Hollantilainen Johannes Sigmond on Blaudzun-nimen alla valloittanut kotimaansa listakärjen ja miehen tunteikkaalle indierockille löytynee yleisöä myös laajemmalle osalle Euroopan maaperällä. Blaudzunin kappaleet kehittyvät hitaasti mutta lopputuloksena on lopulta sydämellistä ja paikoin stadionit täyttävää suurissa tunteissa rypevää maalailua tyyliin Arcade Fire, Bloc Party ja vaikkapa Fanfarlo ja Wolf Parade.

Blaudzunin taustalla on folkhenkiset singer/songwriter-juuret, jotka saavat lopullisen värityksensä paikoin hyvinkin selkeästi brittityylisestä indiehuminasta. Interpol-henkistä tummuutta on mukana mutta Blaudzun ei alleviivaa retroilevia elementtejä. Tosin levyn avaava Euphoria onnistuu jännästi yhdistämään Ruotsin viisuvoittaja Loreenin ja kenkiintuijottavan Interpol-tyylittelyn. Levyn nimibiisi Promises of no man's land tuo ensimmäisenä mieleen Ruotsin mainion Håkan Hellströmin. Too many hopes for july tekee selkeästi vierailua Britannian suuntaan, Suede on helppo heittää vertailuun. Hollow people on myös mainio retropala mutta Wasteland olkoon albumin huippuhetki - kaunis paistuttelu sopisi vaikka Coldplayn levylle.

Blaudzun on vahva ja ilmeikäs tulkitsija. Miehen äänessä on voimakasta läsnäolon tunnetta. Promises Of No Man's Land ei ole millään lailla omaperäisyyden riemuvoitto tai uusia uria aukova merkkiteos mutta tunteisiin vetoavalla asenteella ja toimivilla viisuilla päästään riittävän pitkälle.