Eva Dahlgren on kertonut tuoreen kiekkonsa olevan henkilökohtaisinta materiaalia, jota hän on levyttänyt. Sitä tuskin voi kieltää. Välillä tuntee kurkistelevansa laulaja-ikonin päiväkirjan sivuille. Kiireetön ja pohdiskeleva albumi etenee sujuvasti pianon värittämien akustisten viisujen avulla. Sähkökitaraa säästellään ja teksteissä ei julisteta eikä ärhennellä. Biisit ovat kuin Bo Kaspers Orkesterin albumilta. Hyvää ja kaunista mutta hieman sisältököyhää.

Evalla ei ole mihinkään kiire. Kiireetön nostalgiatrippi tarjoaa tukevan nipun toimivaa fiilistelyä mutta aivan klassikko-osaston oven saranoita ei tuuleteta. Albumin nimibiisi osoittaa pelin hengen, piano on vahvana äänessä ja Evan tarinat soljuvat filminä silmien edessä. Levy ei synkistele, haikeutta on kuitenkin ilmassa. Biiseistä muodostuu laaja tarinan kaari, joka kuljettaa laulajatähden elämää alusta tähän päivään. Jag Är Inte Fri lainaa niin reilusti Bo Kaspersilta, että kunniaa siihenkin suuntaan. Ingen Är Som Jag on äärettömän tyylikäs pianoballadi, joka kasvaa hitaasti ja huomaamatta. Kiekon loppupuolelle on säästetty myös pari maittavaa viisua. Ord leijuu keimailevan kitaran ja tarttuvan kertsin voimalla, tyylikästä. Syre Och Eld jatkaa pianoballadina mutta kertosäkeessä on kiekon parhaita tehokertoimia.

Petroleum Och Tång on kaunis ja tasapainoinen levy. Kitaraa kaipaisi enemmän, muutama räväkämpi biisi toisi mukavasti eloa muistelutuokioiden keskelle. Levyn ongelmana on tietty varman päälle pelaaminen ja yllätyksettömyys. Eva Dahlgren heittäytyy suosiolla nostalgian vietäväksi. Välillä vihainenkin rock-nainen näyttää pehmeän puolensa. Kestokuuntelu osoittaa kuitenkin levyn omaavan vahvan tunnelatauksen, joka antaa ilon hetkiä vuosienkin kuluttua. Albumi ei kuitenkaan nouse Evan tärkeimpien levyjen joukkoon. Varmasti tärkeä teos tekijälleen.