Southpaw on Rocky 3:n vakavampi, mutta ei vähemmän melodramaattinen versio. Jake Gyllenhaal näyttelee raskaan sarjan mestaria Billy Hopea, jonka pää on umpiluuta. Billy jakaa Rockyn käsityksen nyrkkeilystä: lyöntejä torjutaan naamalla, kunnes ketuttaa ja on aika tintata takaisin kuin Kippari Kalle. Kukkoileva haastaja tahtoo tilaisuuden, joten hän uhkaa panna Rockyn... Billyn vaimoa. Billyllä kiehuu yli. Hän ei ole sympaattinen, mollivoittoinen luppasilmä, vaan apina jumalauta. Paikalla on enemmänkin kiihkeitä pallihikiuroksia, joten joku laukoo vahingossa Billyn vaimon hengiltä.

Rocky 3:n merkittävin lisäys populäärikulttuuriin on tunnusbiisi Eye of the Tiger. Elokuvan sanomaa mukaillen klassinen kappale kannustaa kohtaamaan haasteet intohimoisesti kuin nuorena miehenä. Southpaw rakentuu periaatteessa päinvastaisen sanoman ympärille, mikä ei ole outoa, sillä kaikki inhimillinen on inhimillistä ja totuus löytyy keskeltä. Mestaruus ja miljoonat dollarit eivät ole vieneet Billyn intohimoa. "Intohimo" vie Billyn vaimon ruumishuoneelle. "Intohimo" saa Billyn hautomaan itsemurhaa. Tytär joutuu lastenkotiin. Tämä kaikki johtaa otteluun, jossa Billy kohtaa miehen, joka on vastuussa hänen alamäestään, mutta syypää hän on itsekin. Hänen on opittava kantamaan vastuu. Jos hän astuu kehään kostajana, hän on hävinnyt.

Gyllenhaal tekee erinomaisen suorituksen monipuolisessa roolissa, jota varten hän on urakoinut salilla. Billyn tyhmyys on ymmärrettävää ja liikuttavaa: se näkyy, miten monta ja miten mutkikkaita ajatuksia tunteellisen miehen päähän mahtuu. Hän on itsensä vanki. Hän rakastaa tytärtään ja se on syy niellä kiukku, mutta vasta tyttären poissaolo herättää hänet todellisuuteen. Vaimo oli käytännössä miehensä holhoaja. Tytärkin on isäänsä fiksumpi.

Tarina kulkee juuri kuten olettaa voi. Yksityiskohdat ja ohjaaja Antoine Fuquan intensiivinen tyyli tekevät elokuvasta persoonallisen; myös hänen edellisen työnsä The Equalizerin aikana oli helppo unohtaa tuttuus. Esimerkiksi Forest Whitakerin näyttelemä Billyn uusi valmentaja on klisee, mutta epävakaa klisee. Mies vaatii kuria, hän opettaa järjestelmällisyyttä, mutta vapaa-ajalla hän on sekavia turiseva juoppo.

Sellaiset seikat kuin päähenkilön romahdus miljonääristä siivoojaksi eivät ole aukottomia, mutta tämä ei ole kertomus urakehityksen realiteeteistä. Tämä on johdonmukainen satu. Tunteellisuus on ongelma, joten todellisia saavutuksia ovat hillityt reaktiot vastoinkäymisiin. Haluammeko siis tuumia huipennuksen aikana, että nyt herrasmiehet sparraavat hyvässä hengessä? Emme. Satu on väkevämpi, kun entinen apina kohtaa apinan, joka houkuttelee takaisin viidakkoon.

Leffa ei ole täydellinen, mutta leffa on täydellinen "traileri" pidemmälle ohjaajan versiolle, sillä innostuisin moisesta. Mutkia vedetään suoriksi. Kiusallisinta on, että Billyn ja valmentajan merkittävin konflikti ratkeaa saman tien, kun 15 sekunnin sivuhahmolle on tapahtunut jotakin kohtausten välissä. Ostin silti kutakuinkin kaiken, mitä huippukohdat myivät. Uskoin hahmoihin: Billyyn, valmentajaan, vaimoon ja taitavasti näyteltyyn tyttäreen, joka on pikkuvanha, mutta kiistatta lapsi.

Rocky Balboa (eli Rocky 6) saattaa olla selkein vertailun kohde. Sekin on lisää samaa. Sekin on draama, jonka vilpittömyys ja tervehenkinen sisältö tekevät käsikirjoituksen luonnostelluista piirteistä merkityksettömiä. Olisi väärin sanoa, että Southpaw kykenee samaan kuin Rocky Balboa ilman Rocky-nostalgiaa, sillä olen intohimoinen Rocky-fani ja nostalgiaa on ilmassa, kun melodraama huipentuu kehässä, jossa iskut kuulostavat siltä, kuin lehmän ruhoa hakattaisiin moukarilla.