En haukotellut eroottisen jännärin The Canyons aikana, mutta olin kiinnostuneempi tekijäporukasta kuin sisällöstä. Kyynisistä ja kylmistä tarinoista tunnettu kirjailija Bret Easton Ellis (Amerikan psyko, Vetovoiman lait) on vitsaillut julkisesti, ettei hän vastustelisi, jos tietyt kuumat miehet yrittäisivät raiskata hänet. Yksi niistä miehistä on pornotähti James Deen (Dirty Rotten Mother Fuckers 4, Game of Bones: Winter is Cumming). The Canyons on Ellisin kirjoittama elokuva, jossa Deen näyttelee rikkaan perheen vesaa, joka nauttii seksistä vallantunteilla höystettynä.

Hahmon tyttöystävää tulkitsee entinen Disney-tähti Lindsay Lohan (Ansa vanhemmille, Riemukupla: Tankki täynnä). Lohan on käyttänyt eräitä naisnäyttelijän uran tärkeimmistä vuosista vieroitushoitoon ja roskaelokuviin, ja tätä nykyä, Playboy-keikan jälkeen hän valmis näyttämään utareensa stunttitissien sijaan. Ohjauksesta vastaa Martin Scorsesen muinainen luottokirjoittaja Paul Schrader (Taksikuski, Kristuksen viimeinen kiusaus), joka saavutti asioita ohjaajanakin ennen kuin hän vajosi niin syvälle, että Renny Harlin palkattiin korjaamaan hänen vastuulleen uskottu kauhuleffan esiosa (Manaaja: Alku). Tiimillä on auktoriteettia tehdä kylmä filmi, joka kritisoi pinnallisesti Los Anglesin pinnallista kulttuuria? Joku on sitä mieltä. Yli puolet budjetista on peräisin Kickstarter-kampanjasta. Ottaen huomioon että budjetti on murto-osa mm. Vares-saastan budjeteista, Schrader on saanut aikaan siedettävää jälkeä.

The Canyons on saippuaooppera, jossa imelyys on korvattu kitkeryydellä. Keskeiset hahmot ovat paneskelleet ristiin ja he näyttävät kahta naamaa. Deenin ja Lohanin näyttelemä pariskunta on lähtenyt mukaan tuottamaan kauhuleffaa huvin vuoksi. Toinen naispuolinen tuottaja on saanut muilutettua pääosaan poikaystävänsä, miesmallin. Positiivisinta pinnallisissa persoonallisuuksissa on se, että joskus joku vaikuttaa haaveilevan oikeasta rakkaudesta. Tekeillä oleva leffa on vain työ, joka ei herätä intohimoja.

Lohan on pätkän sielu ilmeikkyytensä, ulkonäkönsä ja maineensakin johdosta. Hahmo ei ole uhri, mutta tavallaan hän on antanut periksi, kuten tavallaan on Lohankin. Hahmo ei odota prinssiä, vaan on mielellään rikkaan, potentiaalisesti hullun pervon tyttöystävä, koska turvattu talous on riittävä saavutus. Lohan on arkisen nätti. Onko hänen tarkoitus näytellä palkintovaimoa? Signaalit ovat ristiriitaisia. Hahmo on entinen malli, mutta putoava hame ei paljasta missin pakaroita vaan mummon (tukevat?) jättipöksyt. Se ei välttämättä ole tarkoituksellista, mutta Lohanin kasvoja on hankala meikata luonnollisesti vartalon pisamaisuuden vuoksi (ei sillä, että meikki olisi tarpeen) ja hiusrajassa äkillisesti alkava pisamaisuus luo vaikutelman kömpelöstä naamiosta, jollaiset ovat vertauskuvallisessa mielessä näille pintaliitäjille arkea.

Deenin kukkoilevassa suorituksessa on sen verran tasoja, että on yllättävää, että hän roolista selvittyään palasi sellaisten elokuvien kuin Wet Asses 3 pariin. Itsekeskeinen hahmo odottaa pariskunnan harrastamien ryhmäseksisessioiden kulkevan ehdoillaan. Varsinaista uskottomuutta hän ei hyväksy, joskin hän itse maailman napana suuntaa kankensa minne lystää. Vihollistaan hän pyrkii nöyryyttämään mm. seksuaalisesti. Seksi esitetään selkeänä tapana tuntea edes jotakin, mutta toisaalta valtapelinä. Vanha homo (tai bi) Ellis ei pelkää kukkahattutätien tulkintoja, joten hän esittää myös homoseksuaalisuuden negatiivisessa valossa tylyn mutkattomasti.

Jos Ellisin ääni kuuluukin, suusta tulee saippuakuplia. Miesmalli tavallaan saakin vaikuttaa saippuasarjasta karanneelta, mutta varsinkin hänen näyttelijänsä kuulostaa toisinaan siteeraavan ylikirjoitettua dialogia suoraan romaanista näyttelemisen sijaan. Keskusteluista The Canyons koostuu, alastomuuteen ne usein johtavat. Semijännittävää on se, että pohatta-Deenin ikävä luonne avautuu vaiheittain. Jännärinä leffa on vaisu, mutta jos tunnet Ellisin tyylin, saattaa hyvä tuuli mennä kätevästi pilalle tälläkin teoksella.