Mielestäni Lordin kaksi ensimmäistä levyä ovat ehdottomasti parasta ja yhtenäisintä Lordia. Sitten Mr. Lordi menetti uskon perinteisen hard rockin voimaan, mukaan piti saada jotain muuta, uutta ja ihmeellistä. Levyä matkustettiin sorvaamaan jopa Amerikan ihme-ukkojen voimin. Miksi ihmeessä, ainakin allekirjoittanut uskoo edelleen, että perinteinen hard rock riittää.

Kyseessä on tietenkin ikiaikainen muna/kana -kysymys, toisten mielestä pitää uudistua mutta kyllähän esimerkiksi Accept toimii edelleen mainiosti ja hyvinkin old school -henkisistä lähtökohdista. Mr. Putaansuu on suuri KISS-fani, miksi ihmeessä voimaa ei ammenneta siitä kaikkein tutuimmasta laarista? Miksi yrittää olla jotain muuta mitä sydämessään on? Ja edellämainittu vuodatus ei tarkoita sitä että 80-lukuun kannattaisi hautautua - päivitys 2000-luvulle on aina paikallaan.

Kyseisellä esipuheella, Lordin Scare Force One on ehkä bändin paras albumi. Kyseessä on myös bändin modernein tuotos. Syntikkaa on lisätty, erilaisia tehosteita löytyy ja mukana on jopa melokuolemasta tuttuja elementtejä. Pohjalla on kuitenkin vahvaa perinteistä hevanderia. Miellyttävä huomio on myöskin bändin asenteessa tapahtunut muutos - Lordi ei ota itseään ja mainettaan liian vakavasti. Kuitenkin, mihin tämä kaikki riittää - bändin paras anti. Onko Scare Force One maailmanluokan hard rock -albumi? Kiekon alku on todella vakuuttavaa, tiukkaa ja innostunutta Lordi-puhinaa. Bändin tunnistaa samaksi mutta tuoreet lisukkeet (modernimpaa syntikkaa, Mr.Lordin ilmeikkäämpi vokaalisuoritus ja hienoiset death metal -vaikutteet) herättävät mielenkiintoa. Albumin nimibiisi irtoaa todella terävästi ja ripaus melokuolemaa toimii mainiosti. Myös How to slice a whore löytää aivan uudenlaista iskua ja varsinkin syntikassa on Bodom-henkistä nostatusta. Hell sent in the clowns iskee kertosäkeeseen mainion Alice Cooper -vaihteen ja Monster is my name on mukavan suoraviivainen kasarihehkutus.

Vimmainen ja sopivan häiriintynyt Nailed by the hammer of Frankenstein on Lordin parhaita viisuja. Mutta, mukaan sotketut intropalat ovat turhaa jätenauhaa ja muutamissa viisuissa suoraviivaisuus unohtuu ja tekeleille kertyy mittaa yli viiden minuutin haamurajan. Levy ei ole täysosuma mutta allekirjoittaneen papereissa Scare Force One on Lordin iskevin tuotos. Bändi luottaa itseensä ja vaikutteiden pitääkin näkyä ja kuulua. Seuraavan levyn kohdalla ohjenuorana voisi olla yksinkertaisuus ja turhien rönsyjen karsiminen. Tiivistämistä, luottoa perusosaamiseen ja kunnon yhteislaulukertsejä. KISS ja Accept selkeäksi ohjenuoraksi. Mr. Lordi voisi etsiä rinnalleen vokaalivastuuseen myös hehkeän mutta käheä-äänisen monsterileidin.