Itsekeskeinen ja lapsellinen kanahaukka rääkyy ja kotkottaa Ranskassa 40-luvulla. Kukaan ei muijaa huoli. Hän uskoo olevansa liian ruma, mutta päättelykykyinen katsoja epäilee ongelman juontuvan siitä, että akka jahtaa homomiehiä ja heteronaisia. Yksi homoseksuelli suosittelee kirjailijan uraa. Vaikka eukko alkaa kirjoittaa elämästään, se ei haittaa, ettei hänelle tapahdu mitään, sillä väitetysti hänellä on persoonallinen ääni ja naisten seksuaalisuus on tutkimaton ihme. Esimerkiksi tässä elokuvassa sitä ei tutkita. Aurinko laski idästä, pidin penistä kädessä, olen iilimato, missä siis viipyy Nobelin kirjallisuuspalkinto?

Teen protestin. Jätän kaikki taustatyöt väliin. Elokuva luottaa sokeasti siihen, että ne on tehty, joten haistakoon elokuva pitkän paskan. Olen kurkkuani myöten täynnä sisällötöntä ja tunkkaista elämänkertasaastaa, jossa kohtauksia pinotaan mielivaltaisesti peräkkäin. Kyse ei ole tarinasta. Kyse on vain hypystä vasemmalle! Ja sitten askeleesta oikealle! Ja tehdään aikahyppy taas! Ja tehdään aikahyppy taas!

En tarkista edes sitä, mikä oli Violetun sukunimi. Oletan hänen olevan historiallinen kirjailija, joka syntyi oikeaan aikaan ja miellytti feministejä. Sorsitun ihmisryhmän aseman kehittyminen tavalla tai toisella tapaa olla mielenkiintoista, paitsi jos asiaa ei käsitellä, vaan joku sivuhahmo, joka hänkin luultavasti on antiikkinen julkkis, toteaa lopuksi asian olevan niin tai näin. Elokuva on naurettavan pinnallinen ja päämäärätön. Violete käyttää kynää jo alussa, mutta tiedossa on lähinnä ruikutusta ja möllöttämistä ja tyhjästä tulevia sivumainintoja hänen menneisyydestään. Puolivälin jälkeen elokuva vaivautuu sen verran pohtimaan luovaa prosessia, että akka käppäilee ja onanoi luonnossa selvästikin mietteliäänä. On se naisten seksuaalisuus ihmeellistä; en muista Kalle Päätalon kertaakaan vetäneen käteen omassa elokuvassaan.

Kaikki eivät ymmärrä neroutta, joten akka ehtii ruikuttaa tästäkin. Onneksi upporikkaat ja/tai ammattimaiset tuttavat ovat valmiita julkaisemaan seuraavan romaanin vaikka sokkona. Heti ruikuttamisen jälkeen leffa panostaa kattavimmin finansseihin. Tulee harvinaisen selväksi, kuinka monta frangia Violence tienaa ja saako hän ne fyrkat. Ahaa, kyllä hän saa. Arvoa rahalle ei anneta. Violator pärjäilee alleviivatun mainiosti pula-aikanakin, joten pitäisikö huolestua, kun hanhenmaksapalleroita lahjaksi jakavalla muijalla ei eräässä vaiheessa ole kuin perunoita? Pääosanesittäjällä on vivahteikkaat hetkensä, mutta naamastakaan ei voi lukea sitä, vastaavatko palkkiot nykyrahassa satasia vai miljoonia. Akalla vaikuttaa olevan vain päänsisäisiä vaikeuksia ja katsojaa ei sinne kutsuta.

Tein parhaani pitääkseni kiinni ajatuksesta, että ehkä elokuva avautuu hitaasti. Esimerkiksi Coco Channel & Igor Travinsky antaa muotisuunnittelijan (visuaalinen taidemuoto) ja säveltäjän suhteelle suuria merkityksiä lähinnä vain kuvalla ja äänellä. Violetti on leffan mukaan päiväkirjan pitäjä eli sosiaalipornotaiteilija. Aikakauden huomioiden hän oli rohkea / röyhkeä. Väitettä hänen taitavuudestaan ei myydä, joten kovastipa sanomaa tehostaa manipuloiva musiikki tai uuvuttavan tympeän kuvakerronnan sekaan eksynyt nätti otos tai kaksi. Juhlakalun esittäminen ankarista luonnevirheistä kärsivänä visionäärinä on taiteilijakuvauksen jos toisenkin perusidea, mutta tässä tapauksessa saattaisi olla hitusen loogisempaa tehdä elokuvan keinoin kunniaa tapahtumille, joille päähenkilö teki kunniaa kirjallisuuden keinoin, eikä jumalauta muistella vaikeaa äitisuhdetta ja sen sellaista sivulauseissa silloin tällöin. Jos tunnelmassa on jotakin mistä ottaa kiinni, seuraava kohtaus nollaa tilanteen pomppaamalle muualle.

Salista ulostuessani mieleeni palasi Batman - Paluu. Sen lopussa Pingviini putoaa teollisuusjätteeseen. Ylös kömpiessään hän yrittää täräyttää Batmania sateenvarjolla, joka on pyssy, mutta vahingossa hän valitsee värikkään lelusateenvarjon. Tehdessään kuolemaa, oksentaessaan tummanvihreää limaa, hän kähisee: "Valitsinpa näppärän".

En tahtonut arvostella Lentsikoiden jatketta, enkä valitettavasti ehtinyt länkkärin The Salvation näytökseen.