Heh! Nelikymppisestä lihavasta muorista Melissa McCarthysta on tullut toimintatähti. McCarthy on siinä mielessä kehno koomikko, ettei hän ole hauska, mutta hän vaikuttaa mukavalta mammalta ja äkäilykin sujuu, joten ne tasot hänestä löytyvät, joita vitsi vaatii. Eihän apinankaan tarvitse mitään tehdä: jos sille puetaan kravatti ja sen väitetään olevan Juha Sipilä, teko on vitsi. McCarthy näytteli katujen kasvattamaa kyttää komediassa The Heat, tällä kertaa hän on naispuolinen James Bond ja pian hän on yksi uuden Haamujengin jäsenistä. Kaikista näistä vastaa Paul Feig, jonka komedioissa naurettavaa on lähinnä se, miten paljon niitä kiitellään. Feig jankuttaa tauotta, että hän tykkää työskennellä naisten kanssa. Siksi hänen työnsä ovat triplasti parempia kuin mieskoomikoiden kankeat letut amerikkalaisten kriitikoiden logiikan mukaan.

Spy – vakoojan asussa piristyy lopussa, kun McCarthy oikeasti riehuu agenttina. Tympeän pitkäveteinen alkupuolisko ei tiedä, miten fantasia pitäisi myydä. Tällaisissa komedioissa päähenkilö on yleensä siviili, joka värvätään. Siviili hämmästelee ydinpommin uhkaa. Siviili yllättyy, kun agenttihommat eivät ole sellaisia kuin bondeissa. McCarthy näyttelee kyvykästä CIA-agenttia, joka on istutettu toimistotöihin. Hahmo tietää, että agenttihommat ovat sellaisia kuin bondeissa. Vitsi on se, että kun hän pääsee tositoimiin (satunnaisista syistä), hän joutuu käyttämään mummoperuukkia ja yöpymään huonossa hotellissa! Tajusitko? Ei läskeihin muijiin luoteta elitistisellä miesvaltaisella alalla. Sitä luulisi, että päähenkilöä on helppo kannustaa.

Hänen pätevyytensä ja ongelmansa kuitenkin ovat epävakaata sorttia. Hänet esitellään lempeänä, tarkkanäköisenä ja tehokkaana tyttönä. Sellainen kaikin mokomin näyttäköön närhen revat miespuolisille öykkäreille. Mutta: jos nainen jotakin osaakin, hän myös ruikuttaa ja muun muassa oksentaa järkyttyneenä. Sitten hän yhtäkkiä muuttuu öykkäriksi ja kaikki on hyvin. "Hahmonkehityksen" jatkuessa yhä useammat miehet kehuvat häntä seksikkääksi. Olisi miellyttävää tulkita, että asenne tekee ihmisestä hemaisevan ja haluttavan, mutta teeman puolikkaita ei voida sotkea mielivaltaisesti sekaisin. Sanoma tuskin on se, että työpaikan sorsitun emakon ongelma oli oma asenne? Esimies toisaalta sanoo näin suoraan, joten en minä tiedä.

Sankari onnistuu soluttautumaan kelmien riveihin, koska eräs jääkuningatar uskoo, että suustaan paha supervirtahepo on ihan paras, kuten hän onkin. Tämä on sisäistä logiikkaa. En alennu kuvailemaan tarinaa tarkemmin. Pidän elokuvista, joten pidin ajanvietteenä loppuvaiheen kaavamaista sähellystä, jota maustavat McCarthyn asiallisen äkäilyn ohella eritoten Miranda Hart ja Jason Statham. Agentti Hart on hauras toimistohiiri päähenkilöä hallitummin. Agentti Statham on ylitseampuvaa parodiaa Stathamin kaltaisista tosiäijistä, joita en osaa vilkaista ajattelematta, että se, miten testosteroni korvaa kutrit leuastakin tursuavilla häpykarvoilla, on jalostuksesta juontuva moka kuten sirppisoluanemia. Vaikka Statham on luotettavan karismaattinen ja osuva vastakohta päähenkilölle, en pitänyt hänestäkään aluksi. Ohjaaja Feig aloitti näyttelijänä, mikä selittää hänen mieltymyksensä kamalaan improvisointiin. Statham on isoin uhri tällä kertaa: alkupuolella hän horisee sekavia pidempään kuin vitsi vaatii ja sitten, kohtausta myöhemmin, hän jatkaa.

En muista Feigin läpimurtohitistä Morsiusneidot muuta kuin kivun: Kristen Wiigin kankeimman jaarittelun ja ripulikohtauksen. Oksennus, penis ja huonoa makua edustava raaka väkivalta ovat Spyssä sitä, jolle varsinainen kohderyhmä ulvoo "oh my God!" jossakin päin Arkansasia. Naisten Haamujengi tulee olemaan hirveintä sontaa ikinä. Alkuperäisen Haamujengin hienous kumpuaa historiallisen laadukkaasta improvisoinnista ja siitä, miten itsevarmalla rytmillä hullu tarina avautuu. Feig takuulla lähestyy aihetta samalla tyylillä. Jos uskomme, että McCarthyn ja Wiigin hahmot tietävät, mitä he tekevät, Feig osaa kuvata kohtauksen, jossa naiset säheltävät hassusti kummituksen kanssa. Mutta uskommeko? Älä ylläty, jos uudessa Haamujengissä kuullaan sarkastisella sävyllä lausuttua dialogia tyyliin "eikö olisikin todella outoa, jos me naiset ryhtyisimme metsästämään aaveita varsinkin kun miehetkään eivät ole koskaan keksineet sellaista tehdä" ja "se yksi aave oli varmaan eläessään linnakundi, koska me saatiin se kiinni, tai ehkä se oli jalkapalloilija, koska me annettiin potkua sille, tai ehkä plää plää plää plää plää".

Trailerissa on harvinaisen paljon repliikkejä, joita ei löydy leffasta, koska vastaavaa - ja pahempaa - soopaa on mahdollista vetää hatusta vaikka kuinka paljon.