Useimmat kotimaiset ohjaajat voitaisiin jättää autiolle saarelle, väittäisin, jos en pelkäisi, että ne tekisivät siellä leffan viikossa ja vapautuessaan veisivät kaikki salit.

Viikossa aikuiseksi kertoo itseään etsivistä satunnaisista pölvästeistä. Korni mainosvideo lupaa, että viikon mittainen aikuisten leirikoulu on luksusloma, joten naura, kun paljastuu, että leffa on kuvattu perisuomalaisessa hökkelipusikkohelvetissä, jollaisissa pelkäsin pentuna ja halkaisin pääni viime kesänä. Hahmoille ongelmia tuottavat vain henkilökemiat. He haluavat jäädä saarelle. Leffa alleviivaa paksulla tussilla, että juomavesi on tuotava muualta... Kun odotettu onnettomuus tapahtuu, pomo kieltää muita sekoilemasta, koska kyllä sitä hetken voi olla juomatta, kuten voikin. Joku tämänkin käänteen kirjoitti.

Leffa on harmiton. Se on vain irtovitsi, että leirin vetäjä on räiskyvä huijarihomo. Arkinen lesbojuoni palauttaa menetetyt sympatiapisteet. Vähemmistövitsit ovat lähinnä viittauksia, joten väitöskirjaa aiheesta väsäävä pohtikoon, onko tämä piilofobiaa. Ketään ei esitetä perverssinä tai sarjamurhaajana, joten anteeksianto on hyve. Hampaaton elokuva käsittelee kunnioittavasti myös lestadiolaista perheenäitiä, joka tahtoo laajentaa maailmankuvaa. Tunsin itseni mummeliksi, joka nyökyttelee, kun kenellekään ei tule paha mieli. Homma menee periaatteessa niin, että jos kurssi olisi raiskaajahomon juoni ja asiakkaina häärisivät psykopaattitransu ja kohua paikoileva pappi, leffa voisi olla ihmisoikeusrikkomus, välitön klassikko tai mitä tahansa siltä väliltä. Kun satunnaisia teemoja käsitellään silkkihansikkain puskafarssissa, kakkonen alkaa olla maksimiarvosana.

Kujeilu tapahtuu pääasiassa töykeiden ja itsekeskeisten hahmojen kustannuksella. Ylemmyydentunteista kärsii vihervasuri, pukkiporvari ja ääripäiden yhdistelmä, joskin hupaisa ristiriita nostetaan pöydälle vain kerran. Aluksi tutustumme Minttu Mustakallion näyttelemään jätettyyn naiseen. Mustakallion söpö neuroottisuus yhdistettynä emännän heikkoihin näyttelijänlahjoihin istuu tunnelmiin. Lyyli tuuliajolla yrittää parhaansa: seksisuhteen etsiminen humpuukileiriltä on sitä. Mintun piirroshahmonaamalle on lupa hymyillä, joten emme menetä mummon arvoa, vaikka tuntisimme lievää vahingoniloa.

Johanna Vuoksenmaa on... yhdenlainen ohjaaja ja kirjoittaja, jolla on mandaatti väsätä kansantaidetta jättihitin 21 tapaa pilata avioliitto johdosta. Käsikirjoitus pakottaa hahmot vaisuihin tempauksiin, jotka usein lässähtävät. Pari juttua kehittyy takkuisesti vuorotellen ja se tarinasta. Unohdin usean hahmon olemassaolon suhteellisen pitkiksi ajoiksi. Merkittävimmät tyylivalinnat löytyvät jälleen musiikkipuolelta. Eukkoa harmittaa? Äijä juoksee laiturilla? Humppa humppa humppa - haitari saitari taitari - pilipalipom! On hankala sanoa, onko Vuoksenmaasta itsestään mitään hyötyä. Olen tovin seurannut uusia sketsiohjelmia ja tietyn hupsuuden tason kotimaiset kyvyt saavuttavat improvisoidessaankin.

Ehkä se voidaan kääntää Vuoksenmaan ansioksi, että hän tylsistyy helposti ja siirtyy eteenpäin. Piinallisimmat kotimaiset laahaavat uskoessaan kertovansa johdonmukaista tarinaa. Vuoksenmaakin on sellaiseen syyllistynyt, mutta nyt, kun edes päähenkilöä ei käytännössä ole, Ere Kokkosen henki elää hänessä vahvana. Kokkonen teki pitkän ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan uran syntipukkina, joka osoitti kameralla satunnaista spedeilyä kohti.