Royal Blood : Royal Blood
Royal Blood -niminen brittikaksikko onnistui nousemaan Iso-Britannian albumilistan kärkeen pelkästään bassolla ja rummuilla operoivalla rockilla - uskomatonta mutta totta. Tosin Royal Bloodin kohdalla basso kuulostaa perinteiseltä rytmikitaralta eikä paksuna pauhaavalta lyömäsoittimelta. Kuitenkin, kyseessä on vain basson ja rumpujen (+ laulu) aikaansaamaa tummasävyistä perusrockia tyyliin Led Zeppelin/Queens Of The Stone Age/The White Stripes.
Viitteet varsinkin kahteen ensiksi mainittuun ovat suoraviivaisia ja ilmiselviä. Toisaalta pelkän basson ja rumpujen vuoropuhelu ei mahdollista kovinkaan laveaa tyylien ilotulitusta. Kaava on voimallisen muhkeassa bluespohjaisessa rock-väännössä. Rumpalin rooli on suuri, sillä täytettävää tilaa on paljon. Lihaksikas potku on kohdallaan mutta myös värikäs peltien käyttö ja idearikas keppijumppa tuovat musiikkiin yllättävän paljon sävyjä. Homma kuitenkin toimii, ilman studiokikkoja. Youtubesta löytyy todisteina livevideoita kaksikon lavatyöskentelystä.
Ilman tietoa Royal Bloodin kahden soittimen dieettikokoonpanosta, kuka tahansa voisi ajatella kyseessä olevan äärimmäisen tiukan voimatrion. Basson käyttäminen ainoana riffityökaluna tuo ulosantiin tummuutta ja ryhtiä, painoarvoa. Kiekon avaava Out of the black tyrmää energisellä The White Stripes/Muse -vyörytyksellä. Come on over vie tunnelmia Queens Of The Stone Agen pelikentille kun taas pelkistetympi Figure it out jyrää peruskaavan trio-rokkia kuin Danko Jones. Little monsters on kiekon tuhdein vyörytys, vielä kun vokaaleihin löytyisi Robert Plantin kiekumista niin Zeppelin-faneille olisi tarjolla todellinen "flashback".
Royal Blood on parhaimmillaan perusteellisesti aurinkokuivatun aavikkorockin äärellä. Tiedä sitten mitä bändi keksii seuraavaksi. Tottahan Royal Blood voi AC/DC:n tavoin jatkaa peruskallion sahaamista vuodesta toiseen mutta riittääkö se soittomiehille? Kahden hengen orkesterissa liikkumavara on rajallinen mutta energiatason ja omistautumisen on oltava 110 prosenttia. Mutta Royal Bloodin kohdalla yksinkertaisuus toimii - kuuntele vaikka Come on over -viisun häkellyttävää bassoriffittelyä. On siinä kaverilla "muuvit" hallussa.
Viitteet varsinkin kahteen ensiksi mainittuun ovat suoraviivaisia ja ilmiselviä. Toisaalta pelkän basson ja rumpujen vuoropuhelu ei mahdollista kovinkaan laveaa tyylien ilotulitusta. Kaava on voimallisen muhkeassa bluespohjaisessa rock-väännössä. Rumpalin rooli on suuri, sillä täytettävää tilaa on paljon. Lihaksikas potku on kohdallaan mutta myös värikäs peltien käyttö ja idearikas keppijumppa tuovat musiikkiin yllättävän paljon sävyjä. Homma kuitenkin toimii, ilman studiokikkoja. Youtubesta löytyy todisteina livevideoita kaksikon lavatyöskentelystä.
Ilman tietoa Royal Bloodin kahden soittimen dieettikokoonpanosta, kuka tahansa voisi ajatella kyseessä olevan äärimmäisen tiukan voimatrion. Basson käyttäminen ainoana riffityökaluna tuo ulosantiin tummuutta ja ryhtiä, painoarvoa. Kiekon avaava Out of the black tyrmää energisellä The White Stripes/Muse -vyörytyksellä. Come on over vie tunnelmia Queens Of The Stone Agen pelikentille kun taas pelkistetympi Figure it out jyrää peruskaavan trio-rokkia kuin Danko Jones. Little monsters on kiekon tuhdein vyörytys, vielä kun vokaaleihin löytyisi Robert Plantin kiekumista niin Zeppelin-faneille olisi tarjolla todellinen "flashback".
Royal Blood on parhaimmillaan perusteellisesti aurinkokuivatun aavikkorockin äärellä. Tiedä sitten mitä bändi keksii seuraavaksi. Tottahan Royal Blood voi AC/DC:n tavoin jatkaa peruskallion sahaamista vuodesta toiseen mutta riittääkö se soittomiehille? Kahden hengen orkesterissa liikkumavara on rajallinen mutta energiatason ja omistautumisen on oltava 110 prosenttia. Mutta Royal Bloodin kohdalla yksinkertaisuus toimii - kuuntele vaikka Come on over -viisun häkellyttävää bassoriffittelyä. On siinä kaverilla "muuvit" hallussa.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti