Atlantan suunnalla vaikuttava Sixxis on herättänyt debyyttikokopitkällään hyväksyvää pään nyökyttelyä progressiivisen musiikin karkeloissa. Kokoonpano on soittanut mm. Progressive Nation At Sea 2014 -risteilyllä ja keikkoja on tehty Spock Beardin, Wishbone Ashin ja Adrian Belewin kanssa. Lisäksi bändin kitaristi Cameron Allen valittiin Lontoossa järjestetysssä Guitar Idol -kisassa maailman toiseksi parhaaksi kitaristiksi. Musiikillisesti Sixxis on lähellä progressiivisen rockin valtavirtoja mutta ei kuitenkaan keskikaistalla - sopivasti massasta erottavaa särmää luo selkeä grunge-vivahde, joka tulee ilmi erityisesti vokaaleissa ja raskaasti jyrisevissä bassokuvioissa. Dream Theaterin progemetalliin löytyy myös kiinnekohtia kuten myös Rushin ja Marillionin progetunteiluun mutta myös Alice In Chains on kuvioissa mukana.

Rumpalin ja basistin hyvinkin päällekäyvä soittotyöskentely luo mukavaa vastavirtaa vokaalien tunteikkaalle yleisilmeelle. Taustalla on raakaa perusrokkia - Led Zeppeliniä. Skebariffittely taipuu moneen suuntaan mutta kitaroinnin vaihteluväli on laajempi kuin alkuvoimaisen vahvalla rumpu-basso -kaksikolla. Nowhere close soi hyvänä esimerkkinä suoremmasta rokituksesta, Zeppelinistä. Long ago nostaa grungehuurut pääosaan. Utuisen leijuva Marillion -fiilistely Forgotten son tyrkyttää vahvaa emootiota ja koleaa skebaa. Waste of time on nykivämpi, levottomampi - taiteellisempi, fuusiota. Coke can Steve on kuin Soundgarden soittamassa happoprogen koukeroita.

Sixxis lähestyy paikoin fuusiohenkistä vapaaottelua mutta kääntyy häveliäästi progression ja haaveilevan grungen suuntaan. Bändillä tuntuu olevan sydäntä ja intohimoja mutta grungen ja progen osa-alueita voisi naittaa yhteen vielä rohkeammin. Koska grungemainen aines on suhteellisen vahvassa asemassa, bändin lopullisen mission todelliset suuntaviivat kirkastuvat vasta seuraavien julkaisujen kohdalla. Mutta, ehdottomasti kiinnostava tuttavuus.