Vaihtoehtoinen ärsyttäjä ja nukkkavieru älykkö Hopeajärvi saavutti jo EP-levyllään aseman kotimaisen rockin suurena lupauksena, jopa profeettana. Hopeajärven ensimmäinen kokopitkä on leimallisesti vaihtoehtoista, omaperäistä, suorapuheista jopa toksäyttelevän ilmiselvää älykkö-indietä. Sanoitukset johdattava Sydän, Sydän -orkesterin suorapuheiseen mutta vaikeaselkoiseen änkyröintiin. Musiikista voi johtaa Radiopuhelimet ja Sielun Veljet -fiilareita kuten myös muistumia post punkin terävästä ulosannista. Vaikka bändissä on vinoa groovea ja äkkiväärää kulmaa, paikoin meno vaikuttaa laskelmoidulta. Tältä sen pitää kuulostaa, taideopiskelijoiden Röyhkä-indien.

Hopeajärvi on kieltämättä löytänyt bändisoundiinsa todella kuivaa ja kulunutta, alastonta ja analogista särinää. Kitarsoundi on suorastaan repivän kolkko mutta toimii mainiosti kettuuntuneen ilmapiirin takuuvarmana takamiehenä. Hopeajärvi ei todellakaan lukeudu kenkääntuijottajiin. Kokoonpanon Röyhkä-Indie käy iholle ja sylkee silmille. Jos kiekolta etsii radiosoittoon kelpaavaa materiaalia, Näkyjä lienee lähimpänä totuttaa - viisu on kuin Lapko olisi kokenut räkäisen indien herättävän voiman. Flippaako ansaitee kiekon hektisemmän herätyshetken arvonimen. Anna Hanskin kyydissä säteilee outoa kiimaa ja riffittelyssä on väkevä ote. Tyhmä nimi on suoraviivaisempaa rynkytystä mutta viisulla on vetoava yleisilme. Levyn virallinen Narttu-rock löytyy Taliköhnä-kappaleen kohdalta.

Hopeajärvi on hetkittäin vähällä sortua parodiaksi omasta itsestään. Toisessa vaakakupissa painavat muutamat onnistuneet viisut, jotka pursuavat omaehtoisen tekemisen kiimaa ja ronskia asennetta. Kokonaisen levyn mitalle Hopeajärven varttihulluus on vielä turhan pitkä rupeama.