Mustat Joutsenet, "sävykästä ja energistä rockia maustettuna tummasävyisellä popilla", oli Pokon suuri lupaus, joka ei koskaan noussut kunnolla siivilleen. Bändin säveltävä kitaristi Toni Loimuneva on työstänyt uusia viisuja levyllisen verran, nyt omissa nimissään. Mikäs siinä, meinaan Loimunevalla tuntuu kotimainen rock olevan suvereenisti hallussa. Biiseistä löytyy vuorovetoa moneen suuntaan mutta meno on kuitenkin selvästi kitarapainotteista rokkia, vahvoilla kertosäkeillä vahvistettuna. Heti kiekon alusta löytyvä Hautajaisten jälkeen vakuuttaa sukulaisuussuhteestaan Martikaiseen ja Putroon. Juhlat pidetään aina hekumoi Don Huonot -fiilareissa. Levyn loppupuolelta löytyy tukevampaakin kitaraa, kuin Mikko Herrasen soololevyiltä.

Loimunevan sooloalbumi soutaakin musiikillisesti jossain Donkkareiden ja Mikko Herrasen välimaastossa. Putromaiseen sanataiteiluun tai Martikaismaiseen tarinankerrontaan Loimuneva ei yllä mutta sanat tukevat kiitettävästi korviin tarttuvaa Suomi-rokitusta. Paikoin kiekolta löytyy yllättävänkin tukevaa skebapörinaa. Loimuneva ei ole rähmällään listapopin suuntaan, tosin pienellä viilauksella kappaleista olisi saanut irti Juha Tapion haastavaa kaiken kansan suuritunteista poppista. Esimerkkinä vaikka sydämellinen tehopyöritys Ei mustaa eikä valkoista sekä tyrmäävän tehokas Miksi me muutumme - Juha Tapio tuntee hienoista kauteuden kaiherrusta.

Tonille tsemppiä ja radiosoittoa. Peiliinkatsojat on mainio, suurella sydämellä tuotettua Suomi-rock -tuuletusta, jossa on hittipotenssia mutta myös särmää ja potkua. Työn jälki on hiottua mutta ei hengetöntä. Kevyemmällä kosketuksella Loimunevalla olisi mahdollisuus uudeksi Stellaksi mutta eihän Don Huonoissakaan mitään vikaa ole!