Hän on lahjomaton, kirkossa käyvä lakimies, joka pukeutuu öisin paholaiseksi jakaakseen oman käden oikeutta. Hän on sokea, mutta hän näkee sisällesi: kainalosi ja pumppusi kertovat superaisteille, valehteletko. Hän kokee todellisuuden erikoisemmalla tavalla kuin useimmat intergalaktiset perkeleet, mutta jos sellaiset pistävät kaupungin sileäksi, hän todennäköisemmin estää gangstereita keinottelemasta ihmisten hädällä kuin pelastaa maailman. Daredevil voi olla supersankareista kiehtovin oikeissa käsissä. Luen mieluummin satunnaisen Spider-Manin kuin sarjakuvan, jossa Daredevil pomppii katoilla ja ilmoittaa haistaneensa Pöllömiehen pesän, mutta voi pojat, jos vaikkapa aistiharhoihin erikoistunut superroisto yrittää kääntää sankarin katolisen vakaumuksen häntä vastaan. Rikkaissa mutta lajityypin huomioiden loogisissa ristiriidoissa riittää pureksittavaa.

Netflix-sarjan Daredevil ensimmäinen kausi kertoo syntytarinan hyvin hitaasti. Asianajajat Matt Murdock ja Foggy Nelson perustavat firman. He ovat sopineet puolustavansa heikkoja, mutta Foggy huumorimielellä teeskentelee kaipaavansa suostuttelua. Tuhma poju ei aavista, että idealistinen kollega hakkaa rikollisia mössöksi vapaa-ajalla. Luut murtuvat, jos naamioitu Matt vähän kuulustelee. Lakimiehenä hän on hitusen ylimielinen: hän tekee nopeita päätöksiä ja virnistelee. Naamiokostajana hän on oma itsensä. Hän on "mies ilman pelkoa", kuten iskulause kuuluu, mutta kun hänen salaisuutensa on ensimmäiselle liittolaiselle paljastunut, hän näyttäytyy inhimillisempänä ja välittömämpänä antaessaan epävarmuudenkin tulla esille. Hänellä ei ole suunnitelmaa. Hän ei ole mestarietsivä vielä. Hän nauttii väkivallasta kuin teini itsensä viiltelystä: paineet purkautuvat.

Tappaminen on vastoin aatetta, vaikka Matt teloo yhden roiston koomaan. Kun hän oppii lisää gangsteri Wilson Fiskistä, on ajankohtaista kysyä, pitäisikö hänen tappaa? Sankari on mukavampi mies kuin Dexter, Cumberbatch Holmes ja Hannibalin Will Graham, mutta hän kuuluu joukkoon ja se on kauden kantava teema, miten pitkälle hän haluaa mennä. Matt ja Fisk ovat viettäneet lapsuutensa New Yorkin kaupunginosassa Hell's Kitchen ja he haluavat parantaa asioita. Matt uskoo selkäsaunoihin ja Fisk uskoo suurempien vääryyksien johtavan kokonaisvaltaiseen muutokseen. Ultra HD -versiossa molempien pöksyihin ilmestyy kimalteleva läntti, kun he pieksevät jotakuta suu vaahdossa. (Ei oikeasti.)

Alussa Fiskin kätyri vihjailee, että on taho, jonka nimeä ei ääneen lausuta. Pian Fisk esitellään nolona punkeronörttinä, joka yrittää iskeä lyylin. Fisk on sekä karismaattinen että herkullisen epämukava ilmestys. Esimerkiksi naisseurassa vaikutelma on se, että hänessä on tutkimisen arvoisia tasoja, vaikka sanojen ulostaminen vaikuttaa tuottavan tuskaa. Yksi taso on temperamentti: kun kalju plösö menettää malttinsa, hän näyttäytyy suunnattomana tappajavauvana, jota ei voi pysäyttää. Fisk ei hallitse täydellisesti alamaailmaa, mutta hän on elementissään kummisetänä, jonka vaikutusvalta ulottuu kaikkialle. Sekä sankari että konna ovat harkitusti kirjoitettuja ristiriitojen vyyhtejä. Omistautuneet näyttelijät Charlie Cox ja Vincent D'Onofrio sitovat vaivattomasti elementit yhteen.

Vahvasti hahmovetoinen sarja panostaa keskusteluihin. Tarina Daredevilin ja Fiskin (eli Kingpinin) ensimmäisestä kohtaamisesta on pääpiirtein sama kuin vuoden 2003 elokuvassa, mutta se on tämä 10 tunnin versio, joka ei löydä aikaa Napakympille ja Elektralle. Hidas tahti ei takaa, etteikö kerronta olisi ajoittain hutiloitua. Rikas hahmokaarti esitellään mutkia suoriksi vetäen ja osa ratkaisun hetkistä töksähtää. Merkitysten rakentelussa on sarjan vahvuus. En puhu pelkästään siitä, miten sävähdyttäviä ovat monet pienet herkät hetket, vaan myös toiminnasta. Näyttävät, yritteliäästi sommitellut mätkintäkohtaukset ovat kiihkeitä ja brutaaleja, ja kaksinverroin iskevämmiltä ne tuntuvat maailman aistikkuudesta johtuen. Sankari ottaa niin paljon osumaa, että hän väkisinkin ansaitsee sympatiat.

Sarja sijoittuu Marvelin elokuvauniversumiin ja noudattaa klassista sarjakuvalogiikkaa. Esimerkiksi The Avengersin huipennukseen viitataan, mutta ufomiehet eivät ole päällimmäisenä ihmisten mielissä. Korkeakontrastinen tyyli luo tuulahduksen sarjakuvamaisuutta ja tunnelmat varmasti pysyvät kasassa, jos toinen kausi lisää fantasiatauhkaa. Jos et Daredeviliä tunne, en takaa, että hahmo esitellään parhaalla mahdollisella rytmillä. Kaikki olennainen tulee ilmi ennen pitkää, mutta jäin itsekin toivomaan, että tutka-aistia käsiteltäisiin vähintään yhtä kiehtovasti kuin tyhmässä mutta viihdyttävässä elokuvassa.

Tarina olisi mahdollista tiivistää elokuvaksi. Totean näin vain väittääkseni, että Fisk olisi tämän universumin kiehtovin konna yhä, vaikka valtaosa syventävistä kohtauksista leikattaisiin. Hahmo on niin persoonallinen, että tämä tuntuu itsestäänselvyydeltä. Se on surullista kymmenosaisen elokuvasarjan kannalta - mutta ehkä Ultron runnoo kyyneleet takaisin rauhasiin.