Heavy-veteraani Acceptin tuore kiekko Blind Rage nousi listakärkeen niin Saksassa kuin Suomessa. Kyseinen maineteko johtuu tietenkin lojaalista fanikansasta mutta myös bändin kahden edellisen albumin korkeasta laatutasosta. Acceptin uudelleentuleminen alkoi vuonna 2009 julkaistusta Blood Of The Nations -kiekosta ja edellinen levynäyttö Stalingrad onnistui kokonaisuutena vielä paremmin. Udon korvannut Mark Tornillo rääkyy paikoin samalla kireydellä kuin AC/DC:n Brian Johnson. Erityisesti Accept on aina tunnettu ja tunnustettu mainiona riffijunana. Tietynlainen militantti uho on edelleen läsnä. Accept tuottaa yhä terävän miehekästä heavy metallia.

Vaikka tuore levy on noussut listakärkeen, Stalingrad lienee hitusen tiukempi tekele - iskevämpi. Mutta, kyllähän Blind Rage osoittaa myös osuvaa taipumusta korvaan tarttuvien iskusävelien levittämisessä. Dying breed ja Trail of tears istuttavat pöytään vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä kertaiskulla korviin pesiytyvää yhteislaulukertsiä. Myös 2000 years voidaan liittää samaan korvamatojen korkeimpaan kategoriaan. Kiekon aloittava Stampede irvistelee minkä ehtii mutta bändin hidastaessa potkua viisuista katoaa terävin olemus. Tosin From the ashes we rise paikkaa terävyysvajetta törkeän tehokkaalla kertosäkeellä.

Mutta miksi ihmeessä viisuja venytetään yli viiden, jopa ohi kuuden minuutin? Pituudesta ei tule levylle lisäarvoa, päinvastoin. Kuitenkin, Accept osoittaa epäilijöille olevansa melkeinpä parhaassa iskussa vuosikymmeniin. Pari viisua laihempana Blind Rage olisi bändin kruununjalokiviä, nykyiselläänkin levy on mainio rähinä-äijäilypaketti. Bring it on!