No nyt putoaa isoa moukaria suoraan otsalohkoon! Jyväskyläläinen metallisen rockin lähettiläs Red Eleven julkaisee toisen albumin saksalaisen Lifeforcen leirissä ja nyt on asetukset kohdallaan. Vahvan metallitaustan (Machine Men, Swallow the Sun, Code For Silence, Sons Of Aeon, Dark Days Ahead, Dead Cult Diarie...) omaava orkesteri testailee sekä brittiläistä että amerikkalaista radiosoittoon kelpaavaa voimarockia metallisen suunnan kaveriksi. Faith No More on edelleen nostettava jalustalle. Monessa kappaleessa on huomaavinaan Von Hertzen Brothersilta ja Biffy Clyrolta tuttuja askelmerkkejä. Tosin ilman häiritsevän itsetarkoituksellista progeilua. Myös Waltariin on jonkinlaisia suuntaviivoja.

Von Hertzen Brothers vääntämässä Faith No More -covereita? Red Elevenin raskain kolmannes asettuu jonnekkin Godsmackin ja Creedin tienoille, ehkä jopa häivähdys Disturbedia. Tottahan se grunge-huminakin kummittelee taustalla. Mutta, Round II on erityisesti monipuolinen tekele. Metallista kulmaa piilotellaan ja peitetään ja vain osassa siivuja rykäistään melkeinpä häveliäästi kunnon örinät. Melodisempi ulosanti seilaakin merireittiä Yhdysvallat-Britannia-Suomi. Erityiskiitos menee vokalisti Tony Kaikkoselle, jonkä äänessä on vuorotellen Mike Pattonia, SubUrban Triben Ville Tuomea ja Chris Cornellia.

Vaikka levy on pitkä ja viisuja peräti 12 kappaletta, kokonaisuus kantaa ilmeikkäänä alusta loppuun. Jokainen viisu lähtee hieman eri lähtökohdista. Faith No More -fanit, ottakaa levy haltuun. Kuuntele vaikka "Faith No More meets Chris Cornell" -hekumointi Behind illusion tai houkuttelevan kirpeänmakea Tomorrow's path - pehmeälinjaista mutta ylittämättömän tehokasta. Famous for being famous - post-grunge kohtaa Pattonin todella hedelmällisissä kuvioissa. Levyn päättävä Shine on me on jenkkivetoisesti tuunattua/puunattua Soundgardenia, toimii ja aivan kympillä!

Red Eleven osuu kultasuoneen. Metallisen ja suurieleisen rockin saralla bändillä on iskeä kuunteluun todellinen täsmäohjus. Itsevarma orkesteri on onnistunut työstämään ilmeikkyydessään yllättävän albumin, joka suorastaan tuhlailee hitiksi kelpaavia kertosäkeitä. Bändi on samaan aikaan houkuttelevan siisti ja pehmeälinjainen mutta samalla lihaksikas ja tarvittaessa repivän ärhäkkä. Jos maailmassa olisi oikeutta, Red Elevenin viisut harrastaisivat listakiipeilyä niin meillä, muualla ja erityisesti siellä Coca-Cola -maailmassa. Näillä koukuilla kelpaa lähteä merta edemmäs kalaan.