Tuorein sisältö

Anchorman 2: The Legend Continues

Ensi-ilta: 07.05.2014
Genre: Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

13.05.2014 klo 22.00 | Luettu: 6287 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Hällä väliä, avaruuspäärynä, sanoi Will Ferrell. Jos Ferrell vaistoaa, ettei improvisoitu läppä toimi, hän tekee vitsistä vielä kömpelömmän, jos tämä vaikka menisi läpi itseironiana. Ferrell on luotettavasti kamala. Hän poliitikkona tai taitoluistelijana tai matkalla toisessa ulottuvuudessa toimii yleensä kuriositeettina. Usein leffoissa on ideakin. Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda pysyi kasassa teemalla sovinismi. Jopa Steve Carellin näyttelemän sivuhahmon ylitseampuva typeryys oli osa teemaa. 70-luvun asenneilmapiirissä kukkoilevat uutismiehet hyväksyivät kollegaksi lahopään, mutta eivät fiksua naista. Tätä kutsumme huumoriksi.

Jatko-osasta puuttuu uutuudenviehätys, mutta ei se kylmäksi jätä. Saavutin kiehumispisteen, kun muodoton tarina vääntyi taas kerran sivuraiteelle vaihteeksi haaverin vuoksi. Muistanemme, kuinka elokuvassa Hei me lennetään traumatisoituneella sankarilla oli "juomisongelma"? Hänellä ei ollut alkoholiongelmaa, vaan juomat läikkyivät rinnuksille. Kuvittele, että sankarilla on yhtä tyhmä ongelma, mutta ilman syytä ja ilman kaksimielistä vitsiä. Kuvittele että muut hahmot lausuvat pari kertaa "tuossa ei ole mitään järkeä" jotta varmasti tajuamme ettei ole. Kuvittele että kriitikko upottaa kynnet kasvojensa lihaan ja vinkuu kuin sika.

Ajat ovat muuttuneet. Uudet tuulet puhaltavat. Vaippaan yhä roiskivan kakaran huumorintajua kutitteleva montaasi kertoo, miksi Ferrellin hahmo Ron Burgundy on surkea uutisankkuri. Burgundyn tiimillä on vaikeuksia, mutta pian käykin niin, että huonoudesta tulee etu. Uutistiimi panostaa viihteellisyyteen ja sehän kelpaa kansalle. Jos luulet elokuvaa satiiriksi, avaa sanakirja ässän kohdalta ja mieti uudestaan.

Kirjoitushetkellä yksi sivuston Ampparit.com suosituimmista uutisotsikoista on "Mies pidätteli pierua koko yön tyttöystävänsä luona - mitä sitten tapahtuikaan? Katso". Yksikään elokuvan esimerkki huonosta mausta ei edes lähentele tuota raivokkaassa tökeryydessä. Burgundy keksii takaa-ajoista uutisoimisen. No oho. Kuten kertoja selittää, leffa kertoo ajasta, jolloin takaa-ajoja ei vielä näytetty suorana amerikkalaisessa televisiossa. Mestari Ferrell kommentoi ensimmäistä takaa-ajoa tyyliin "pakenija on varmaan kaksimetrinen huumeveikko", jotta olisi selvää, että Burgundy vain arvailee. Ai niin: esimies ensin sanoo hänelle, että ryhdypä arvailemaan. Ymmärsitkö, että hän vain arvailee? Hän on huono toimittaja, joka viittaa kintaalla uutisarvolle. Siksi hän arvailee.

Pääasiassa elokuva on hölynpölyä, joka ei liity mihinkään mitenkään. Sellaiset punaiset langat kuin uuteen työpaikkaan tutustuminen köyttävät yhteen kohtaukset, jotka matelevat tovin ennen improvisoitua suunsoittoa. Usein kyse on riitelystä sen tasoisilla repliikeillä kuin "tyrkkään banaaninkuorimaveitsellä pyllymuskeliisi" (keksin tämän hauskuuden itse), mikä harvemmin johtaa tekoihin. Yllätyin pienellä mutta aidolla tavalla parikin kertaa, kun kohtauksessa tarvittiin jotakin: esinettä tai ohjaajaa. Uutismiehellä on kaapissa vitsikondomeja - oho, lavastemiehen täytyi tehdä ne! Tyhjästä kohtaus on nyhjäisty, mutta näyttelijät joutuivat pitämään pidennetyn ruokatunnin ennen kuin se voitiin kuvata.

Turhauttavia ovat myös vanhojen juttujen mukailut. Se vaikuttaa unohtuneen miksi vitsit alkujaan toimivat. Tällä kertaa Carellin näyttelemä Brick löytää tyttöystävän, joka on yhtä tyhmä kuin hän. Burgundylla on vaikeuksia hyväksyä tummaihoinen naispuolinen esimies. Ja sitten? Brick ja pässitär puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Burgundy sanoo ensi alkuun musta, musta, musta, musta ja myöhemmin yrittää imitoida katukieltä mustien seurassa, vaikka mustat selittävät, että me emme puhu tuolla tavalla ja tämä on loukkaavaa. Voivatko jutut väsyneemmiksi muuttua? Mukana ilman muuta on hauskoja yksittäisiä repliikkejä, onhan mukana monta persoonallista koomikkoa, mutta viimeinen puolituntinen on jo suorastaan loukkaavan laiskaa kusta perseestä eli liian löysää tavaraa ollakseen edes ripulia. Jos elokuva jotakin parodioi, niin pikkuhauskoja hahmovetoisia komedioita, jotka ovat Ferrellin makuun turhan saarnaavia ja juustoisia, koska ne jopa kertovat jostakin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nymphomaniac... Locke... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova