Tuorein sisältö

American Sniper

Ensi-ilta: 06.03.2015
Genre: Draama, Sota, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

05.03.2015 klo 15.30 | Luettu: 31315 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Elokuvissa eliittisotilas on mysteeri. Entisen alusvaatemallin näyttelemä keski-ikäinen karpaasi vaikuttaa tietävän enemmän elämästä ja kuolemasta kuin me tai muut rintamalla. Kun legenda vihjaa, ettei hän ole ylpeä teoistaan, katsoja yhä palavammin toivoo hänen pärjäilevän, vaikkei se haittaisi, jos hän sovittaisi romantisoidut syntinsä antamalla henkensä heikompien puolesta! Yhdysvaltain sotilashistorian tappavimmasta tarkka-ampujasta Chris Kylestä kertova American Sniper alkaa kohtauksella, jossa Irakissa sihtailevan Kylen on päätettävä, ampuako lapsi. Kohtaus jää kesken, koska elokuva haluaa purkaa mysteerin.

Purku hoituu periaatteessa montaasilla, alkupään kohtausten ollessa lyhyitä ja napakoita. Kyle kehittyy lapsesta sotilaaksi. Kun hän tapaa elämänsä naisen, kaksi montaasia vuorottelee. Tämä kuulostaa hutiloinnilta, josta ohjaaja Clint Eastwood tunnetaan, mutta käsikirjoittajalla on aivot ja sain kylmät väreet jo siksi. Hallitun vähäeleistä työtä tekevän Bradley Cooperin tulkitsema Kyle on cowboy Teksasista. Yksinkertainen, oikeudenmukaiseksi kasvatettu mies liittyy armeijaan saatuaan isänmaallisuuskohtauksen terrori-iskujen johdosta. Hänestä on tehokkaasti rakentunut inhimillinen kuva, kun palaamme tarinan varsinaisesti aloittavaan epäinhimilliseen tilanteeseen, jossa on mahdotonta tehdä ratkaisua, jolle Jeesus ei pillittäisi.

Elokuva kertoo, mitä sota tekee motivoituneelle sotilaalle. Irakilaisesta tarkka-ampujasta tulee Kylen arkkivihollinen, mutta ajojahti näyttäytyy ensisijaisesti pakkomielteenä. Kyle on jenkki. Hän voisi lyödä hanskat naulaan. Hän lomailee vailla velvollisuutta palata Irakiin. Jo ensimmäisen kierroksen jälkeen muutokset näkyvät selkeinä tosimiehessä. Sopeutuessaan sotaan Kyle kylmenee tehokkaaksi terminaattoriksi, irtautuen arkitodellisuudesta.

Varsinkin toisen ja kolmannen kierroksen aikoihin koin kerronnan lumoavan. Joskus sitä aistii vähän vahvemmin, että jokin arvokas on tuhoutumassa. Tekee mieli sanoa: ei enää. Kun sodan kauhut provosoivat ja jenkit ajautuvat taas ammuskeluun, alitajunta odottaa helpotusta, mutta leffa saattaakin leikata takaisin Yhdysvaltoihin, jossa Kyle lomailee yhä ontompana. Ahkerasti haukutun muovivauvakohtauksen tienoilla olin taidehomotunnelmissa, joten etukäteen kuulemani vitsi ei oikeastaan kuulostanut vitsiltä: ehkä Kyle on niin traumatisoitunut, että hän näkee lapsensa nukkena, jonka kättä hän vaistomaisesti koettaa liikauttaa. (Oikea vauva ja sijaisvauva tekivät oharit, joten Eastwood teki Eastwoodit.)

Useimpien elokuvien ei pitäisi kestää yli kahta tuntia, eikä 132 minuutin Sniper ole poikkeus. Sotimisessa on typistämisen varaa. Mestariteoksistakin saa löytyä vauhtijännää, mutta en saanut mitään irti sivuhahmojen paukkuminuuteista. Pidin siitä, miten poissaolevasti Kyle reagoi sivuhahmojen tarjoamiin vaihtoehtoisiin näkökulmiin sekä sodassa että kotona. Mitä tiukemmin näkökulma on yhden miehen, sitä perustellumpaa yhden, mustavalkoisesti ajattelevan miehen näkökulmassa pitäytyminen on.

Merkittävin moka liittyy edelliseen väittämään. Aito Kyle menehtyi tuotannon ollessa kesken. Yhteistyökumppaneiden pyllyä pussaten elokuva ei esitä kuolemaa, eikä sen välttämättä tarvitse. Toisin kuin Murtumaton ja The Imitation Game, American Sniper saa loppua vähäeleisesti ja mainita yhden asian tekstillä. Vähäeleisyys voisi olla vähäeleisempää. Teemoja asialliseen suuntaan johdattelevan "viimeisen kohtauksen" jälkeen elokuva iskee silmää ja lässyttää usean minuutin ajan selittääkseen edellisen kohtauksen arvon ja korostaakseen tragediaa. Jos Kylen kuolema vain mainittaisiin, katsoja ottaisi tiedon vastaan omilla ehdoillaan.

Nähdäkseni vain nämä kaksi virhettä antavat "äärivasemmistolaisille" luvan nalkuttaa, että kyseessä on rasistista sodan ihannointia (jotkut eivät hyväksy erilaisia näkökulmia), ja "äärioikeistolaisille" luvan örveltää, että kyseessä on puhdas sankaritarina (joillekin jopa Tony Montana ja Walter White ovat esikuvia). Noin muuten elokuva on ihailtavan tasapainoinen kuvaus sodan traagisuudesta ollakseen kertomus yhdestä miehestä. Hesarin vaalikone tumppasi pallukkani prikulleen vasemmiston ja oikeiston väliin, joten olen oikeassa.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hopeajärvi - Hopeajä... Chappie... >

Keskustelut (17 viestiä)

Tunaritruotuun

05.03.2015 klo 18.38 15 tykkää tästä

Jassoo, taas tätä jenkkirunkutusta esiintyy tällä "suomalaisella" sivustolla. Taetaapi olla niin, että jää jenkkipoika Simo Häyhän ennätyksestä muutaman sadan ryssän edestä jälkeen.

Ei niin, etteikö elokuva olisi tyystin ansioton ollut. Toimiihan pätkä oivana mallina Häyhästä kertovalle eepokselle, mielelään Harlinin ohjaamana. Pistetään jenkkitolloista kerralla paremmaksi, tokkopa ne kapitalismin kyllästämät velliperseet ja vässykät sydänkohtausta saamatta kestäisivät minuuttiakaan täällä pohjolassa(elleivät lyllertäisi sitten ensimmäisen mäkkärin lämpöön).

Kerrohan Jari, että löytyykö tältä sivustolta mitään muuta kuin ulkomaalaista viherhumppaa. Luokkakokousta en huoli esimerkiksi Hirviniemen pakanallisen lipunhäpäisy-tempauksen jälkeen. Minun nuoruudessani poika olisi pistetty äkisti ruotuun, ei muuta kuin vihervässykkä-Aku jämptiin niska- pershaaraotteeseen ja vinhalla tempauksella rajan taakse sössöttämään sinne suvaitsevaiston ihannevaltiåån.

Sitä päivää odottaen, kuin sinikeltaisen naapurimaamme tarkka-ampujista tehdään elokuva. Sillä erotuksella tosin, että tässä tapauksessa luoti on valkoinen ja kohde ruskea.

lainaa
eiofsiojpsfseioj

05.03.2015 klo 19.49 4 tykkää tästä

Mikä tää Häyhä-kultti on? Yksittäinen jätkä oli viikkotolkulla pusikossa räiskimässä ryssiä, joiden johtajistoa ei yksittäinen vihu kiinnostanut tippaakaan kuten ei omien sotilaiden henkikään.
lainaa
Jep

05.03.2015 klo 20.10 10 tykkää tästä

4 tähteä propagandalle ja jenkkien aivopesulle. Ei lollos näitä arvosteluja nykyään.
lainaa
SimaaLiittimeessä

05.03.2015 klo 23.21 31 tykkää tästä

Mikä vitun Kremlin trollijaos tännekin on rantautunut?
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

06.03.2015 klo 01.07 5 tykkää tästä

Tunaritruotuun kirjoitti:
Jassoo, taas tätä jenkkirunkutusta esiintyy tällä "suomalaisella" sivustolla. Taetaapi olla niin, että jää jenkkipoika Simo Häyhän ennätyksestä muutaman sadan ryssän edestä jälkeen.

Ei niin, etteikö elokuva olisi tyystin ansioton ollut. Toimiihan pätkä oivana mallina Häyhästä kertovalle eepokselle, mielelään Harlinin ohjaamana. Pistetään jenkkitolloista kerralla paremmaksi, tokkopa ne kapitalismin kyllästämät velliperseet ja vässykät sydänkohtausta saamatta kestäisivät minuuttiakaan täällä pohjolassa(elleivät lyllertäisi sitten ensimmäisen mäkkärin lämpöön).

Kerrohan Jari, että löytyykö tältä sivustolta mitään muuta kuin ulkomaalaista viherhumppaa. Luokkakokousta en huoli esimerkiksi Hirviniemen pakanallisen lipunhäpäisy-tempauksen jälkeen. Minun nuoruudessani poika olisi pistetty äkisti ruotuun, ei muuta kuin vihervässykkä-Aku jämptiin niska- pershaaraotteeseen ja vinhalla tempauksella rajan taakse sössöttämään sinne suvaitsevaiston ihannevaltiåån.

Sitä päivää odottaen, kuin sinikeltaisen naapurimaamme tarkka-ampujista tehdään elokuva. Sillä erotuksella tosin, että tässä tapauksessa luoti on valkoinen ja kohde ruskea.

Voi saatana miten erinomaista tekstiä :D
lainaa
Callahan

06.03.2015 klo 07.39 5 tykkää tästä

Niin olihan ne Unforgiven , Million Dollar Baby, Outlaw Josey Wales , Letters from Iwo Jima, Honky Tonk Man, White Hunter Black Heart, Perfect World jne. jne tosi hutiloituja.... Eastwoodiahan ei tunneta Dirty Harryna tai Man With No Namena vaan nimenomaan hutiloinnista...Jeps :)
lainaa
uliuli

06.03.2015 klo 13.52 5 tykkää tästä

Vau, neljä tähteä täydelle propagandasonnalle. Chris Kyle oli psykopaatti joka nautti tappamisesta. Olisi mennyt mielellään takaisin Irakiin tappamaan lisää ihmisiä. Toinen juttu on se että kun Kyle julkaisi American Sniper-kirjansa, lupasi hän antaa osan tuotoista sotaveteraaneille. Arvatkaapahan pitikö äijä lupauksensa?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.03.2015 klo 15.33 12 tykkää tästä

Juu ja äitinne ovat abortinvastaista propagandaa.

Tehokas sotilas on sankari ja hirviö. Kun Kyle toteaa, ettei hän kadu mitään, hän ei pidä William-Wallace-puhetta tovereille, eikä myöskään käkätä saatanallisesti kapakassa, vaan puhuu lääkärille, joka ei kommentoi asiaa. Katsojalla on lupa ajatella asioita, tai suivaantua, kun joku, joka ei ole hippi, kehtasi avata suunsa.

Jos sanoista "sankari" ja "hirviö" tulee mieleen He-Man ja Skeletor, etkä voi mitenkään ymmärtää, miten He-Man on Skeletor, niin hyvä on, voitit väittelyn.
lainaa
ijpfsdjpidfs

06.03.2015 klo 17.50 2 tykkää tästä

Katsojalla on lupa ajatella asioita, siis myös ajatella että jenkkisotaahan tässä ihannoidaan.

Jos leffa, tai kirja tai mikä tahansa on sanomassaan niin monitulkintainen että sen voi tulkita miten tahansa niin onko se silloin hyvä juttu? Tällä perusteella paras taideteos on keskeneräinen taideteos. Onko kankaalla oleva viiva norsun häntä vai auton rengas
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.03.2015 klo 18.57 2 tykkää tästä

Callahan kirjoitti:
Niin olihan ne Unforgiven , Million Dollar Baby, Outlaw Josey Wales , Letters from Iwo Jima, Honky Tonk Man, White Hunter Black Heart, Perfect World jne. jne tosi hutiloituja.... Eastwoodiahan ei tunneta Dirty Harryna tai Man With No Namena vaan nimenomaan hutiloinnista...Jeps :)

Eastwood on legenda ja tunnetusti "nopea ja tehokas" ohjaaja. Hänen edellinen työnsä oli puhdas sotku Jersey Boys, ja sitä edellisensä J. Edgar, joka kärsi mm. kömpelöstä tarinasta ja kamalista meikeistä, eikä Hereafter muistaakseni paremmaksi pistänyt. 2010-luvun Eastwood on ollut hutiloija, joten yllätyin positiivisesti. Leffoja Invictus - voittamaton (2009) ja Gran Torino (2008) kiittelin.
lainaa
Callahan

06.03.2015 klo 19.54 3 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:

Nopea ja tehokas on hieman eri kuin "hutiloija" , sen verran paljon työtä noihin leffoihin laitetaan ,vaikka hän muita nopeammin niitä ulos saakin, mutta on toki selvää että viimeisimmissä leffoissa Eastwood selvästi osoittaa, että Suuren Laman aikana kasvanut mies ei välttämättä koe tarpeelliseksi satsata yhtäkään senttiä ylimääräistä jos paikalla on nukke jonka voi rajata pois kuvista tai meikit tehdä 50 -luvun tyyliin tai Jersey Boyssa vanhan ajan back projection menoa.

J Edgarin budjetti oli 35 miljoonaa dollaria...Joku toinen olisi tarvinnut pelkkää cateringia varten sata miljoonaa...Ehkä jokunen lisä dollari olis mennyt niihin meikkeihinkin.

Hereafter, Invictus, J Edgar ja Jersey Boys, Changeling ovat kaikki elokuvia jotka viimeistään toisella, kolmannella katsomis kerralla antavat yksityiskohdissaan ja Eastwoodin varmalla otteella vielä enemmän sellaista "vanhanaikaista" laatu kerrontaa , joka vain mielestäni mahdollisene heikkouksineenkin ovat sisällölisempiä kuin viimeistellyn kiiltävät effektit omaavat jättituotannot tai vielä 20 eri käsikirjoitusversiota läpikäyneet leffat, joista osa jää siltikin ontoksi jollain tapaa.

Eastwood on jazz fani ja se noissa 2010 luvun leffoissa näkyy monellakin eri tapaa, mutta hutiloija vaan hyppää hieman silmiin vaikka rentoon tyyliin juttu kirjoitettu onkin....Kyllä Gran Torinostakin voi löytää sitten "hutilointia" ...
Noh, tämä oma tekstini on nyt ainakin hutilointia, joten hyvää viikonloppua !
lainaa
TropicThunder

06.03.2015 klo 22.14

Kumpi on Peltosen mielestä parempi elokuva American Sniper vai The Hurt Locker? Kumpi tekee paremman roolisuorituksen Bradley Cooper vai Jeremy Renner?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.03.2015 klo 00.34 1 tykkää tästä

TropicThunder kirjoitti:
Kumpi on Peltosen mielestä parempi elokuva American Sniper vai The Hurt Locker? Kumpi tekee paremman roolisuorituksen Bradley Cooper vai Jeremy Renner?

Leffoilla on hyvin erilainen purenta, mutta kyllä The Hurt Locker on täyteläisempi elämys jännitysnäytelmänä kuin Sniper on draamana. Pääosapojat ovat samalla viivalla.
lainaa
Kopsu

Rekisteröitynyt 16.02.2014

07.03.2015 klo 02.27 5 tykkää tästä

uliuli kirjoitti:
Vau, neljä tähteä täydelle propagandasonnalle. Chris Kyle oli psykopaatti joka nautti tappamisesta. Olisi mennyt mielellään takaisin Irakiin tappamaan lisää ihmisiä. Toinen juttu on se että kun Kyle julkaisi American Sniper-kirjansa, lupasi hän antaa osan tuotoista sotaveteraaneille. Arvatkaapahan pitikö äijä lupauksensa?

Voi itku. Jos tehtäisi elokuva afganistanilaisten näkökulmasta, niin kukaan teistä ei tulisi valittamaan. Miksi kukaan teistä ei ruikuta Tuntemattomasta Sotilaasta tai Talvisodasta?
Muokannut: Kopsu 07.03.2015 klo 04.49 lainaa
Asko78

08.03.2015 klo 08.07 3 tykkää tästä

Todella hyvä kertomus tosielämän henkilöstä.
Minua ei vauvanuket haitanneet 5/5 annan tälle.
lainaa
Bronson

Rekisteröitynyt 29.12.2009

08.03.2015 klo 14.17 1 tykkää tästä

Viihdyttävä satutarina. Sääli, että Eastwood on tälle tasolle taantunut.
lainaa
Kopsu

Rekisteröitynyt 16.02.2014

08.03.2015 klo 22.28 4 tykkää tästä

Bronson kirjoitti:
Viihdyttävä satutarina. Sääli, että Eastwood on tälle tasolle taantunut.

Million Dollar Baby ja Gran Torino perustuivatkin tositapahtumiin.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova