Silmät ovat ainutlaatuisia kuin sormenjäljet. Tiedemiehen alku tutkii silmän evoluutiota (Eye Origins?) tahtoen osoittaa, että silmä on selitettävissä muutenkin kuin kreationismilla. Sanonnan mukaan silmät ovat sielun peili. Jos silmät jotakin sellaista olisivat, mies ei tutkisi pelkkää elintä, vaan itsensä ja sinun ja minun alkuperää (I Origins?).

Tiedemiehessä on hipsterin vikaa. Työ ei pysy päällimmäisenä mielessä, kun hän ihastuu säihkysilmäiseen neitoon, joka saa (mm.) runosuonen sykkimään. Rikas tunne-elämä on sallittu faktoja arvostavalle ateistillekin. Mies osaa puhua hempeitä siitä, kuinka atomimme olivat yhdessä aikojen alussa. Henkimaailmaan uskova nainen vastaavasti maustaa omaa näkökulmaansa logiikalla. Suhde on kiiltokuvamainen, mutta yksityiskohdat vihjaavat kyllä, että teoksella on muutakin mielessä.

I Origins on herkkä tieteisdraama ja satu, joka ei kärsi kunnianhimon puutteesta, vaan tasapainohäiriöistä. Ihailin sitä, miten muutamat arkiset laboratoriokohtaukset ja romanttinen huuhaapuuha avaavat yhdessä samaa tarinaa. Viimeisen palkitsevan oivalluksen koin noin puolivälissä. En jäänyt toivomaan, että pääni räjäytetään lopuksi, vaan että elokuva puristaisi ideoista irti rikkaampaa draamaa. I Origins taantuu selittelyksi. On turhauttavaa huomata olevansa päähenkilöä edellä päättelyketjussa, vaikka tiettyä ironiaa tähän kätkeytyy. Yksityiskohdat ovat harkittuja, mutta kärkeviä, joten niihin palaaminen tuntuu toisinaan taikatempun paljastukselta. Elokuva on ylikirjoitettu (mikä on miellyttävää vaihtelua standardienmukaiseen hutilointiin).

Elokuva ei tuputa yhtä näkökulmaa. Se on myönteinen niin yleisluontoiselle hengellisyydelle kuin tieteellisten todisteiden kaipuullekin. Päähenkilössä piristävää on se, ettei hän skeptisyydestä huolimatta ole robotti, vaan spontaani sälli vaihtelevilla mielialoilla. Toisaalta en menisi vannomaan, että ymmärsin, minkä sanoman leffa uskoo tältä pohjalta rakentavansa.

Oudohkojen hahmojen reaktiot ja tunteet ovat kiistattomasti pääasia, kunnes heidät laitetaan töihin. Jaksoin yhä tunteilla, järkeni jo protestoidessa. En näe ristiriitoja tieteen ja uskonnon välillä, ja olen kiinnostunut molemmista, mutta I Origins sivuuttaa filosofisen puolen, kuten nykyään on tapana. Ei esimerkiksi se minua kristittyä loukannut, kun hauska stand-up-äkäpussi Bill Burr pelkisti kristinuskon kalojenmonistususkoksi, mutta joiltakin taiteilijoilta sitä odottaa tarkkanäköisyyttä. Leffa voi esittää vaikka Tarot-kortit pyhänä totuutena, mutta: entäs sitten?

Ohjaaja ja kirjoittaja Mike Cahill kenties aikoo vastata. I Origins on hillityllä budjetilla tehty taide-elokuva. Cahill suunnitteli jo aiemmin isomman budjetin elokuvaa nimeltä I. Hän on haastatteluissa antanut vihiä ideoistaan, joista nähdään maistiainen myös lopputekstien jälkeen. Origins on jäänyt vähälle huomiolle, mutta tällä ei pitäisi olla merkitystä ideoiden potentiaalin huomioiden, joten toivottavasti I tehdään.

Silmääni jäi tippa ja kitalakeeni esanssin maku. Se saattaa olla nimenomaan esiosien luontainen aromi. Origins vaikuttaa kertovan tarinan vapautunein pensselinvedoin - kunnes se asettuu raiteille. Ei leffa kesken jää. Leffa on omaperäinen aikuisten satu. Kukaan ei iske silmää, eikä sano: "lähdepä sinä etsimään Aragor-... tai enpä sanokaan ketä!!". Esiosilla tapaa olla höpistävää, mutta harvemmin ne vastaavat kysymykseen "entäs sitten", koska perinteisesti kysymys vasta esitetään ensimmäisessä osassa.

Traileri paljastaa liikaa, joten pulttaan tähän vain näytteen: