Netflixin tilannekomediasarja Unbreakable Kimmy Schmidt alkaa lupaavasti, mutta noin kolmen tunnin jälkeen kehitin tarpeen kuristaa itseäni niin, että pääni poksahtaa irti.

29-vuotias Kimmy on viettänyt 15 vuotta maanalaisessa bunkkerissa uskoen pappia, jonka mukaan maailma on tuhoutunut. Ulos päästyään viaton luonnonlapsi hymyilee valloittavasti ja koettaa syleillä maailmaa ymmärtämättä kaikkea. Sellaiset nopeat sivulauseet kuin "joo, tapahtui bunkkerissa outoja seksijuttuja" ovat herkullisessa ristiriidassa Ellie Kemperin herttaisen suorituksen kanssa. On hauskaa, että Kimmy saa kämppäkaverikseen ylidramaattisen mustan plösöhomon, joka yrittää huijata häneltä rahat. Ensimmäisten jaksojen aikana nauroin ääneen. Valmistauduin rakastumaan hahmoihin.

Käytännössä taustatarinalla ei ole merkitystä. Kimmy on elänyt ihmisten ilmoilla ennenkin toisin kuin mm. Brendan Fraser Blast from the Pastissa. Kimmyn antiikkisista populäärikulttuuriviittauksista osa on tuoreempia kuin oikeiden ihmisten murjaisut. Hän on "kultin" uhri, mutta kuten vähitellen selviää, koko vitsi on se, että naisia lukittiin bunkkeriin: kaikilla itseään kunnioittavilla uskovaisilla on tärähtäneempiä ajatuksia kuin Kimmyllä. Pahan papin oikeudenkäynti kauden lopussa on puhdasta tukehtumisen tunnetta. Mitään ei ole alustettu, joten öö, sovitaan, että kaikki – tuomari, asianajajat – rikkovat aiemmat tyhmyysennätykset. Paha pappi väittää, että koska hänellä ei ole partaa, hän ei voi olla se parrakas mies tai todennäköisemmin nainen, josta todistaja puhuu. Pappi on jo myöntänyt, että hän piti naisia bunkkerissa, mutta se, että parraton ei voi olla parrakas mies tai todennäköisemmin nainen, on niin saatanan hyvä läppä, että se oli ihan pakko johonkin väliin pudottaa.

Kimmyn hyväntahtoisuus ja naiivius taantuvat hillitylle tasolle muiden hahmojen kehittyessä yhä pinnallisemmiksi pulttibois-pelleiksi. Tunsin jotakin, kun Kimmyn höynähtänyt vuokraemäntä vihjasi, miksi hän on sietänyt mustaa homoa, vaikkei mies maksa vuokraa. Siksipä nauroin makeasti, kun vihjailu johtikin yhteen sarjan synkimmistä repliikeistä. Ensimmäiset jaksot luovat illuusion, että irtovitsit rakentavat kokonaisuutta. Käytännössä lukuisat kirjoittajat vetävät nöyhtää hatusta kukin omalla tyylillään.

Parhaimmillaan sarja on yhtä hirtehisen yhteiskuntakriittinen kuin sarjan toisen luojan Tina Feyn naama: lupaus inhimillisyydestä pilkistää itsetietoisuuden ja ironian takaa. Musta homo pyrkii showbisnekseen. Pinnallinen miljonäärikana palkkaa Kimmyn lastenvahdiksi. Mikä on normaalia, se vaikuttaa näppärältä kysymykseltä ennen kuin sisäinen uskottavuus tuhoamalla tuhotaan. Pahimmat jaksot saavat Family Guyn vaikuttamaan nerokkaalta. Hahmo sanoo: "Otin luodin vastaan puolestasi. Kirjaimellisesti!" Sitten - takaumassa - hahmo ottaa luodin vastaan ilman syytä tai vitsiä. Tällaisen soopan osuus kasvaa. Hahmot petetään järjettömyyksillä niin usein, että näin lopulta edessäni nolattuja näyttelijöitä, en hahmoja. Tarina ilman sääntöjä on tarina ilman panoksia. Sarjassa muuten esiintyy itsetietoinen robotti. Ajattelin, että haluat tietää.

Kriitikkokaan ei usein pakota itseään katsomaan kokonaista tuotantokautta. Tämä sanottuna, Unbreakable Kimmy Schmidt on vailla epäilystä surkein tilannekomediasarja, jota olen katsonut kauden verran. Lajityypin hienouksiin kuuluu joustava status quo, jonka siunannut katsoja viihtyy minkä tahansa jakson parissa uudestaankin. Kimmy Schmidtistä puuttuu perusidea. Sarja ei pysy tyylissä. Katsoin ensimmäisen jakson uudestaan vahvistaakseni, että se, mikä päättyi aivokuolleille alkoholisteille suunnattuna piirrossarjana, totta tosiaan alkoi nokkelana tilannekomediana, jonka vitseistä osa piti tajuta. Kimmyn hessuhopomainen isäpuoli on ainoa todellinen valopilkku alamäen aikana, sillä isäpuoli on typeryydessään ja hulluudessaan puhdas, aito piirroshahmo, eikä sellaisen silmää iskevä, teennäinen korvike. Myös musta homo on piristysruiske enimmän aikaa, mutta loppumetreillä uusimman vierailevan kirjoittajan häntä koskevat ideat - homppeli voisi jankuttaa ja jankuttaa ja pieraista ja jankuttaa! - palauttivat käteni kurkulleni.