Jonne Aaron: Risteyksessä
Negative-pomo ja TV:stä tutun Jonne Aaronin ensimmäinen suomenkielinen soololevy nousi albumilistan kärkeen ja myi kultaa. Uusi albumi Risteyksessä ei ole lähtenyt aivan vastaavaan lentoon. Ehkä syy löytyy Risteyksessä-levyn raskaudessa. Raskaudella en tarkoita musiikkia, joka seilaa iskelmäpopin radiosoittokaistalla. Lyriikoiden itsetilityksessä on kestämistä. Jonne on kertonut albumin olevan paluuta Negative-henkiseen tekemisen meininkiin. Negativea voi haistella varsinkin levyn loppupuolen rajummin repivissä vokaaleissa ja suurissa tunteissa. Muuten levy on kuin Kaija Koon coveroimaa kevyempää Negativea.
Risteyksessä on eroalbumi. Jonne Aaron repii synkimpiä tuntojaan studion lattialle ja ison osan henkisestä paskasta saa myös kuulija. Varsinkin kiekon alkupuolella rokkarin ranteet auki -tyylinen haavojen viiltely on raskasta. Jonne Aaron ei pyri sijoittamaan tunteitaan kolmanteen persoonaan vaan mies antaa valua täydeltä laidalta. Rokkari on katkera ja sydän vuotaa. Myös itsetuhoisia ajatuksia on ilmassa. Yleensä artistin heittäytyminen ja oman sielunsa peliin laittaminen on pelkästään positiivinen asia. Jonne Aaronin kohdalla pieni suodattaminen olisi ollut paikallaan. Puukko heiluu kuin pahimmassa slasher-kauhuleffassa.
Musiikillisesti albumin kuuntelu olisi huomattavasti sujuvampaa ilman vihatekstejä. Kiekolle on osunut muutama todella tehokas pop/rock -ralli. Albumin nimibiisi herkistelee emotionaalisen huuman huipulla ja Käsi joka sydäntä ruokkii on sydäntä riipaisevan tehokas voimapop-viisu. 30 Seconds To Mars -paisutteluun sortuva reipas ja reteä Ota mut on viisu, jonka tyylistä suoraviivaisuutta olisi kaivannut enemmänkin Risteyksessä-kiekon katkeraan yleisilmeeseen. Myös Kirosanoja on todellinen listakiipijä.
Jonne Aaronin Risteyksessä kuorrutetaan niin vahvalla negatiivisen kuonan annoksella että levy on vähällä tukehtua kuriositeetiksi. Respektiä Jonne Aaronin suuntaan rehellisyydestä ja suoraselkäisyydestä mutta verrattuna siloiteltuun musiikkityyliin, rokkarin olisi ehkä kannattanut käyttää teksteissään jonkinlaista itseinhon suodatinta. Mutta, tehty mikä tehty ja monet varmasti tykästyvät ja rakastuvat Jonne Aaronin avoimeen tilitykseen. Risteyksessä ei kuitenkaan ole hyvän tuulen levy.
Risteyksessä on eroalbumi. Jonne Aaron repii synkimpiä tuntojaan studion lattialle ja ison osan henkisestä paskasta saa myös kuulija. Varsinkin kiekon alkupuolella rokkarin ranteet auki -tyylinen haavojen viiltely on raskasta. Jonne Aaron ei pyri sijoittamaan tunteitaan kolmanteen persoonaan vaan mies antaa valua täydeltä laidalta. Rokkari on katkera ja sydän vuotaa. Myös itsetuhoisia ajatuksia on ilmassa. Yleensä artistin heittäytyminen ja oman sielunsa peliin laittaminen on pelkästään positiivinen asia. Jonne Aaronin kohdalla pieni suodattaminen olisi ollut paikallaan. Puukko heiluu kuin pahimmassa slasher-kauhuleffassa.
Musiikillisesti albumin kuuntelu olisi huomattavasti sujuvampaa ilman vihatekstejä. Kiekolle on osunut muutama todella tehokas pop/rock -ralli. Albumin nimibiisi herkistelee emotionaalisen huuman huipulla ja Käsi joka sydäntä ruokkii on sydäntä riipaisevan tehokas voimapop-viisu. 30 Seconds To Mars -paisutteluun sortuva reipas ja reteä Ota mut on viisu, jonka tyylistä suoraviivaisuutta olisi kaivannut enemmänkin Risteyksessä-kiekon katkeraan yleisilmeeseen. Myös Kirosanoja on todellinen listakiipijä.
Jonne Aaronin Risteyksessä kuorrutetaan niin vahvalla negatiivisen kuonan annoksella että levy on vähällä tukehtua kuriositeetiksi. Respektiä Jonne Aaronin suuntaan rehellisyydestä ja suoraselkäisyydestä mutta verrattuna siloiteltuun musiikkityyliin, rokkarin olisi ehkä kannattanut käyttää teksteissään jonkinlaista itseinhon suodatinta. Mutta, tehty mikä tehty ja monet varmasti tykästyvät ja rakastuvat Jonne Aaronin avoimeen tilitykseen. Risteyksessä ei kuitenkaan ole hyvän tuulen levy.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti