystä tehty remix-versio Remanufacture. Kiekko pyöri aikoinaan 'puhki' allekirjoittaneen cd-soittimessa.

Kotiteollisuus, Rammstein ja AC/DC tekevät aina vain samaa levyä uudelleen ja uudelleen. Paljon käytetty hokema joka Fear Factoryn osalta on ikävä kyllä lähempänä totuutta. Jo pelkästään bändin 2000-luvulla julkaistujen albumien kannet kertovat selkeää kieltä - muutos ei ole nykyään bändin vahvin osa-alue. Aikoinaan virkistävänä ja uutta luovana orkesterina tunnettu Fear Factory on juuttunut vanhan kaavan toistamiseen. Missä ovat uudet tuulet, tuoreemmat konetemput? Eivätkö tyypit seuraa lainkaan tämän päivän musiikki-ilmastoa? Fear Factory vuonna 2015 on edelleen toimivaa groove metallin ja teollisuusmetallin jatkumoa mutta konekilkutukset ovat pahasti 'parasta ennen' -päiväyksen ohittanutta historian siipien havinaa.

Albumista on hankala keksiä merkittäviä ylistyssanoja. Koko albumi on keskivertoa, paikoin keskivertohyvää, ei roskaa mutta ei mitenkään sytyttävää tai intohimoja aiheuttavaa. Riffeissä on painoa mutta osa materiaalista on selkeästi päivityksen tarpeessa. Burton C. Bellin ärinävokaalit toimivat mutta puhtaat lauluosuudet ovat pahimmillaan noloja. Biisit vaihtuvat kivuttomasti mutta kertosäkeisiin sovitetut normaalinaamalla esitetyt lauluosuudet syövät fiilistä. Yritys on kova mutta intoa on enemmän kuin ideaa.

Kiekon päättävä Expiration day rikkoo kaavaa - juuri jotain vastaavaa kaivattaisiin koko albumin mitalle. Kyseinen syntikkafiilistely jää kuitenkin oudolla tavalla vajaaksi, aivan kuin tyypit eivät olisi ottaneet koko biisiä vakavasti. Genexus jättää Fear Factorysta kovin 'setämäisen' jälkimaun. Pieninä annoksina levy viihdyttää kiitettävästi mutta koko albumin mitassa hommassa ei oikein ole mieltä eikä tolkkua.