Itseironia auttoi vanhan tv-sarjan lämmittelyä 21 Jump Streetiä menemään täydestä, mutta mikä on hyvä renki, se on huono isäntä. 22 Jump Street on tarkoituksella laiska ja teennäinen jatko-osa. Niin suoraan kuin mahdollista, hahmot lupaavat toistaa itseään. Wink wink, samaan malliin he jatkavat. Ilman toistoa moni ei tajuaisi nauraa. Ja hei - tästä kultaisesta hetkestä on otettava kaikki irti. Improvisoidaan vähän. Ala kiljua, herra pääosanesittäjä. Pompi ja heiluttele käsiä, yleisö takuulla tukehtuu nauruun. Ja niinhän se tukehtui: 22 Jump Street on vuoden menestynein komedia ja yksi vuoden kehutuimpia komedioita.

Jonah Hill ja Channing Tatum näyttelevät jälleen kolmekymppisiä kyttiä, jotka soluttautuvat kouluun opiskelijoina napatakseen huumediilerin. Olennaisin teema on miesten ystävyys. Suhde koostuu lähes sataprosenttisesti homovitseistä. Vitsi on aina tämä: noi on varmaan homoja HEH HEH! He ovat "partnereita". He koskettavat epäilyttävän hellästi. Kun he ajautuvat "tapailemaan muita", Tatum ähkii kiihkeästi kaltaisensa hyväkuntoisen sällin kanssa... puntteja nostellessaan! Mukana on muunkinlaisia vitsejä. Päähenkilöt ovat vanhoja. He ovat tosi vanhoja. Heillä on ryppyjä. He ovat kuin viisikymppisiä. Ei hitto, miten vanhoja he ovat. Hill on paksu. Kun Tatum hyppelee, Hill ei hyppele. Sitten vähän kaahaillaan ja riehutaan - jos budjetti sen sallii, HEH HEH! Muistatko, kun ykkösessä ammuttiin pippeli irti? Tässä leffassa viitataan tapahtumaan! Entistä pippelin omistajaa eivät menneet harmita, vaan yhtä superhauskasti hän virnistelee ja uikuttaa kuin muutkin.

Viihde-elokuva ei tarvitse niinkään nerokasta sisältöä, kuin rytmitajun. Sujuva rytmi on jotakin muuta kuin kokoelma merkityksettömiä ja mielikuvituksettomia kohtauksia, jotka eivät ymmärrä loppua. Kerran toivoni heräsi. Sankarit - varaudu suhteellisen isoon juonipaljastukseen - nappasivat huumeita. Niin he viimeksikin tekivät, mutta kuuntelepas nyt. Huume ensin tehostaa toimintakykyä ja sitten aiheuttaa harhoja. Pojat sähköistyvät kuin pienet jyrsijät ja päättävät toimia. Lupaus huipennuksesta on annettu, hymyilin jo valmiiksi. Huumetripit johtavat aina noloon tilanteeseen, mutta tässä elokuvassa pojat vaikuttavat ajautuvan tilanteeseen ensin ja vasta sitten alkaa todellinen törttöily?! Niin mutta ei. Huipentuma on kaavamainen teletappifantasia, joka on täsmälleen yhtä tarpeellinen - ja hauska - kuin mainoskatko. Homma jatkukoon. Mulkkuviittaus. Homoviittaus. Läskiviittaus.

Parista leffasta kuten Superbadista johtuen luulen pitäväni Hillistä, vaikken käytännössä enää jaksa sitä yhdellä teennäisellä asenteella ja ilmeellä kaikki roolit läpi nukkuvaa yliarvostettua, sielutonta, särmätöntä Cartmania. Viitisen kertaa löysin päähenkilöiden suhteesta jotakin aitoa ja hetkeksi sain kiinni tunnelmasta. Tatumia tästä kiitän. Hill ei haise hahmolta, vaan stand-up-koomikko-Hilliltä horistessaan sellaista dialogia kuin "harrastin seksiä lähetyssaarnaaja-asennossa ja lähetyssaaarnaaja-asennossa ja siten, että nainen on selällään". Tatum osaa myydä tyhmän hahmonsa innostumisen ja hämmentyneisyyden. Se Hill, josta luulen pitäväni, pääsee ääneen vain kohtauksessa, jossa hän huutaa kilpaa naisnäyttelijän kanssa molempien kyseenalaistaessa sen, mitä on tapahtumassa. Pirteä kohtaus maistuu improvisoinnilta hyvässä mielessä. Yksi (1) kohtaus.

22 Jump Street on kuiva painajainen. Näen niitä aamuyöllä. En tiedä uneksivani, mutta tiedän olevani keinotekoisessa skenaariossa, jota orwellilainen isoveli valvoo. En saa tehdä mitään outoa. Se oli erikoista, kun tunsin rakastuneeni herroihin Phil Lord & Christopher Miller jo heidän esikoisohjauksestaan Poutapilviä & lihapullakuuroja johtuen. Pojat ovat sittemmin tehneet kolme leffaa. Koko maailma rakastaa niitä, tai vaihtoehtoisesti: maailma on Matrix-tyyppinen kusetus, jolla tutkitaan, miten reagoin siihen, että siunaamani tyypit suoltavat pöräys pöräykseltä yhä surkeampaa skeidaa muiden juhliessa. Tämä ei ollut irtovitsi. Analysoin elokuvaa vähintään 30-40-minuuttia tästä näkökulmasta. Pyörittelin englanninkielistä dialogia mielessäni yrittäen löytää vitsejä, jotka toisen aidon ihmisen näkökulmasta edustavat nokkeluutta. Mietin voiko näyttelijä vetää jotakin ja luulla esitetyn materiaalin olevan hyväksyttävää. Jälkikäteen tutustuin sellaisiin nettikeskusteluihin kuin "Mille kohtaukselle näytöksessä naurettiin eniten?" Ahaa, vai niin! Yleisö ei voinut lopettaa nauramista, kun paljastui, ettei naisen isä hyväksy naisen ja miehen välistä seksisuhdetta. Ja sinä henkilökohtaisesti hohotit viisi minuuttia vedet silmissä! Tosi uskottavaa. Jos joku tässä on avaruusolennon ohjelmoima kusetusbotti, niin selvästikin minä. Varmasti.