Ehkä Wachowskin sisarukset ohjasivat riemastuttavan kunnianhimoiset ja paikoin visionääriset elokuvansa liimaa haistellen ja nyt se alkaa näkyä. Tahtoisin uskoa, että se on studio, joka on tuhonnut elokuvan Nouseva Jupiter (Jupiter Ascending) silpomalla siitä tunnin verran elävöittävää materiaalia.

Mila Kunis ei leffassa näyttele, mutta naispääosaan hänet on kiinnitetty. Jupiter Jones on nuori, ilmeetön pyttyjen jynssääjä. Hän saa tietää olevansa intergalaktisen He-Man-kulttuurin edesmenneen kuningattaren inkarnaatio ja maapallon päällysmies. Näen sieluni silmin, kuinka Kunis uutiseen reagoisi, jos hän näyttelisi yhä 70's Show -hahmoaan, mutta bambisilmä ei näyttele. Toimintakohtaukset tökkivät Jupiteria eteenpäin ja pian hän on pelinappula avaruusoopperaporukan hovijuonitteluissa. Osapuolia on lukuisia. Jos viholliset tai liittolaiset kidnappaavat Jupiterin, tai jos hän yrittää itse päteä, lopputulos on sama: Channing Tatumin näyttelemä ilmassa luisteleva albiino ihmissusi syöksyy paikalle paniikissa ja hajottaa paikat.

Jokainen elokuva ansaitsee armoa. Jos pappa kävelee 10 minuuttia aavikolla, tahdon tietää miksi. Aniharvoin haluan luovuttaa jo kättelyssä. Nouseva Jupiter tekee saman virheen kuin John Carter: leffalla on niin jumalaton kiire lyödä kaikki kortit pöytään, että se alkaa yhtä monta kertaa kuin Kuninkaan paluu loppuu. Jupiterin perheen traaginen historia luetellaan läpi ja toisella puolella galaksia konnat kihisevät ja sankarittaren esittelevät kohtaukset esittelevät lähinnä pian unohtuvat kevennysnaamat. Kun susi-Tatum pelastaa Jupiterin ensimmäistä kertaa suoltaen selityksiä, elokuva ei ole vetänyt henkeä. Kohtauksista uupuu happi. Joskus puolivälissä, kun suden selittelyt taukoavat, Jupiter ilmoittaa, että nyt alkoi romanssi.

Tuntemani Wachowskit ovat nopeita mutta teräviä Satu-setiä. Speed Racer ja Pilvikartasto ovat upeita esimerkkejä siitä, miten mutkikas tarina voidaan tiivistää luovasti tunnelatauksesta tinkimättä. Ehkä ymmärrän nyt, miltä The Matrixin jatko-osien vihaajista tuntuu. Trilogia on täynnä mystistä jaarittelua ja pidin haasteesta. Nouseva Jupiter on vastaava teos monologien määrässä mitattuna, mutta ilman mysteeriä. Mikään ei tapahdu omalla painollaan. Leffa selittelee itsensä u-käännöksen vaativiin umpikujiin. Random Sean Bean selittää, mitä susi tuntee, väsyneen oloisen Tatumin vain möllöttäessä. Se ei tunnelmaa pelasta, että muutama käsittämätön kohtaus selitetään ihan kohta: puunaama päähenkilö ei reagoi avaruusperkeleisiin mitenkään vaiheessa, jossa kaipasin kuumeisesti inhimillistä koukkua. Tiesitkö, että mehiläiset on geneettisesti jalostettu tunnistamaan kuninkaalliset? Ei asialla pienintäkään merkitystä ole, mutta nyt tiedät.

Huomioni vangitsi vain Eddie Redmaynen tietoinen ylinäyttely häiriintyneenä psykopaattilellipentuna. Koska näin hänet ensin Kaiken teoriassa, aloin pitää jätkää legendana. Hahmo on galaksin paha keisari tai jotakin, mutten muista, onko hänellä kahtakaan kohtausta esittelyn ja huipennuksen välissä. Susi selviää vasemmalla kädellä tämänkin tason konnien henkivartijoista ja avaruuslaivueista. Toiminta on valikoituina hetkinä säkenöivää, mutta päällimmäinen ajatukseni on se, että Wachowskit yrittävät keksiä pyörän uudestaan keksittyään pyörän uudestaan. He eivät halua toistaa itseään, ja he tiedostavat, että heidän Matrix-estetiikkaansa on kopioitu. Kiihkeyttä tavoitellessaan he syyllistyvät muun muassa avaruustaisteluun, joka näyttää legopalikoilta tehosekoittimessa. Kadotin toistuvasti ymmärryksen siitä, kuka on missä ja miksi.

Kun susi tempaisi Jupiterin matkaan, yritin niellä vastalauseet ja nauttia ilotulituksesta ilman aivokäyrää. En tunne, että onnistuin, vaikka alitajuntani varmasti näki arvoa rikkaassa tuotantosuunnittelussa. Oudot olennot kuten norsumies ja erinäiset muut näyt kuten pähkähullu valtion virasto ansaitsevat silmäyksen, eikä silmäilylle liikaa aikaa jää. Aivot eivät tyystin hyydy, mikä jostakin syystä on kytköksissä pakaroiden verenkiertoon.

Jos kerronta olisi sujuvaa, ideat ajaisivat asiansa. Koska Wachowskit kuuluvat suosikkiohjaajieni joukkoon, koen jossain määrin lannistavana sen, että tätä nykyä 71% heidän elokuvistaan mukailee tiettyä ideaa. Juonipaljastuksia:

Soylent green is people!



Soylent green is people!



Soylent green is people!



Soylent green is people!