Komedia tekee jotakin oikein, jos Will Ferrellin ylinäyttelemä ylimielinen suurmulkku herättää myötätuntoa. Hahmo on pörssimeklari. Hän tienaa päivittäin miljoonia ja palaa myhäillen kartanoonsa bylsimään pomon tytärtä ja raapimaan muniaan meksikolaisten palvelijoiden edessä. Ilahdumme, kun setä tuomitaan talousrikoksesta vankilaan, mutta ivassa ei ole tervettä rypeä. Mies on ensinnäkin syytön. Eivät kaikki porvarit ole läpimätiä, osa heistä on yksinkertaisesti hyvin, hyvin epämiellyttäviä ja sellaiset lähimmäiset testaavat meitä. En tahtoisi kerskailla, mutta aloin pitää Jyrki Kataista herttaisena, kun raskaat ministerivuodet vaativat veronsa ja väsymys alkoi muokata mairean ylimielistä virnettä anovaan, yhteisymmärrystä toivovaan suuntaan. Sääli, että hahmonkehitys nollattiin Stubbilla.

Meklari tuntee tilastot. Hän palkkaa ensimmäisen näkemänsä ne-ne-negridisen rodun edustajan opettamaan, miten vankilassa pärjätään. Hän on siis viaton rasisti. Ja homofoobikko. Hän on valmis luottamaan tuntemattomaan nokikeppiin, vaikka panoksena on hänen perseneitsyytensä. Ei hän suunnitelmaa heti keksi, vaan vasta ulistuaan päiviä takuurasittavalla Ferrell-tyylillä ja kuultuaan vankilaraiskauksista. Elämyksen pihvi on irtonainen, mutta huvittava kohtauskokoelma, jossa musta mies ja muut etniset palvelijat kovistelevat valkoista isäntää, joka uskoo näin karaistuvansa, vaikka epätoivo on alati läsnä.

Kouluttajalla, jota näyttelee stand-up-koomikko Kevin Hart, ei ole kokemusta edes parkkisakoista. Hän on pippurinen sisupussi, joka kaavailee parempaa tulevaisuutta perheelleen, joten toki hän tarttuu tilaisuuteen, kun rikas lahopää tarjoaa isoja rahoja häntä ensin loukattuaan. Huumori kumpuaa parin epäsuhtaisuudesta. Hartilla ja Ferrellillä on ensinnäkin 30 senttiä pituuseroa. Ferrell karkotettiin piirrosmaailmasta, koska hän on liian piirroshahmomainen. Moottoriturpa Hart vaikuttaa olevan täysin vakavissaan, posottipa hän minkälaista potaskaa tahansa. Ferrell jää usein sanattomaksi. Siksi meklari vaikuttaa olosuhteiden uhrilta - ja hahmolta, eikä pelkältä Ferrelliltä.

Vitsit ovat sen tasoisia, että pam, äijä sai turpaan, ja ou nou, homo, ja okei, kutsu minua neekeriksi, ennen kuin pyydät apua natseilta. Lapasesta riistäytyvissä tilanteissa on silti viehätyksensä kiitos poikien yhteispelin. Elokuva on tyhmä. Se ei onnistu kääntämään vähemmistöhuumoria ennakkoluuloisia katsojia vastaan. Positiivisin homo on sama mairea ja kaljuuntuva nörtti, joka on kiusannut heteroja ties kuinka usein. Ammattilaisloukkaantujan on kuitenkin hyvä huomata, että homo on tasa-arvoinen "uhri" provosoivimmassa kohtauksessa ja silmiä pyöritellään myös hölmöjen heterojen paneskellessa. Ferrell on törkeä pilaversio maailman omistavasta valkoisesta heteroperkeleestä. Jo ihmisenä.

100 minuutin komedia tekee jotakin väärin, jos olen varma, että se kesti yli kaksi tuntia. Totuus talousrikoksesta paljastuu varhain, mutta asiaan palataan vasta lopuksi. Kokonaisuus on muodoton möykky. Eipä haittaa, jos komedia asettaa panokset hätiköiden, mutta kun kahden miehen outoon ystävyyteen on käytetty tunti, on myöhäistä palata kertomaan toista tarinaa, joka on onnellisesti unohtunut. Väsähtänyt touhu voitaisiin paketoida tietyllä hetkellä, jos yksi hahmo liukastuisi banaaninkuoreen, mutta se jatkuu yliajalle.